Vanha kääpä

Syöpä on ikäännyttävä tauti. Ikäännyttävä on ensimmäinen adjektiivi, joka itselleni tulee juuri tällä hetkellä mieleen. Tämä kaksivuotinen kakkoskierrokseni on ikäännyttänyt minua huomattavasti enemmän kuin kaksi vuotta. Toisaalta on ilo vanheta, vaikka nuoruuden elinvoimaa kaihoilenkin. Kaikille Siskoille ei vanhenemisvaihtoehtoa ole annettu. Tänään on siunattu jälleen yksi aivan liian varhain pois nukkunut rintasyöpäsisko, vain 33-vuotiasta pienten lasten äitiä olisi tarvittu täällä vielä pitkään. <3

Tunnen itseni vanhaksi kääväksi, yhtä harmaaksi, paikalleen jämähtäneeksi ja tylsäksi. Onneksi biologina tiedän, että kääpäiset puut ovat oikeasti todella monimuotoisia eliöympäristöjä, jotka pitävät yllä monenlaista elämää ja antavat elinsijaa uhanalaisille hyönteislajeille ym. Eivät siis sittenkään ihan turhia. Ja harmaudessaan ne ovat oikeastaan ihan kauniitakin. Kääpien päälle kasautuu talvella lunta, kuten näistä tämän talven kauneimpana pakkaspäivänä läheisen lammen rannalta ottamistani kääpäkuvistakin näkyy. Aurinko paistaa talvella käävällekin, mutta lumi on ja pysyy päällä. Kesällä aurinko paistaa yläoksille ja vihreille lehdille, kääpä jää alas varjoon. Taakan alle jäänyt olo on ollut itsellänikin aika usein. Kaikki pitää jaksaa kantaa, mitä niskaan lykätään, ja silti on myös pysyttävä paikallaan ja hoidettava omat hommansa, yleensä ihan yksin.

Ystävänpäivän illan vietin eilen taideterapiakurssilla. Viimeisen kurssikerran aiheina olivat aiemmin tehtyjen töiden analysointi sekä yksi uusi työ, jonka aiheeseen saimme jälleen ideaa lattialle levitetyistä korteista.

Omien ja toisten kurssilaisten työt aukesivat yllättävällä tavalla nyt viikon tauon jälkeen. Omista töistäni löytyi monia samoja teemoja, vaikkakin eri perspektiiveistä kuvattuina: "hyrskynmyrskyä", kasvua, toivoa, nuoruuden kaipausta, elinvoimaa, rohkeutta ja siiville nousemista. Kun töitä katsoo eri vinkkeleistä ja rajaa eri tavalla, niistä paljastuu eri asioita, ja toisaalta myös samoja elementtejä: Mustaa on vielä paljon kaikissa töissä, mutta myös valoisia kohtia. Luovuutta löytyy kuvista, mutta myös tietynlaista suunnittelun ja kontrollin tarvetta. Liiaksi ei piirroksia - kuten elämääkään - kuitenkaan saisi suunnitella, vaan pitäisi uskaltaa heittäytyä rohkeammin ja tehdä sitä, mikä tuntuu hyvältä ja mitä itse haluaa.

"Lopputyökseni" valitsin kahta vanhaa kääpää esittävän kortin, jossa on paljon samaa kuin itse ottamissani kääpäkuvissa. Korjausleikkauksen alla kuvan voi ajatella olevan eheyttävä (yksinäinen "kääpä" saa kohta kaverin) - ystävänpäivänä se ehkä kuvaa jotain muutakin: nämä kaksi vanhaa kääpää ovat viihtyneet yhdessä jo pitkään, ja minä yksinäinen vanha kääpä katselen niitä hieman kadehtien. Eipä ollut vanhalla käävällä tänäkään ystävänpäivänä vientiä eikä tullut kukkalähetyksiä tai suklaarasioita kotiin...


Viimeinen taideterapiatyö tuli siis tehtyä aika toiveikkaissa tunnelmissa: talvi on vaihtunut kesään, ja vanhalla käävällä on toinen yhtä vanha kaveri vieressä. Kaksi iloisen punaista perhostakin liihottelee ruohikossa. Toivoa on. Vanhalla käävälläkin.

Puuuuh!

Piina ohi tältä erää: kaikki oli ok mammo- ja ultrakuvissa!

Vasemmasta (terveestä) rinnastani löytyi tosin todella piinallisen pitkän ultrauksen aiheuttanut kysta, jonka ehdin pitkältä tuntuneen tovin ajan luulla olevan ihan jotain muuta. Lääkäri ei nimittäin puhunut minulle mitään koko tutkimuksen aikana (paitsi pyysi vaihtamaan ja "ottamaan uutta asentoa" aika ajoin). Sen sijaan hän pysäytteli ja vaihteli ultra-anturia ja kokeili kaikenlaisia uusia juttuja erilaisilla numeroilla jostain rinnastani löytämästään (myös kuvia ja rinnakkaisia kuvia, joita myös arkistoitiin jonnekin) ja puhui samalla kaikenlaista teknistä uuden, vasta testattavana olleen ultralaitteen käyttökouluttajan kanssa, joka oli mukana koko ultraussession ajan. Samaan aikaan minä lähes hyperventiloin jännittäessäni ja hengitystä pidättäessäni. Lihaksetkin tärisivät, tai ainakin siltä tuntui. 

Piinaani pahensi osin se, että jouduin mammografiakuvien ottamisen jälkeen odottelemaan ultraan pääsyä pienessä pukukopissa lähes tunnin (jonka ajan edellinen potilas oli "ultrausharjoituksena"!) - ja jännittämään. Vanhojen aikakauslehtien selailu ei kauheasti viihdytä siinä vaiheessa...

Ei tähän kyllä koskaan totu. Ei. Ja pukukopissa yläkroppa paljaana odottavan aika on aina pitkä. Tosi pitkä. Ja ultraäänianturin pysähtyessä aika pysähtyy kokonaan, ja hengitys myös. Vasta ulos päästyäni pystyin hengittämään taas. Puuuuh!

Ensi viikolla ovat vuorossa labrat ja vatsan CT-kuvaus. Korjausleikkausta kohti. Loppuun vielä "motivaatiokuva", jolla yritän piristää itseäni aina välillä. Ei ehkä ihan realistinen, mutta se ei haittaa. Vatsaryppyjen suoristuminen olisi toki ihan positiivinen lisä.

Kuva: http://ellit.fi/muoti-ja-kauneus/kauneus/vatsarypyt-suoriksi-plastiikkakirurgialla

 

9.2.2012 klo 8.40

Minulla oli tasan kaksi vuotta sitten aika Rintsikkaan. Tuo aika jäi mieleen pysyvästi, sillä siitä alkoi tämä toinen rintasyöpäkierrokseni: 11 vuotta aiemmin säästävästi leikatusta rinnasta löytyi kuvissa kaksi pientä kasvainta, toinen vanhan arven tuntumasta. Radiologi "pamautteli" pienistä kasvaimista muutamia paksuneulanäytteitä, eikä antanut minkäänlaista toivoa siitä, että kyse olisi jostain muusta kuin syövän uusimisesta. Diagnoosi varmistui viikkoa myöhemmin, ja siitä alkoi aikamoinen leikkaus- ja hoitorumba, josta olen kuitenkin selvinnyt kohtuuhyvin - toistaiseksi ainakin. Rumba jatkuu ensi viikon tiistaina, jolloin on taasen aika altistua pienelle määrälle röntgensäteitä ja ultraäänigeeliä. Jännitystä riittää.

Olen säästänyt puhelimessani muutamia kaksi vuotta sitten tutuimmille sukulaisille ja ystäville laittamaani "tauti uusi" -viestiin saamiani vastauksia, jotka antoivat minulle tuona kauheana päivänä voimaa ryhtyä taistelemaan uudestaan. Tässä muutamia anonyymejä otteita saamistani viesteistä; toivon, että kaikki muutkin saavat vastaavia samanlaisessa tilanteessa:

"Rakas ystävä, uskotaan ja toivotaan parasta että asiat etenevät nopeasti ja kaikki menee hyvin, suunnitellusti. Rukouksia."

"Voi paska! Se tuli ihan ekaksi mieleen. Ihan ku sä et olisi tarpeeksi kovilla muutenkin. Ehkä ei kannata toivoa liikaa ensi viikon tulosten suhteenkaan, jos lääkäri oli valmiiksi tuota mieltä. Voi itku."

"Olet yksi rohkeimmista tuntemistani naisista. Voimia! Olet ajatuksissani."

"Tarvitset voimaa ja tukea monilta. Hoidot ovat raskaita ja huoli lisäksi. Pystytään nykyisin paljon saamaan apua. Toivon että voin olla tukenasi omalta osaltani."

"Voi sua. Koita jaksaa ajatella positiivisesti kaikesta huolimatta. Voimahali sinulle - yritä jaksaa töissä."

"-- Pitää toivoa että hoidot tepsivät tälläkin kertaa."

"Helppo sanoa, mutta positiivinen mieli auttaa aina, jos sen vain jaksaa säilyttää. Kaikkea hyvää."

"Voi ei, olen ihan sanaton. Voimia."

"Vanha vihollinen. Kyllä sinä sen selätät taas, olemme hengessä mukana täysillä. Lienevät hoidotkin kehittyneet. Kerro, jos tarvitset apua."

"Voi. Miten huomasit asian? Jaksamista toivon sulle. Ei taida olla murkkujen äitinä elämä aina muutenkaan ihan yksinkertaista eli vähän kohtuuttomalta tuntuu, Onneksi olet tehokkain tuntemani sisupussi." 

Kun asia varmistui, lähetin ja sain lisää tsemppausviestejä, mm. nämä:

"Onpa hyvä, että sait leikkausajan näinkin nopeasti. Siitä lähdetään, että sairaus saadaan pois."

"Kun sinulle on annettu kyky toivoa jotakin, olet saanut samalla myös voiman toteuttaa toiveesi. - Richard Bach. Onnea leikkaukseen."

Kaksi vuotta menee näin jälkikäteen ajatellen tosi nopeasti, vaikka paljon on ehtinyt niiden aikana tapahtua. En olisi uskonut jatkavani tätä blogiakaan näin kauan, mutta niin vain on päässyt käymään. Blogin kirjoittaminenhan on yksi kirjoitusterapian muoto, joka auttaa todella moni, toivottavasti lukijatkin saavat näistä apua itselleen.

Nyt lähden tästä taas päiväksi taiteilemaan!

---

Illalla kotona taas: Luovuuden siemen alkaa löytyä pikku hiljaa? Aamun savimeditaatio oli oikein kiva kokemus, vaikka "ameebani" pääsikin lopuksi sulautumaan takaisin isoon savimöykkyyn.

Tässä vielä lopuksi "omakuvani" (1:1) hieman eri vinkkeleistä: kannattaa muuten todellakin miettiä, mistä suunnasta antaa ottaa kuvia itsestään: lattialla kuvattuna olen paljon paksumpi kuin pystyssä seinälle viritettynä! Pitkiä harmaita Tina Turner -hiuksia en ole vielä alkanut kasvattaa (vai pitäisikö kirjoittaa alkaa kasvattamaan, joka on nyt myös oikein), ehkä vielä jonain päivänä aloitan. Luovinta luovuutta kuvassa taitaa edustaa "mekkoni", jonka raaka-aineina kangaspala (huom. suu sävy sävyyn samasta kankaasta!) ja Suomalaisen kirjakaupan mainosjuliste. :-)

Kukaties jonain päivänä innostun pitkästä aikaa taas ompelemaankin? Luovuutta voisi löytyä lisää kankaita esiin kaivamalla. Innostun helposti myös lehtien leikkelystä - nyt tätä puolta luovuudestani (?) edustavat joltain vähän edustavammalta henkilöltä lainatut silmät ja nenä. Kannattaa kokeilla!

Habaakin löytyy!

   Nämä kengät eivät kyllä ole ihan ominta tyyliäni...

Terapian tarpeessa

Nimittäin taideterapian! Ensimmäinen terapiapäivä takana, huomenna jatketaan syöpäyhdistyksellä viiden kurssilaisen ja kahden kurssittajan voimin. Wikipedian mukaan "Taideterapia on terapiamuoto, jossa käytetään hyväksi erilaisia taiteellisia ilmaisumuotoja, mutta johon ei kuitenkaan liity taiteellisia tavoitteita. Terapian välineenä voi toimia musiikkiterapia, luova tanssi tai kirjallisuusterapia.  

