Sairastuminen on sattumanvaraista

Yle Areenasta kuunneltavissa oleva "Havaintoja ihmisestä - Sairastuminen on sattumanvaraista" -podcast (julkaistu 9.3.2023) antaa paljon ajateltavaa. Kannattaa kuunnella!

 

Sairastuminen on paitsi henkilökohtainen myös yhteiskunnallinen kokemus. Toimittaja Satu Kivelän haastattelema kulttuurintutkija Marja-Liisa Honkasalo tarkastelee sairastumista kokemuksena, ja mitä sairastumisesta seuraa yhteiskunnassa ja kulttuurissa.

 

Podcastissa haastatellaan myös nuorena sairastunutta parikymppistä nimimerkki Piengretaa: "Sairastan itse sairauksia, joiden puhkeamiseen en ole millään tavalla voinut vaikuttaa. Kuitenkin koen asiasta syyllisyyttä muiden ihmisten kommenttien takia. Se on sairastamisen päälle tosi raskasta."

 

Muun muassa seuraavia kysymyksiä käsitellään podcastissa - perässä omat kommenttini kursiivilla:

 

Sairaana pitää omaksua uusi identiteetti. - Ja menettää vanha? Onneksi ei. Toki sairaus aina muuttaa myös itseä ja omia prioriteettaja monin tavoin, sitä ei kannata kiistää. 

 

Mikä on sairauden kokemus, kun se ei näy päällepäin? - Kokemus harvoin näkyy päälle päin muutenkaan, kyse on aika piilossa olevasta asiasta.

 

- Sairastunut voi kokea vähättelyä. - Tämä on todella ärsyttävää, etenkin jos joku vähättelee sairautesi kokemusta ja vakavuutta esimerkiksi tyyliin "kuka vain voi jäädä auton alle koska tahansa." Kyse on aivan eri asiasta!

 

- Sairastumiseen etsitään hyväksymistä erilaisissa ryhmissä. - Vertaissiskot (ja varmaan -veljetkin) ymmärtävät ja antavat sinulle sen kokemustiedon ja tuen, mitä et voi saada mistään muualta. Kellonajasta riippumatta. Eikä ole väliä silläkään, tapaatteko livenä vai online. Siskot! 💗

- Pitääkö Tinderissä kertoa, että nelikymppinen syöpäsairas etsiin seuraa? - Jo edesmennyt syöpäsisko Emmi ratkaisi asian kirjoittamalla aiheesta blogissaan näin hienosti ja hurjasti: https://www.matkajollekukaaneihalunnut.fi/syopatinder/

 

- Mitä terveys tarkoittaa? Ihminen ei ole koskaan vain terve tai vain sairas. - Tätä aihetta olen itsekin käsitellyt tässä blogissani aiemmin. Terveys on lopulta subjektiivinen asia, lukuisista diagnooseistani huolimatta tunnen yleensä itseni aika terveeksi itsekin.

 

- Sairastunutta kohdellaan "jonain toisena ihmisenä". - Tämä on kyllä ihan kauheaa, ja toki siihen olen itsekin syöpäpotilaana joskus törmännyt. Valitettavasti - tai onneksi - ihminen ei sairauden myötä kuitenkaan muutu kuin korkeintaan hieman kokeneemmaksi ja sairastumis- ja sairastamiskokemusten verran viisaammaksi. Ei muuten.

- Pitääkö sairastuneen aina jaksaa olla positiivisella mielellä? - Ei tarvitse. Onneksi!

 

- Taistelumetaforat eivät sovi sairauksiin, ei syöpään sen paremmin kuin psyykkisiinkään sairauksiin. - Näin on. Eikö ne voitaisi jo unohtaa mediassakin? 

 

 

Lähde: 

 

Satu Kivelä (toim.) 2023. Havaintoja ihmisestä. Sairastuminen on sattumanvaraista.

https://areena.yle.fi/podcastit/1-64968957

Blogi täytti jo 11 vuotta!

