Vaihtelevaa oloa taas vaihteeksi

Torstain tiputusten jälkimainingit alkoivat kiihtyä eilen, ja olo romahti nopeasti. Kun vielä lauantaina Emend- ja kortisonihumalassa jaksoin mehustaa tuoreita ja äitini pakastimesta kaivamiani vuosikertamarjoja, teki eilen tiukkaa pitää silmiä auki olympiakisoja kotikatsomossa seuratessa - mikä ei muuten oikein onnistunutkaan. 100 metrin pikapyrähdyksen ajan jaksoin tsempata hereillä ja siirtyä sitten suosiolla jatkamaan unia sohvalta omaan sänkyyn.

Nyt on sitten alkuviikko pakko ottaa tosi iisisti, voimia kun ei ole. Toivottavasti ne palautuisivat taas pian, en näet oinasihmisenä ole mikään paras potilas. Tekemään tekisi mieli niin monenlaista, ihan oikeita töitäkin. No, onneksi niitä ehtii tekemään taas täältä aallonpohjalta noustua. Onneksi myös lapset palaavat lähipäivinä omiin opinahjoihinsa ja arkirutiinit (ja järjelliset nukkuma-ajat!) palaavat taas taloon.

Hidastaminen tekee meille kärsimättömille luonteille hyvääkin. Vasta tällaisten "pakkohidastusten" myötä tajuaa, että vähempikin riittää, vauhti sekä tekeminen. Valmista ei tule, vaikka kuinka kovasti hommia tekisi, kotona ainakaan. Delegoimistaitojakin olisi jo korkea aika kehittää entisestään, kotitöitä riittää ainakin tässä talossa myös teineille. Kesälomailevien teinien "leppoistamistaitoja" ei voi kuin kadehtia.

Hidastamiseen liittyvät itselläni myös päiväunet ja lukeminen. Ajattelemista riittää myös, kun siihen on aikaa. Kohtalonsiskojen blogien lukeminen (jos ja kun jaksan notkua koneen ääressä) on näinä heikkovoimaisina päivinä jotenkin erityisen vaikuttavaa. On hienoa, että muutkin jaksavat kertoa omista kokemuksistaan ja ajatuksistaan, ikävistäkin. Muiden takapakit kolahtavat myös itseen tosi voimakkaasti. Mikään ei ole tässä taudissa varmaa, elämän epävarmuus ja ennustamattomuus piinaavat henkisesti ja fyysisesti lähes kaikkia sairastuneita. Toivoa ei saisi menettää hetkeksikään, vaikka pelko välillä ottaisi kuinka vahvan otteen. Helpommin sanottu kuin tehty. Elämänhaluisia ja monesti keskellä aktiivisinta elämänvaihettaan eläviä naisia riepotellaan tämän taudin kourissa ihan kohtuuttomasti. Asiat saavat uudenlaisia mittakaavoja ja elämän prioriteetit vaihtuvat.

Kortisonihumalan aikaansaannoksia - Maijakin jo tiskattuna!

PS. Tämän viikon torstaina tulee kuluneeksi tasan puoli vuotta siitä, kun uudet kasvaimet löytyivät seurantakuvistani (9.2.). Tieto niiden pahanlaatuisuudesta varmistui viikkoa myöhemmin (17.2.), leikkaus tehtiin helmikuun lopussa (28.2.), ja nyt ovat jo sytostaattihoidot lopuillaan. Aika menee tosi nopeasti, myös sairastamisaika.