Kuvataideterapian tunnetuimpia suuntauksia on ekspressiivinen taideterapia ja käytetyimpiä muotoja maalaaminen. Maalauksen ohella voidaan käyttää muun muassa savitöitä ja piirustusta. Työskentely muuttuu terapiaksi silloin, kun sillä haetaan muutosta, kuten tasapainoa ja eheytymistä. Taideterapiamaalauksen alullepanijoita oli Rudolf Steiner.

Tabula rasa...

Esimerkiksi Steinerin oppilaan Margarethe Hauschkan taideterapiassa ei ole oikeaa tai väärää, rumaa tai kaunista työtä. Maalaustekniikka on märkää märälle tekniikka Stockmar-akvarellein. Maalaustyyli on usein abstraktia väreillä leikkimistä, ilman esittävän kuvan muodostumista paperille. Savityössä savea työstetään ilman apuvälineitä ja vettä.

Taideterapeutti ammattina alkoi muotoutua 1960–70-luvuilla. Koulutukseen kuuluu sekä taiteen että psykoterapian hallintaa. -- Taideterapiaa voi opiskella Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulussa, jolloin ammattinimike on kuvataideterapeutti."  

Teimme tänään jo monenlaista, mm. pari isoa työtä nk. Steiner-paperille, tässä muutamia yksityiskohtia omista töistäni:

Pastellia alle, märkää väriä päälle...

... ja lisää väriä...

... vahingossa syntyi mm. pääskynen.

Toisen työn teemana oli "Oma sisäinen säätila", jota varten saimme valita omaa tilaamme kuvaavan kortin ohjaajien esille laittamista.

Minun sisäinen säätilani oli tänään aika kesäinen ja kasvukautta enteilevä, mutta "Raamit elämälle" ovat näköjään vielä aika mustat, ja vaikka aika myrskyisestä aallokosta olenkin päässyt jo ylös ja siivilleni, on edessä vielä sumua ja pilviä. Kun vielä saisin nuo pilvet karkaamaan kauas ja mustat reunat pois...

"Jokainen ihminen on luova omalla tavallaan."

Haaste vastaanotettu!

Sain elämäni ensimmäisen blogihaasteen P:ltä, ja nyt pitäisi sitten osata vastata seuraaviin kysymyksiin ja miettiä, ketä itse nakittaisin omilla kysymyksilläni:

1. Mikä saa sinut onnelliseksi? - Ihan tavallinen arki töissä ja kotona lasten kanssa.
2. Oletko kaupunkilais- vai maalaishenkinen? - Mökkeilystä ja luonnossa samoilemisesta tykkäävä kaupunkilainen.
3. Mikä on lempiruokasi? - Hyvistä raaka-aineista tehty ja maukas kotiruoka, mm. lohikeitto. 
4. Laivalla vai lentokoneella? - Laivalla. 
5. Paras lukemasi kirja? - Mikä niistä? 
6. Inhokki tv-ohjelmasi? - Big Brother. 
7. Lempilajisi liikunnassa? - Muokkausjumppa tällä hetkellä. 
8. Paras nuoruusmuistosi? - Mökkisauna, kaikkina ikäkausina. 
9. Mikä saa sinut suuttumaan? - Epäoikeudenmukaisuus, etenkin omiin lapsiin kohdistuva. 
10. Jos saisit yhden toiveesi toteutumaan, mikä se olisi? - Parantaisin sairaat, vähintäänkin kaikki sairaat lapset ja nuoret sekä lasten ja nuorten vanhemmat. 
11. Koti-ilta vai bileilta? - Koti-ilta.

 
Paitsi että eihän tämä näin helposti mennytkään, sillä haasteeseen kuuluu muitakin osia:
1. Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 asiaa itsestään.
2. Pitää vastata haastajan 11 kysymykseen (ks. ylläolevat).  
3. Haastetun pitää keksiä 11 kysymystä uusille haastetuille.  
4. Heidän tulee valita 11 bloggaajaa, joilla on alle 200 lukijaa.  
5. Sinun tulee kertoa, kenet olet haastanut.
6. Ei takaisin haastamista.