Kylläpä menevät vuodet vauhdilla! Eilen tuli täyteen jo 11 vuotta siitä, kun aloitin tämän blogin kirjoittamisen. Leikkauspäivästäni on nyt tasan 11 vuotta. Tunnelmat olivat leikkauksen alla aika erilaiset kuin tällä hetkellä: http://olipakerranrintasyopa.blogspot.com/2012/02/toihan-on-ihan-kauhee-toi-sun-tilanne.html 

Enpä olisi tuolloin uskonut, että henki pihisee (vieläpä ihan hyvinkin...) vielä yli 10 vuotta leikkauksen ja uuden syöpähoitokierroksen jälkeen näinkin pitkään. Hyvin on tautiani hoidettu, kiitos siitä. Moni sisko on tässä matkan varrella nukkunut pois, eikä yksikään uusi päivä ole itsestäänselvä, vaikkei ehkä jokaisesta päivästä erikseen osaakaan olla niin kiitollinen kuin pitäisi. 

Rintasyöpää on sairastettu ja tutkittu näiden blogivuosieni aikana paljon. Siitä on kirjoitettu romaaneja, runoja ja väitöskirjoja, lehtijutuista puhumattakaan. On "taisteltu" sitä vastaan, "selvitty" siitä tai "selätetty" se. Tai sitten ei. Jutuissa on monesti hyvin samantapaisia kokemuksia, vaikka jokainen sairastunut onkin kokenut asiat hieman eri tavalla. 

Suru on tavallinen tunne sairastumisen yhteydessä: surua tunnetaan omasta puolesta, mutta etenkin lasten ja läheisten puolesta. Miten ihmeessä he nyt selviävät? Jotenkin hassulta tuntuu, että joku oikeasti suree myös omasta näkövinkkelistäni aika pikkujutuilta tuntuvien osapoiston ja hiusten lähdön jälkeen niin kovasti kuin rintasyövästään "selviytynyt" (itse en uskaltaisi moista väittää...), syöpäsurustaan ja -häpeästään Seura-lehdessä avautunut surutyön ohjaaja Kristiina, jolla oli kyllä muuten oikein hyviä ajatuksia surusta: 

"Erityisen pirullista suremisesta tekee häpeä. Ihmisellä on taipumus verrata itseään muihin. Avioero, potkut ja rintaleikkaus tekevät ihmisestä erilaisen suhteessa heihin, joilla on puoliso, työpaikka ja kajoamattomat rinnat.

”Ihminen kokee olevansa epäonnistunut ja huonompi kuin muut. Se syventää surua.”

Oli surun syy mikä tahansa, se on aina luonteeltaan jäähyväisten jättämistä. Surutyön ohjaajana Kristiina kulkee asiakkaidensa rinnalla ja ohjaa tätä jäähyväisprosessia.

”Prosessi voi olla raastava, ja se muuttaa aina ihmisen identiteettiä.”

--

Suru ei tunne sääntöjä, mutta siihen liittyy erilaisia vaiheita, jotka saattavat vaihtaa äkisti paikkaa. Aluksi ihminen kieltää tapahtuneen, sitten iskee epätoivo, osalle viha. Jotkut voivat yrittää käydä kauppaa, jotta saisivat entisen elämänsä takaisin. Osa masentuu. Lopuksi ihmisen pitäisi osata hyväksyä tapahtunut osaksi elämäänsä.

Jotta jäähyväiset voisivat onnistua, suru pitäisi siis osata kohdata.

”Hetki, jolloin se onnistuu, on tosi surullinen. Pohjakosketus on saavutettu. On enää kaksi vaihtoehtoa: jäädä pohjalle tai nousta uudestaan pintaan.”

--

”Suremisen lopettaminen ei tarkoita esimerkiksi kuolleen tai muun menetyksen unohtamista. Se on todellisuuden kohtaamista: nyt on nyt, elämä on näin. Hyväksymisen myötä elämään on mahdollista tulla uutta.”

