Parasta vai pahinta elämässä?

"Syöpä on parasta ja pahinta, mitä tähänastisessa elämässä on tapahtunut." Näin väitti yksi "Haaste elämältä" -kirjan (Hietanen & Nirkko 1996) kirjoittajista. Aika vaikea on kyllä mennä allekirjoittamaan tuota lausetta. Ainakin omassa elämässäni on - onneksi - paljon parempiakin asioita tapahtunut, ehkä myös pahempia.

Toki sairastuminen vakavasti on avannut silmät ja korvat monille asioille, joita ilman näitä kokemuksia en olisi nähnyt tai kuullut, mutta itse sairauden positiivisesta vaikutuksesta olen kyllä eri mieltä kuin esimerkiksi tänään Aamulehdessä töihin paluustaan pikku-uutisen verran tietoa antanut, loppukesällä 2011 oman rintasyöpädiagnoosinsa saanut ja syyskuussa leikattu Kansallisoopperan pääjohtaja Päivi Kärkkäinen (Aamulehti 19.3.2012). Hän kertoo, että "syövän voittaminen toi hänen elämäänsä intensiteettiä" ja olevansa kiitollinen, että on saanut elää "tämmöisen kokemuksen". Omalla vähän pidemmällä tautihistoriallani haluaisin kyllä sen verran toppuutella, ettei "tämmöisestä kokemuksesta" välttämättä vielä voi puhua menneessä aikamuodossa. Hoidot ovat tältä erää ohi, mutta itse taudin voittamisesta on kyllä minusta aika aikaista mennä sanomaan yhtään mitään; tämä kavala tauti kun voi valitettavasti nostaa päänsä ja tulla kutsumatta kylään uudestaan. Itse en ainakaan uskaltanut kauheasti tuuletella ns. "terveen papereilla" vielä siinäkään vaiheessa, kun sellaiset aikanaan viiden vuoden puhtaiden kontrollien jälkeen sain. Positiivinen ajattelu kannattaa toki, mutta ei takaa mitään.

Olenkin itse aika pitkälti samoilla linjoilla kuin Ilkka Vartiovaara (2005, 129) sairauksien "korkeampaa merkitystä" pohtiessaan: "Esimerkiksi itseni on täysin mahdotonta nähdä sairaudellani minkäänlaista ylevää tarkoitusta tai viestiä. Se tuli minuun salaa kuin varas ja tuhosi elämääni pysyvällä tavalla, jota en mielelläni edes muistele ja jonka yhä edessä olevia vaiheita en tunne. Minä valehtelisin, jos väittäisin sairauksilla olevan hienoja ja syvällisiä merkityksiä. Eivät ihmiset todellisuudessa halua itselleen tai läheisilleen sairauksia eivätkä he myöskään tahdo "jalostua" tällä tavalla. Todellisuudessa he haluaisivat elää mahdollisimman terveinä ja tyytyväisinä. Sairaus on vihattu ja pelätty vastustaja, jota ei ole koskaan kutsuttu elämäämme." 

Näin juuri, kutsumattomana vieraana, koen itsekin tämän oman tautini, jonka uusi tuleminen järkytti sekä mieltäni että ruumistani paljon enemmän kuin olisin tässä elämänvaiheessa kaivannut. Tasainen, tylsäkin arki nousee sairauden myötä arvoon arvaamattomaan. Toki tuntemukset vaihtelevat, ja jollain hetkellä sairastumisesta saattaa löytää myös jotain positiivista. Vaaka kallistuu kuitenkin selkeästi negatiiviselle puolelle: epäreiluuden tuntemuksia, surua, pelkoa ja epätoivoa, huolta omasta ja läheisten tulevaisuudesta jne. ei kukaan vakavasti sairastunut varmasti voi täysin väittää sivuuttaneensa, ja vaikka joku niin väittäisikin, en uskoisi. Toki asiat myös saavat sairastumiskokemusten kautta oikeat mittasuhteet: mitättömät asiat kutistuvat entisestään, suuret kohtuullistuvat.