Elikäs: 11 asiaa, joita ette tienneet minusta:
1. Sain vähän aikaa sitten kaksi melkein identtistä ja lähes peräkkäistä kutsua mammografiaan ja ultraan, mutta peruin niistä myöhäisemmän; saman sairaalan kaksi eri yksikköä lähetteiden tekijöinä - niin hyvin tieto kulkee.
2. Olen tehnyt itselleni nk. aarrekartan, ja odotan jännityksellä, miten se toteutuu.
3. Minulle on tehty myös astrologinen kartta, mutta en kerro siitä tämän enempää.
4. Olen kirjoittanut ylioppilaskirjoituksissa kuusi laudaturia.
5. Syyskuusta 2010 alkaen minulla on ollut/on parhaillaan yhteensä 19 pätkätyösopimusta.
6. Olin lapsikuorossa kerran - toista kertaa en mennyt, koska olisi pitää antaa kanttorille laulunäyte.
7. Olen voittanut maastojuoksun piirinmestaruuden 12-vuotiaana.
8. Olen synnyttänyt nuorimman lapseni Teksasissa.
9. En syö avokadoa, kapriksia enkä varsiselleriä.
10. Katson Salkkareita tyttöjen kanssa.
11. En vaihda auton enkä pyörän renkaita - jotain pitää jättää miehillekin!

Haastan mukaan Terhin ja Unna Löytölammen (eiköhän kaksi riitä?). Toivottavasti saatte tästä vähän erilaisesta haasteesta ja näistä kysymyksistä pientä piristystä päiväänne; isompiakin haasteita jaksaa sitten taas vähän paremmin:
1. Tärkeintä elämässä?
2. Suurin haaste, jonka olet joutunut kohtaamaan elämässäsi?
3. Ihaninta, mitä sinulle on sanottu?
4. Mielimaisemasi?
5. Järvi vai meri?
6. Taidenäyttely vai rockkonsertti?
7. Loma mökillä vai etelän rantalomakohteessa?
8. Mikä saa sinut nauramaan?
9. Oletko Muumimamma vai Pikku Myy?
10. Elokuvailta kotisohvalla vai leffateatterissa?
11. Suurin haaveesi, jonka toivoisit toteutuvan?

Ensi viikolla onkin sitten ihan toisenlaisia haasteita vastassa - em. mammografia- ja ultra-aika (se, jota en perunut!) on jo ensi tiistaille... Jännitystä on siis taas tiedossa syöpärintamalla.

 

Eläköön kriisi?

Tämän blogin kirjoittaminen on ollut yksi tärkeimmistä keinoista yhdestä elämäni suurimmista kriiseistä, rintasyövän uusimisesta, selviytymiseen. Toinen tärkeä keino on lukeminen, mikä sekin jatkuu yhä. 

Tämän surullisen päivän iltaan sopii hyvin kerrata tällä viikolla lukemani Laura Dayn "Eläköön kriisi!" -kirjan tärkeimpiä kohtia. Merkitsen aina lukiessani itseeni kovimmin "kolahtaneet" kohdat pienillä värikkäillä tarralapuilla, luen nämä kohdat myöhemmin uudestaan, ja kirjoitan sitten niistä vielä lopuksi tänne blogiin omilla ajatuksillani ja kommenteillani höystellen. 

Sana kriisi tulee kreikan kielestä ja tarkoittaa ratkaisemista; se on tilanne, joka pakottaa tekemään ratkaisun. Kriisi voi aiheutua yhdestä suuresta tai monesta pienestä iskusta, ja se voi vaurioittaa meitä syvästi, mullistaa käsityksemme itsestämme ja heikentää toimintakykyämme. Yhdellä elämänalueella tapahtuva kriisi, esimerkiksi työpaikan menettäminen, avioero tai vakava sairastuminen, vaikuttaa myös kaikkiin muihin osa-alueisiin. (Day 2006, 35). Näinhän se on; kokemusta on kaikista edellä mainituista.