"On vaan kauhottava pintaan", oli enkelisisko Mallunkin mielessä Avec Tastula -ohjelmassa. Pohjalle ei auta jäädä.

Lähde:

Laura Savolainen 2022. Rintasyövästä selviytynyt Kristiina Blom koki surua naiseuden muutoksesta: ”Suremisen lopettaminen on todellisuuden kohtaamista – elämä on nyt näin”. Seura 21.4.2022. https://seura.fi/terveys/terveystarinat/rintasyovasta-selviytynyt-kristiina-tunsi-naiseutensa-muuttuneen-kesti-hetki-ymmartaa-etta-tunsin-surua/

Olipa kerran... erilaisia rintasyöpätarinoita

Olen nyt tämän talvisen viikonlopun aikana kahlannut yli puoleen väliin Hanna Meretojan Elotulet-esikoisromaania, joka osoittautui hieman erilaiseksi rintasyöpätarinaksi. Turkulaisen kirjallisuuden professorin tutkijan pedanttiin tyyliin äärimmäisen monisyiseksi ja -mutkaiseksi kutomassa yhden päivän kertomuksessa on kaikenlaisia vauhtia hidastavia mutkia matkassa jatkuvasti. Ainakin tällaisesta hieman hätäisestä lukijasta tuntuu, ettei itse tarina oikein etene, kun koko ajan hypähdetään uusille sivupoluille.

Syöpämatka ja siihen liittyvät tarinat ovat meillä jokaisella erilaisia ja niistä voi kertoa hyvinkin monella tavalla. Syöpäkertomuksissa on yhteisiä juonenkäänteitä, mutta myös erilaisuuksia. Tyyli ja vauhti vaihtelevat kertojasta riippuen. Itsekin olen tämän blogini aikanaan aloittanut - ja nimennytkin - omaksi kakkossyöpäkierrokseni tarinaksi, jossa toki on välillä "Olipa kerran rintasyöpä - ja toisenkin" -nimeenkin viitaten palattu myös ensimmäiseen kierrokseeni 2000-luvun alkuvuosina. Tarinani etenee nykyisin enää pätkittäin ja pikku hiljaa, välillä oli vauhdikkaampia syöpävuosia, joista riitti kerrottavaa useammin.

Hanna Meretojan 462-sivuisessa romaanissa ei ole edetty syöpämatkalla oikeastaan vielä alkumetreiltä mihinkään, sillä koko romaani käsittää ajallisesti vain yhden loppukesäisen mökkipäivän ja -illan pian diagnoosin saamisen jälkeen. Itse en ole merellä kesää koskaan viettänyt, mutta järvimaisemassa Elovalkeitakin usein viettäneenä pystyn samaistumaan haikeaan tunnelmaan. Samoin ymmärrän hyvin, millainen tunnesekamelska tuossa vaiheessa sairastuneen mielessä myllertää: kelataan mielessä jos millaisia asioita ja yritetään ymmärtää historiaa ja tulevaisuutta, omaa ja muiden, koko maailmaakin.

Plussana näen muutamat tiivistetyt ajatukset, joihin voin hyvin itsekin tällä kokemuksellani yhtyä, esimerkiksi nämä sivulta 59 löytyvät "loppuelämän" pohdinnat (kirjasta kuvattuna):

Meretojan tekstissä on valtava määrä meriaiheista maailmankirjallisuutta puristettuna mukaan tekstiin, minulle olisi hyvin riittänyt kymmenesosa tuosta neljän sivun lähdeluettelosta. Muiden henkilöiden historiaakin olisi ehkä voinut hieman karsia, vaikka ihan kiinnostavia hahmoja kirjassa onkin. Äidin huoli lasten pärjäämisestä hänen sairastuttuaan on universaali, kaikkien meidän moneen kertaan itkemä ja pohtima: "Miten lasten käy, jos kuolen?"

