torstai 4. helmikuuta 2021

Toivonkukkia syöpäpäivänä

Toivonkukka on syöpään sairastuneiden naisten puheenvuoro, joka kannattaa kuunnella huolella. Emmi ja Johanna puhuvat tänään julkaistulla videolla painavaa asiaa syöpätutkimuksen tärkeydestä. Oikeasti kummankin ääni on jo vaiennut, syöpä on jo vienyt nämä upeat naiset. Viime keväänä he antoivat äänensä ja kasvonsa Toivonkukalle. Jotta vielä joskus koittaisi päivä, jolloin kukaan ei kuolisi syöpään. Kuuntele Emmiä ja Johannan testamentti ja osallistu. Tee sinäkin toivon tekoja. Kiitos.

WHO:n mukaan syöpädiagnoosin sai maailmassa 19,6 miljoonaa ihmistä vuonna 2020 ja syöpään kuoli kuoli kymmenen miljoonaa ihmistä. Määrän arvioidaan lähes kaksinkertaistuvan vuoteen 2030 mennessä. Syöpä on toiseksi suurin kuolemaa aiheuttava sairaus maailmassa. Ainakin kolmannes syövistä voitaisiin ehkäistä ennalta.

Maailman syöpäpäivää (World Cancer Day) on vietetty jo vuodesta 2005. Syöpäjärjestöt keskittyvät korjaamaan vääriä oletuksia syövästä tautina ja tuomaan esille parempaa syöpätietoutta, joka helpottaa sekä sivistystyötä tekevien toimijoiden työtä että syövän itse tai lähipiirissään kohdanneen ja kokevan arkea. 

Hyvää syöpäpäivää.

 

Lue lisää:

https://www.toivonkukka.fi/

https://www.worldcancerday.org/

https://www.ykliitto.fi/tapahtumat/yk-paivat/maailman-syopapaiva