Nimimerkki "Kasvua kaikki elämä" (Hietanen & Nirkko 1996, 255) on kirjoittanut tästäkin aiheesta aivan loistavasti, haluan siksi siteerata häntä uudestaankin:

"Omaa elämääni vaikeamman elämäntarinan kuuleminen luo uudet mittasuhteet omille vaikeuksille, tuo kiitollisuutta ja helpotusta omaan elämään. Toisaalta minusta mitättömistä tuntuvista toisten vaikeuksista saan itselleni voimaa omaan elämääni. Itsehyväisesti taputan kiittäen itseäni ja ajattelen kuinka sitkeä nainen minä sittenkin olen. Väheksymättä kuitenkaan toisten murheita. Jokainen punnitsee omat murheensa oman kestävyytensä, voimavarojensa ja aikaisempien kokemustensa mukaan. Joka ei isosta tiedä, helposti erehtyy luulemaan pientä isoksi... 

Olen opetellut elämään päivän kerrallaan. Elämään tämän päivän murheen tänään, huomiselle on oma murheensa. Nöyräksi ja suvaitsevaiseksikin elämä on opettanut. Erilaisuutta sietäväksi. Laaja-alaisesti elämää ymmärtäväksi. Liekö kyynisyyttä hyväksyä liikaa hätkähtämättä jatkuvasti kohdalle sattuvat uudet vaikeudet? Hyväksyä se tosiasia, että kaikki on mahdollista ja oma suhtautuminen elämään on sopeutettava kunkin tilanteen mukaan. Laadittava ohjaus vasta käsikirjoituksen nähtyään.

Kateuskin on jäänyt. Tilalle on tullut oman elämän oleellisuuksien havaitseminen. Kyky elää omaa elämäänsä rohkeasti sydämensä ääntä kuunnellen. Liikaa jossittelematta. Sitten kun -ajattelun unohtaen. Tänään. Tätä päivää. Kaiken kaikkiaan elämä on kokonaisuus, joka on jaettu erilaisiksi jaksoiksi. Palasiksi. Omista taidoista, asenteista, voimavaroista riippuu, miten sen ehjäksi palapeliksi kokoamme."

Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty, ja monet ihmiset suunnittelevat oman elämänsäkin vähintään puolipitkissä jaksoissa: kesälomalla matkustetaan sinne ja talvilomalla tuonne, vuoden päästä tehdään niin ja viiden vuoden päästä näin. Mutta mitä tehdä, kun elämää ei voikaan suunnitella kuin pienen pienissä pätkissä? Ottaa asian ja päivän kerrallaan. Yrittää selviytyä, tuli mitä tuli. Ajatella positiivisesti, mutta valmistautua koko ajan myös uusiin epämukaviin asioihin, sillä sairaana joutuu väkisinkin elämään enemmän tai vähemmän oman mukavuusalueensa ulkopuolella, niin henkisesti kuin ruumiillisestikin. Omalla tavallaan epämukavuusalueella eläminen toki paitsi kuluttaa, myös kehittää. Uskoisin silti valtaosan mieluummin palaavan takaisin mukavuusalueelleen, jos heille sellainen vaihtoehto tarjottaisiin.

Loppuun vielä Eeva Kilven runo, joka sopii moneen yhteyteen, myös tähän, niin omiin kuin yllä siteeraamani "Kasvua kaikki elämä" -nimimerkin ajatuksiin:

"Nukkumaan käydessä ajattelen:
Huomenna minä lämmitän saunan,
pidän itseäni hyvänä,
kävelytän, uitan, pesen,
kutsun itseni iltateelle,
puhuttelen ystävällisesti ja ihaillen, kehun:
Sinä pieni urhea nainen,
minä luotan sinuun."

"Going to sleep, I think:
Tomorrow I will heat up the sauna,
pamper myself,
walk, swim, wash,
invite myself to evening tea,
speak to myself in a friendly and admiring way, praising:
You brave little woman,
I believe in you."

- Eeva Kilpi -