Kirjassa on mukana myös ihan oikeita ja itsellenikin tuttuja henkilöitä: sivulla 265 (kuva) viitataan keväällä 2016 joutsenten matkaan lähteneeseen syöpäsiskoystävääni Malluun, jonka blogi oli teemaan hyvin sopien "Syöpä tarinoituu todeksi". Marjo-Riitta oli mukana myös Maarit Tastulan Avec Tastula -dokumenteissa, joiden kautta hänen tarinansa tuli tutuksi monille: https://yle.fi/aihe/artikkeli/2014/12 /02/avec-tastula-aidin-taistelu-syopaa-vastaan ja https://yle.fi/aihe/artikkeli/2017/04/12/avec-tastula-jalkikirjoitus.

Elean ja ystäviensä tarina on vielä kesken, toivottavasti se etenisi loppuillasta hieman nopeammin. 

EDIT 9.1.2023: Nyt jo heti seuraavana iltana olen jo saanut päivän töiden, jumpan ja lumitöiden jälkeen kirjan luettua loppuun; se sai selvästi vauhtia "loppuiltaa" kohti, ehkä myös oma lukuvauhtini parani. Yhden pienen poiminnan haluan mökkisaunahulluna vielä kirjasta (s. 427) poimia tähän mukaan, se kun oli ja on niin totta! Mökkisaunaan pääseminen on itselleni joka keväinen ihme. Samoin on tuttua tuo, miten kaikkialla tuntuu kaikenlaisia tuntemuksia ja levinneisyysepäilyksiä ennen kuvauksia ja syöpäkontrolleja, vaikka kaikki sitten osoittautuisikin olevan ihan kunnossa. Epätietoisuus on pahinta ja lisää tuskaa, ei tieto.

PS. Olen koonnut tänne omaan blogiini rintasyöpäkirjallisuutta, lisään nyt tämänkin luettujen listaan, jonka ykkösenä on edelleen Niina Revon "Arpi".

Lähde: 

Hanna Meretoja 2022. Elotulet. WSOY. https://www.wsoy.fi/kirja/hanna-meretoja/elotulet/9789510468913

Elämänlaatua korjaava korjausleikkaus

Helsingin yliopistossa pari viikkoa sitten väitellyt plastiikkakirurgian erikoislääkäri Mervi Rautalin tutki väitöskirjassaan, miten rintasyövän erilaiset leikkausmenetelmät vaikuttavat potilaiden elämänlaatuun. Työssä tarkasteltiin kolmenlaisia leikkaustapoja: rinnan poistamista kokonaan tai osittain sekä korjaavia leikkauksia, joissa potilaalle rakennetaan uusi rinta joko välittömästi rintasyöpäleikkauksen yhteydessä tai myöhemmin. 

Työ koostui kahdesta tutkimuksesta: ensimmäisessä Rautalin kartoitti 840 potilaan elämänlaatua eri tautitiloissa. Toisessa tutkimuksessa tarkasteltiin rintasyövän leikkausmenetelmien vaikutusta 1065 potilaan elämänlaatuun sekä hoitojen kustannuksia. Tuloksista kerrotaan lyhyesti väitöstiedotteessa:

"Tutkimuksen mukaan eniten elämänlaatua haittaavia oireita oli potilailla, joilta oli poistettu koko rinta. He myös raportoivat eniten leikkauksen jälkeisiä oireita, kuten kipua, väsymystä tai uniongelmia.

Kun rintasyöpäkasvain leikataan, leikkaustapaan vaikuttavat esimerkiksi kasvaimen ja rinnan koko, näiden suhde, potilaan muu terveydentila ja tämän toiveet. Nykyaikaisen hoidon tavoite on säästää rinta, jos se on mahdollista. Jos potilaan rinnasta poistetaan vain osa, kasvaimen poiston yhteydessä rintaa voidaan korjata hyödyntäen plastiikkakirurgian menetelmiä. Näin rinnan muoto saadaan mahdollisimman hyväksi. Rautalinin tutkimuksen mukaan näillä tekniikoilla leikattujen potilaiden elämänlaatu koheni nopeimmin ja he kokivat kehonkuvansa parhaaksi. tutkimuksessa kävi ilmi myös, että ennallistavassa kirurgiassa rinnan poiston ja uudelleen rakentamisen jälkeen potilaiden elämänlaadun kohenemiseen saattoi kulua jopa kaksi vuotta.

– Potilaat joutuvat siis käymään läpi pitkän prosessin. Ennallistava kirurgia on kuitenkin kannattavaa, sillä fyysisten ja seksuaalisten toimintojen koheneminen oli merkittävintä niillä potilailla, joille oli rakennettu uusi rinta, Rautalin kertoo."

Väitöskirjan (Rautalin 2022) tiivistelmässä tuloksista kerrotaan hieman laajemmin; itse väitöskirja on englanninkielinen, enkä ole sitä sen tarkemmin vielä itse lukenut: "Elämänlaadun arvioiminen on noussut erittäin merkittäväksi tekijäksi arvioitaessa rintasyöpähoitojen vaikuttavuutta ja hoidon laadun tasoa. Rintasyövän leikkausmenetelmä valikoituu syövän biologian sekä potilaaseen liittyvien tekijöiden mukaisesti (rinnan ja kasvaimen koko, terveydentila, toiveet). Tämä väitöskirja arvioi eri elämänlaatumittareiden käytettävyyttä rintasyöpäpotilaiden eri tautitiloissa sekä leikkaustekniikoiden vaikuttavuutta potilaiden elämänlaatuun.

840 rintasyöpäpotilasta rekrytoitiin poikkileikkaustutkimukseen vuosina 2009-2011 Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin (HUS)alueella. Potilaat vastasivat neljään eri elämänlaatukyselyyn: 15D, EORTC QLQ C-30, EQ5D-3L ja VAS. Potilaat jaettiin kyselyhetkellä vallitsevan tautitilan mukaan neljään eri ryhmään. 1065 uuteen rintasyöpään sairastunutta potilasta 2008-2015 rekrytoitiin seurantatutkimukseen HUS:n alueella. Potilaat täyttivät kaksi elämänlaatukyselykaavaketta: 15D ja EORTC QLQ-C30 BR23. Kyselyt toistettiin diagnoosihetkellä sekä postitse 3, 6, 12 ja 24 kk kuluttua diagnoosista. Potilaat jaettiin ryhmiin leikkausmenetelmän mukaan: rinnan osapoisto, rinnan kokopoisto, rinnan rekonstruktio. Hoitojen kustannustiedot haettiin tietokannoista. Potilaiden vastaukset yhdistettiin syövän hoitotietoihin ja arvioitiin tilastollisin menetelmin. 

Väitöstutkimus tuottaa uutta tietoa rintasyöpäpotilaiden elämänlaadusta eri tautitiloissa sekä valottaa miten rintasyöpäpotilaan elämänlaatu muuttuu syövän paranemisprosessin aikana. Eri elämänlaatumittareiden laajaa vertailu tuottaa uutta tietoa mittareiden vahvuuksista ja heikkouksista. Leikkausmenetelmien suhteen potilaiden elämänlaatu vaikuttaa olevan paras rinnan osapoistossa. Erityisesti rintaa muovaavia, ns. onkoplastisia tekniikoita käytettäessä potilaiden elämänlaatu ja kehonkuva on paras. Rinnan kokopoisto aiheuttaa eniten elämänlaatua huonontavia oireita. Rintarekonstruktiot tuottavat korkeaa elämänlaatua. Mahdollisuutta rekonstruktioon tuleekin tarjota kokopoistopotilaille. Rintarekonstruktiomenetelmien välillä ei havaittu merkitseviä eroja. Hoidon kustannusten ei tule olla määräävä tekijä valittaessa rintarekonstruktion ajankohtaa tai menetelmää, vaan toimenpiteet ja niiden ajankohta tulee räätälöidä potilaskohtaisesti. Kipu, väsymys ja uniongelmat ovat seikkoja, joihin tulee kiinnittää huomiota rintasyöpäpotilaiden hoidossa ja resurssien kohdentamisessa."

Erittäin tärkeä tutkimuksen aihe mielestäni, lämmin kiitos tutkijalle yhdeltä reilut pari vuotta korjausleikkausta odottaneelta ja DIEP-leikkauksen Taysissa saaneelta rintasyöpäpotilaalta. 💗 Tulevaisuudessa joudutaan varmasti priorisoimaan erilaisia hoitoja ja leikkauksia, joita syöpäpotilaille annetaan. Toivottavasti ainakin nuorille naisille pystytään myös tulevina vuosina ja vuosikymmeninä tarjoamaan tällaista monin tavoin parantavaa plastiikkakirurgista hoitoa.

Hyvää joulua ja onnea uudelle vuodelle! Terveisiä tältä viime lauantain hiihtolenkillä tapaamaltani kaksikolta:

Lähteet:

Rintojen korjausleikkaus parantaa rintasyöpäpotilaan elämänlaatua. Helsingin yliopiston väitöstiedote 3.12.2022. https://www.sttinfo.fi/tiedote/rintojen-korjausleikkaus-parantaa-rintasyopapotilaan-elamanlaatua?publisherId=3747&releaseId=69959338&fbclid=IwAR2cv9WyBGe4GjQSXK0qDVNTHNaOUqeyxJ5oD_YniWHJXTDdie40-rO6BuA

Rautalin, Mervi 2022. Surgical Treatment of Breast Cancer and Patient Reported Outcomes : Special Emphasis on Health-Related Quality of Life and the Cost of Care. Helsingin yliopisto. http://urn.fi/URN:ISBN:978-951-51-8739-0

 

 

Jännän äärellä jälleen

Olen käynyt rintasyöpäkontrolleissa Taysissa/Tampereella vuodesta 2001, jolloin sairastuin ensimmäisen kerran. Onkologien toiveen mukaisesti minulle on tähän asti tehty aina samalla sekä mammografia- että ultraäänitutkimukset, joiden tulokset olen saanut kuulla heti ultratutkimuksen tehneeltä radiologilta. Viisi ensimmäistä vuotta hoitojen jälkeen on Tays kutsunut seurantoihin, sen jälkeen on itse pitänyt varata/pyytää lähete kuvauksiin.

Tänä vuonna sain omasta ja onkologien toiveista huolimatta ensimmäistä kertaa lähetteen pelkkään mammografiaan, jossa näkyi kystia, joiden varmistamiseksi sain kutsun täydentävään ultraan. Se tehtiin tänään Radiuksessa ja kyllä taas jännitti... Unet ovat olleet surkeita. Onneksi mammografian löydökset olivat kuin olivatkin vain hyvälaatuisia kystia myös ultraäänitutkimuksen tehneen lääkärin mukaan. Lämmin kiitos syöpätutkimukselle ja -tutkijoille, lääkäreille ja hoitajille. Jälleen. <3

Tänään otan kissan syliin ja olen oman elämäni kuningatar kuten tämä ihana Kerttu Horilan patsas Radiuksen aulassa. Huomenna ostan uuden Roosa nauhan. 

Rintasyöpäpotilaan hoito Taysissa:

https://www.tays.fi/fi-FI/Palvelut/Syovanhoito/Rintasyopa

https://www.tays.fi/fi-FI/Palvelut/Syovanhoito/Rintasyopa/Rintasyopapotilaan_hoitopolku(94946)

https://www.tays.fi/fi-FI/Toimipaikat/Kuvantamiskeskus_ja_apteekkiliikelaitos/Yksikot/Hatanpaan_rintaklinikka/Rintasyovan_kuvantamisseuranta_muuttuu_y(153307)

Blogi 10 vuotta

Aika menee jälkikäteen ajatellen todella nopeasti. Tänään tuli täyteen 10 vuotta siitä, kun kirjauduin elämäni ensimmäistä kertaa Blogger-alustalle ja uskaltauduin kirjoittamaan tänne. Paljon on tapahtunut tuon ensimmäisen kirjautumisen jälkeen, ja on ihmeellistä, että edelleen olen täällä kirjoittelemassa. Ensimmäisen blogipostaukseni voit lukea täällä.

10 vuodessa olen itse sairastanut monenlaista muutakin kuin blogin aiheena olevan uusiutuneen rintasyövän, mutta selviytynyt niistäkin aika hyvin. Terveys on onneksi subjektiivinen asia, ei vain se, mitä diagnooseja lukee epikriisissä.

10 vuodessa on monia, liian monia, tällä matkalla tutuiksi tulleita syöpäsiskoja kuollut. Muistelen heitä usein, elämä ei todellakaan ole reilua. Eikä helppona syöpänä pidetty rintasyöpä sitä todellakaan ole. Toivottavasti kukaan ei sitä sellaisena enää pitäisi. Toivoisin myös, ettei kukaan enää puhuisi syöpäsairaiden taisteluista, tässä taudissa ja sen hoitamisessa kun on kyse jostain ihan muusta.

10 vuodessa on tapahtunut paljon muutakin, mukavia ja vähemmän mukavia asioita. Onneksi molempia, elämä olisi tylsää, jos kaikki aina onnistuisi ja menisi helposti. 

10 vuotta sitten jännitin kovasti tulevaa leikkausta. Rintasyöpä oli uusiutunut samaan rintaan, josta se oli 11 vuotta aikaisemmin leikattu osapoistolla. Nyt ainoa mahdollisuus oli rinnan kokopoisto, ja pakko on myöntää, että se pelotti. Mitä kaikkea muuta vielä löytyisikään kuin kuvissa näkyneet pari pientä kasvainta? Selviänkö? 

Tänään jännitän enemmän ihan muita asioita kuin omaa tilannettani. Viime päivinä pari vuotta kestänyt koronapandemia on painunut uutisissa Venäjän aloittaman Ukrainan sodan alle, jännitän siis koko Euroopan puolesta. Koko maailman puolesta. 

Toivotaan parasta, niin terveysasioissa kuin Euroopan rauhan palautumisen puolesta. Täällä Tampereellakin ajatukset ovat Ukrainassa ja ystävyyskaupunki Kiovassa.

10 vuotta jo uusiutumisesta

Todella kiitollinen olen saamastani hyvästä hoidosta: yhä vain olen täällä kirjoittelemassa, vaikkakin enää harvakseltaan. 10 vuoden takaiset tunnelmat olivat aika erilaiset, uusiutunut rintasyöpä vei ajatukset tosi synkiksi.

Tämä yhdeksän vuotta sitten Facebookissa jakamani runo kuvaa hyvin tämänpäiväisiä tunnelmiani:

"Tänään on vuosipäivä

siitä kun sain tiedon syövästäni

pitäisi kai juhlia

että on pysynyt hengissä

ei se minua tappanutkaan vielä

eivätkä ne kaikki rankat hoidot

jotka siihen sain."

- Irene Kuusimäki

 

Ulkona talviaurinko paistaa, melkein jo lämmittää. Upea lumihanki hohtaa. Sukset odottelevat autossa työpäivän päättymistä ja ladulle pääsemistä. Ei mitenkään itsestään selvää ollenkaan. 

 

Saan olla kiitollinen niin hyvästä kunnostani kuin työstänikin. Aurinkoisesta päivästä ja kauniista (ja runsaasta!) lumesta samoin.

 

Aurinkoisia talvipäiviä ja terveyttä kaikille.