Tasan kolme vuotta sitten uinailin vahvasti narkoosissa, ja herättyäni olin yhtä rintaa vajavaisempi, mutta myös yhtä uusiutunutta syöpää vailla. Minun elämäni jatkuu syövästä huolimatta aika lailla entisellään, monia kolhuja ja kokemuksia rikkaampana. Välillä hyvinkin surullisena ja apeana, mutta elossa ja aika usein ihan iloisena. Pelokkaana, mutta lähes täysissä voimissa. Korjailtuna, mutta melkein ehjänä. Lasteni elämässä tiukasti kiinni olevana äitinä ja täysivaltaisena, joskin pätkätyöläisenä työyhteisön jäsenenä. Ystävänä, tyttärenä, sisarena, tätinä, kummina, naapurina.
Kaikki eivät ole yhtä onnekkaita. Siksi tämä päivä on erityisen pysäyttävä: kaksi suunnilleen omanikäistäni rintasyöpäsiskoa siunataan tänään haudan lepoon. Surullista, mutta valitettavasti myös totta. Ajatus on siskojen lapsissa erityisesti. Voi, kun asiat olisivat menneet toisin heidänkin kohdallaan. Surullinen päivä. Aivan liian usein on näitä surullisia päiviä. Hyvää matkaa, siskot! <3
 |
| Kuva täältä |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti