keskiviikko 4. maaliskuuta 2015

Jalka paketissa

Pieni pintaremonttini etenee taas: tänään rempattiin päiväkirurgisesti laserilla vasemman jalan laskimot. Mielenkiinnolla odotan, millainen värikylläisyys vasemman jalkani beessien sidosten alta huomisaamuna paljastuu. Jalka paketoitiin leikkaussalissa varpaiden alapuolelta reiden yläosaan asti, eikä pakettia saa avata ennen kuin vasta huomenna.

Nyt sitten vaan heiluttelen varpaita ja liikuskelen rauhallisesti täällä kotona, sairaalassa ei mennyt kaikkiaan kuin reilut kolme tuntia. Kotimatkalla koukattiin apteekkiin ostamaan Klexane-piikkejä kuukauden tarpeiksi - uutta veritulppaa kun ei kaipaa kukaan, ja suonikohjuoperaation jälkeenkin saattaisi sellainen huonolla tuurilla tulla.

Pääsin operaatioon julkiselle puolelle viimekeväisen keuhkoveritulppani "ansiosta", ja nyt ovat jo liki 20 vuoden ajan enemmän ja vähemmän oireilleet suonikohjut toivottavasti historiaa. Yksityisellä puolella yhden jalan laserleikkauksesta olisi saanut pulittaa tosi ison summan, julkiselle pääsy oli - suhteellisen nopeasti vieläpä - ihan loistava juttu.

Laskeskelin, että operaationi tulee maksamaan kaikkineen hieman alle 300 euroa: verisuonikirurgin tutkimusvastaanotto kaupungin sairaalassa viime joulukuussa noin 30 euroa, huomisaamuna jalkaan viikoksi puettava pitkä kakkospaineluokan Venosan-hoitosukka (suoraan hyllystä löytyi onneksi sopiva, pitkä S-kokoinen) 49 euroa, Klexanet (3 x 10 kpl) 100 euroa plus itse päiväkirurginen toimenpide 105,50 euroa. Lisäkustannukseksi voidaan laskea pitkähkö sairausloma (ensi viikon loppuun asti kirjoitettiin istumatyöstä vapautusta), joka verottaa hieman tulojani, sillä en tule saamaan siltä kuin 75 % palkasta viimekeväisen sairausloman vaikuttaessa vielä.

Olen em. pienistä kustannuksista huolimatta jälleen erittäin iloinen veronmaksaja: uskon, että tämä operaatio on pitkällä tähtäimellä todella hyödyllinen. Ilman leikkausta asia ei hoituisi, päinvastoin: hoitamattomat suonikohjut vain pahenisivat ajan myötä ja aiheuttaisivat isompia hankaluuksia.

Nyt nautin rauhallisesta koti-iltapäivästä viime viikonloppuna pintaremppaamani työ-/vierashuoneen matolla (kuva) loistavasti viihtyvän karvaisen seuraneitini kanssa, joka siirtyi äsken viereeni sängylle. <3

6 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitos! Onneksi ei ollut ihan kamala juttu mitenkään tämä operaatio. Puudutuspiikkien pistely ja kanyylien laittaminen sattuivat vähän, mutta muuten en juurikaan tuntenut kuin että jotain tehtiin. Nyt pysyvät kivut kaukana tonnisilla Panadoleilla. Toivottavasti. Mielenkiintoista hommaa tämä laserointi: 38 cm pitkä pätkä vasemman jalan vena saphena magnaa (reiden sisäpuolella oleva laskimo) poltettiin kiinni laserilla ja saman jalan säären suonia napsittiin sitten "virkkuukoukulla" pienistä rei'istä. Kirurgia on aika ihmeellistä!

      Poista
  2. No on todella, ennen vanhaan tehtiin isot viillot nivusiin ja sääriinkin jäi rumia arpia. Itseltäni ei ole kohjuja operoitu mutta esim. äidiltäni on. Muistan miten kipeä hän oli.

    Mulla suunnitellaan korjausleikkausta syksylle, olettaen että kuvaukset ovat puhtaat. Jännittää kyllä välillä, ne kuvauksetkin. Kirurgi soittelee aikatauluista toukokuulla. En halunnut vielä keväälle kun on kaikenlaista muuta mm työrintamalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun äidilleni tehtiin myös aikanaan parikin tavallista suonikohjuleikkausta, ihan eri meininki kuin nyt tässä laseroinnissa. Mulle ei esim. laitettu ainuttakaan tikkiä, vain haavateipit pienten "reikien" päälle, ei pitäisi jäädä mitään isompia arpia. Huomenna sitten näen, miltä jalka näyttää ilman kääreitä.

      Poista
    2. Niin ja tsemppiä sinulle korjausleikkaukseen, Maat!

      Poista
    3. Kiitos, vaikka kaukaiselta tuo vielä tuntuu.

      Poista