Kriisi on vakava isku ihmiselle, ja siitä voi selvitä vain kehittymällä. Jos jää paikoilleen, vammautuu pysyvästi. Selviytyminen vaatii kykyä muuntaa kriisi tai muutos voimaksi, täydemmäksi elämäksi, sekä kykyä luopua entisestä itsestään. On siis opeteltava päästämään irti peloista, unelmista, ihmisistä ja tilanteista, jotta voi löytää jotain vielä parempaa tilalle (mts. 51-52). Helpommin sanottu kuin tehty, mutta ei toki mahdoton tehtävä. Laura Dayn (s. 133) mukaan "Jokainen kohtuuttomalta tuntuva isku, jonka kohtalo sinulle antaa, osuu meihin kaikkiin. Ja kun selviydyt kriisistäsi, opetat meille kaikille, kuinka siitä selviydytään." Selviytymisesimerkkejä tarvitaan, myös näissä syöpätaistoissa, joita tosin aina ei ole mahdollista voittaa, jos sairaus on hyvin vakava, kuten se ihan liian usein on.

Ihminen haluaisi ymmärtää heti, mistä kriisit aiheutuvat, mutta se ei ole mahdollista, sillä suurten elämäntapahtumien ymmärtämiseen vaaditaan välimatkaa ja suhteellisuudentajua, niitä ei voi ymmärtää vielä silloin, kun ne tapahtuvat. Kriisitilanteessa on muutenkin tärkeämpää käyttää kaikki henkiset, emotionaaliset ym. voimavarat välttämättömien asioiden hoitamiseen (mts. 130). Vasta myöhemmin on mahdollista ymmärtää, miksi kriisikokemus oli meille tarpeen ja merkityksellinen, ja se muuttuu siedettäväksi; osaamme sijoittaa sen johonkin yhteyteen ja säädellä sen vaikutusta, kriisin keskellä ymmärtäminen ei ole onnistu. (mts. 132)

Se, miten ihminen reagoi ja toimii kriisitilanteessa, vaihtelee. Tavallisia tapoja suhtautua kriisiin ovat ahdistus, raivo ja masennus. Kriisin tuomiin muutoksiin luontevasti sopeutuvilla on kykyä kohdata menetys, mutta heillä on myös intuitio ja taito luoda uutta tyhjästä (mts. 63-64). Kriisi voi - yllättävää kyllä - olla tärkeä muutoksen ja toivon lähde. Laura Dayn mielestä onkin tärkeintä luopua kriisin märehtimisestä, syyttelystä ja kostonhimosta ja nähdä vaikea tilanne ainutlaatuisena mahdollisuutena kasvuun ja muutokseen. Kirjassa kuvataan näitä tunteita ja tuodaan tilalle uusia, myönteisempiä tapoja kriisistä selviytymiseen:  

"Jotta pystyisi kasvamaan kriisin kautta, on tultava entistä enemmän omaksi itsekseen. Joudut menemään syvälle itseesi, ja vaikka tuntisit itsesi kuinka mitättömäksi tai arvottomaksi, löydät sisältäsi aarrearkun, jossa on kaikki, mitä todella arvostat ja mitä todella olet." (mts. 170)

Lähde: 

Laura Day 2006. Eläköön kriisi! Voimaa ja rohkeutta vaikeista ajoista. Basam Books.

Sytytän kynttilän

Nuoren Siskon muistolle: 

LOISTAKOON LIEKKI 

Sinnekin missä on pimeää,

kynttilän liekin voit sytyttää.

Missä nyt mieli on murheellinen,
loistakoon kirkkaus kynttilän sen.

Sinnekin missä ei laulut nyt soi,
kynttilän loiste saapua voi.
Merkiksi toivon ja luottamuksen

loistakoon kirkkaus kynttilän sen. 

Yksinäisyyteen ja pettymykseen, 
toivottomuuteen niin tuskalliseen
loistakoon liekki nyt lohdutuksen,

loistakoon kirkkaus kynttilän sen!

Keskellä yötä synkkenevää
kynttilän liekin voit sytyttää,
pienikin lämpö sulattaa jään,

taas uuden riemun saa syttymään.

Lohduttomuuteen ja uupumukseen,
hiljaiseen toivoon ja kaipaukseen
loistakoon liekki nyt rakkauden,

loistakoon kirkkaus kynttilän sen!

Sinnekin missä on pimeää…

 
Säv. Petri Laaksonen 

San. Anna-Mari Kaskinen

Enkeleitä matkaasi. <3

Kaunis esitys tästä kauniista kappaleesta: http://www.youtube.com/watch?v=Zqz-wkZVMLM

Lohduttavia runoja surun keskelle: http://birgitmummu.vikki.fi/Runous/Suru/Lohdutus.htm