keskiviikko 24. heinäkuuta 2013

Lomatunnelmia ja -lukemisia

Viiden viikon lomani on ehtinyt jo toiseksi viimeiseen viikkoon. Kesä menee ihan liian nopeasti.

Maanantaina paistoi vielä lämpimästi...
Onneksi ehdin välillä pysähtymään paikoillenikin ihan kunnolla: vietin viime viikolla lapsi- ja nettivapaata "mökkiretriittiä" äitini hoitaessa lapsia täällä kaupungissa. Todella harvinaista herkkua meikäläiselle, jolla on käytännössä koko ajan koko teinikolmikko vastuullaan - ja ruokittavanaan!
... mutta sitten sää vaihtui tuuliseksi ja sateiseksi.

Viime viikolla en itse todellakaan käyttänyt aikaani kokkaamiseen (kanttarellikeittoa, mustikkapiirakkaa ja -rahkaa ei lasketa!), ruokakauppakäynnitkin olivat hyvin kevyitä ja pikaisia.

Omaa aikaa ei todellakaan ole liiemmälti ollut, viime vuonnakin minulla oli vain yksi lapsivapaa viikko hoidoista ja sairauslomasta huolimatta. Niinpä käytän tilaisuuden heti hyväkseni, kun sellainen tarjoutuu. Luin (mm. kirja-alesta löytämäni Anna Perhon "Anna palaa"), saunoin, nukuin pitkään, poimin mustikoita ja kanttarelleja ja tein mitä milloinkin huvitti, jos huvitti. Sadepäivinä ei kauheasti huvittanut mikään, mikä oli sekin ihan kivaa vaihtelua, kun yleensä on koko ajan jotain puuhattavaa. Saunavieraita kävi parina iltana, etten ihan erakoitumaan ehtinyt.

Nostalgiaa ja hikisiä tansseja!
Kävinpä lavatansseissakin testaamassa, vieläkö sitä olisi vanhalla vientiä. Olihan sitä - ja hirmuinen hiki! Yhden tanssittajan kanssa iski oikein kunnon hikipuuska, jonka jälkeen meinasin joutua vaihtamaan vaatteita autolle, kun mekon rintamus oli ihan litimärkä: vaalea kangas vaihtoi hetkeksi väriä monta astetta tummemmaksi. Onneksi kangas kuivui nopeasti ja tanssit jatkuivat. Nostalginen paikka sai välillä herkistymään ja miettimään menneitä: vanhempani tapasivat aikanaan samalla tanssilavalla liki 50 vuotta sitten!

Toisen peräkkäisen sadepäivän ratoksi ajelin kirjastoon ja löysin mielenkiintoisia poistokirjoja - 10 kirjaa eurolla! Yksi löydöistäni on vuonna 1987 julkaistu "Rintasyöpä", ensimmäinen Suomessa julkaistu kokemuksellinen tietokirja. Hotkaisin alle satasivuisen kirjan lähes yhdellä lukukerralla ja opin taas monta uutta ja ihmeellistä asiaa tästä taudista. Kolme vuotta aikaisemmin 36-vuotiaana kahden lapsen yksinhuoltajana sairastunut Kati Voima kertoo kirjassa oman tarinansa lyhyesti ja ytimekkäästi, mutta värikkäästi; Suomen Syöpäyhdistyksen lääkäri Liisa Elovainion kirjoittamat osiot ovat hyvin kirjoitettuja ja suurimmaksi osin edelleen täyttä asiaa. Katista kirjaan hoitojen eri vaiheissa kuvat ottanut Heli Haro on itsekin syöpäpotilas.

Perusasiat pätevät edelleen, vaikka moni asia onkin lähes 30 vuodessa muuttunut. Kun Katin aikaan sairaalassa piti maata rintasyöpäleikkauksen jälkeen 7-10 päivää (s. 37), kotiutetaan useimmat 2010-luvulla leikatut heti seuraavana päivänä. Itse esimerkiksi menin sairaalaan leikkauspäivän aamuna ja pääsin kotiin seuraavana päivänä heti lounaan jälkeen.

Katin ex-miehen "kannustava" suhtautuminen lastensa äidin sairauteen on myös ihan pakko nostaa tänne (s. 89): "Kun entinen aviomies kuuli vuosi sitten, että maksastani oli löytynyt etäpesäkkeitä, se tuli humalassa yöllä ja heitti vuoteen vierelle ruusukimpun. Onko ne kukat minulle, kysyin. Se itki ja sanoi, että sä kuolet. Ennen kuin lumi on maassa, sua ei enää ole... Minä sanoin, ettei se ole totta. Tänä kesänä eivät enää löytäneet niitä pesäkkeitä maksasta." Olisi mielenkiintoista tietää, miten Katin elämä jatkui kirjan julkaisemisen jälkeen.

Kenties parhaat palat löysin kirjan sivuilta 76-81 "Hyvä mieli"-kappaleesta: "-- syöpään sairastuneiden aktiivinen osallistuminen omaan hoitoonsa sekä omien mielipiteittensä ja tunteidensa ilmaiseminen antaa selvästi paremman ennusteen." Susan Sontagin ajatuksiin kiinnostaisi tutustua tarkemminkin.

"Mistä löytää elämänhalun ihminen, joka juuri on saanut tietää sairastavansa vakavaa tautia? --

Apua löytyy ainakin saman kokeneiden kertomuksista. Tiedetään, että suhtautuminen sairauteen käy yleensä läpi samat vaiheet: ensi hetken shokin, johon voi liittyä tapahtumien todellisen tilan kieltämistä sekä vähittäisen sopeutumisen.

Sopeutuminen ja uuden tasapainon saavuttaminen ja sitä kautta myös uuden elämänhalun löytyminen edellyttävät yleensä:

1. Rehellistä pyrkimystä hyväksyä tosiasiat, joita ei voi muuttaa.
2. Tosiasioiden tuntemista.
3. Rohkeutta muuttaa seikkoja, jotka ovat muutettavissa.
4. Pyrkimystä erottaa ne asiat, joita voi muuttaa ja ne joita ei voi muuttaa.
5. Taitoa elää päivä kerrallaan.
6. Taitoa hellittää ja antaa asioiden etenemiselle aikaa.
7. Taitoa asettaa asiat tärkeysjärjestykseen: ensimmäiset asiat ensimmäisiksi."

- Tosi hyviä neuvoja muuten muillekin kuin syöpäpotilaille. Myös lomailijoille. Hyvää kesän jatkoa!

PS. Lomalukemisistani mainittakoon vielä Tommy Hellstenin "Ajan takaa - kauemmas katsomisen taidosta". Ei yhtään hullumpi opus sekään!


Lähde:

Kati Lintonen, Liisa Elovainio, Kati Voima 1987. Rintasyöpä. Otava. (Tämä kirja puuttui muuten vielä omasta kirjalistastani, kävin päivittämässä sen sinne.)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti