Syöpäpäivän iltana

Tänään on vietetty jälleen Syöpäpäivää. Itse vietin tosin mahatautipäivää... Voimat ovat olleet pois kuin sytostaattien jälkeisinä väsypäivinä konsanaan. Paranemista ja "puhtaita papereita" ei onneksi tarvitse odotella yhtä pitkään kuin sytostaattien jälkeen.

Uusimman Oma PLUS -apteekkilehden artikkeli antaa jälleen toivoa meille rintasyöpäläisille. Ja vapautuksen: rintasyöpään sairastuminen on useissa tapauksissa huonoa tuuria. Itse emme ole tautia itsellemme hankkineet sen enempää kuin vaikka mahatautiakaan. Ne vain tulevat ja niistä pitäisi parantua. Toivoa on siis taas tulossa lisää syövästä paranemiseen. Kannattaa lukea:

Lähde: Sanna Rantanen 2016. Rintasyöpätutkimus etenee harppauksin. Oma PLUS 1/2016, 20-21. http://www.omaplus.fi/pdf/omaplus0116.pdf

Elämän puu

Aurinko paistaa elämäni puuhun. Kävin äsken nelivuotiskontrollikuvissa Radiuksessa: sekä mammografiakuvat että ultra olivat sitä mieltä, että olen kunnossa!

Iloisena omasta puolestani, mutta samaan aikaan surullisena niiden siskojen puolesta, joiden uutiset eivät ole hyviä. Kannatellaan toisiamme, Siskot!

Jännitystä ei voi estää

Se iskee aina. Niihin ei totu. Syöpäkontrolleihin.

Se voi lymyillä jossain, mitään itsestään ilmoittelematta. Pieniä soluja, isompia solukasoja. Lääkkeistä huolimatta. Syöpä on katala ja kavala vihollinen.

Kerran partiolainen on aina partiolainen. Kerran syöpädiagnoosin saanut on aina syöpäpotilas. Pelko on tullut jäädäkseen, vaikka häipyykin välillä taka-alalle. Kunnes koittaa kontrolli... Siellä ne taas ovat: pelko, epävarmuus ja jännitys. Ahdistus ja huonosti nukutut yöt.

Jotenkin tästä kaikesta pitää taas selvitä. Rohkeasti vaan kuvauskoneita päin! Pieni pukukoppi, aina yhtä kipeää tekevä mammografialaite ja ne tuskalliset minuutit, kun odotat lääkäriä tekemään ultraa...

Lainaan lopuksi Kaija Leinon väitöksestä muutaman rivin: "Elämän hallitsemattomuuden taustalla on turvallisen elämän päättyminen ja epävarma tulevaisuus. Epävarmuus aiheutuu pääosin syöpään liittyvistä uskomuksista ja useita vuosia kestävien hoitojen tuloksesta. Toisaalta pelkona ovat liian tehokkaat hoidot, jotka voivat aiheuttaa haitallisia vaikutuksia elimistöön. Riittämätön tiedosaanti on myös todettu epävarmuuden lähteeksi. Useiden tutkimusten mukaan sivuvaikutusten ja fyysisten ongelmien lisäksi syövän uusiutumisen pelko on yleisin psyykkinen ongelma hoidon aikana ja sen jälkeen." (Leino 2011, 34-35.) Näinhän se taitaa olla.


Lähde:

Kaija Leino 2011. Pirstaloitumisesta kohti naisena eheytymistä – Substantiivinen teoria rintasyöpäpotilaan sosiaalisesta tuesta hoitoprosessin aikana. Acta Universitatis Tamperensis 1652. Tampere University Press. http://tampub.uta.fi/bitstream/handle/10024/66806/978-951-44-8555-8.pdf?sequence=1

Neljännesmiljoona!!!

Ihan hurjaa! Tänne "terapiablogiini" on käyty tekemässä jo yli neljännesmiljoona vierailua! Kiitos teille kaikille kiinnostuksestanne.

Ja tarina senkun jatkuu: ensi viikon tiistaille tuli kutsu Taysiin kontrollikuvauksiin (mammografia ja ultraääni). Kontrollipaniikkia ja rikkonaisia yöunia odotellessa...

Vuodenvaihde ja vaihdevuodet

Vaihtelu virkistää! Vuoden vaihtuminen ainakin, vaihdevuosista en olisi ihan varma...

Vuoden 2016 alussa rintasyöpä on taas noussut otsikoihin: "Suomen rintasyöpäpotilaista 86 prosenttia elossa 10 vuotta sairastumisen jälkeen" otsikoi Aamulehti tänään netissä julkaistun juttunsa (Ahopelto 2016). Jutun mukaan rintasyövän sairastaneiden viiden vuoden elossaololuku Suomessa on 91 prosenttia. 91 % sairastuneista olisi siis hengissä viiden vuoden kuluttua sairastumisesta, mikäli he olisivat välttäneet kaikki muista syistä kuin syövästä aiheutuneet kuolemat. 10 vuoden elossaololuku on 86 %. Olen itse mukana tässä 86 prosentissa. Sitä, että kaikki kymmenvuotiskontrolliin asti elossa selvinneet olisivat täysin parantuneita rintasyövästä luku ei tarkoita, vaan osa sairastaa tautia kroonisena (levinneenä). Ja vaikka 10-vuotiskontrollissa olisikin ollut ok, voi tauti uusia jo seuraavana vuonna (tai sitä seuraavana tai vaikka 20-vuotiskontrollin jälkeen). Olen tästä itse elävä esimerkki.

Vuodenvaihde on minulle aina myös rintasyöpämuistojen paikka: ensimmäinen syöpäleikkaukseni tehtiin 2.1.2001. Eli jo 15 vuotta sitten. Tästä saadaankin toinen aasinselkä Aamulehden juttun, jonka mukaan "vuonna 2013 naispuolisilla rintasyöpäpotilailla, joilla syöpä todettiin paikallisena, elossaololuvun ennuste 15 vuoden jälkeen toteamisesta on 89 prosenttia uudella Pohar Perme -menetelmällä ja 95 prosenttia perinteisellä menetelmällä arvioituna. Tämä tutkimus osoittaa, että jälkimmäinen arvio, eli 95 % on luotettavampi, koska tutkimuksen mukaan uuden menetelmän arvio on selvästi alttiimpi tilastolliselle satunnaisvirheelle." (Ahopelto 2016). 95 % kuulostaa jo aika hyvältä! Levinnyttä tautia ei valitettavasti pystytä vielä nykykeinoin parantamaan, toivottavasti sekin vielä joskus onnistuisi.

Sitten vielä vaihdevuosista. Kolme ja puoli vuotta ilman kuukautisia postmenopausaalista elämää eläneenä olen nyt gynekologinkin mukaan jo menettänyt hedelmällisyyteni lopullisesti. Vapauttavaa, ehkä. Helpottavaa, kyllä. Surullista, sitäkin. Hikisiä ja inhottavia aikoja ovat viimeiset vuodet olleet, eikä hiki vieläkään kokonaan ole kuivunut, vaikka helpommaksi onkin onneksi nyt tamofeenin aikana elämä tullut. "No pain, no gain" pätee myös tässä. Estrogeenihän on minun syövälleni ollut se pahin riskitekijä, joka on haluttu jatkohoidoilla eliminoida; ilman estrogeeniä eivät syöpäsoluni pysty kasvamaan.

Näin vuodenvaihteessa vaihdevuodet ovat mielessä taas. Etsin taas vaihteeksi jotain positiivista näistä ikäviä haittoja mukanaan tuovista vuosista. Ja jotain kivaa taas löysinkin (Hartikainen):

"Menopaussin myötä naisesta tulee uudella tavalla hedelmällinen. Vaihdevuosia voisi kutsua vaikkapa varhaissyksyn suursiivoukseksi. Nuoruuden perään haikaileva nainen jää ikuisesti tyttöseksi. Naisen kauneus keski-iässä ei ole sitä, että näyttää mahdollisimman nuorelta, vaan että näyttää hyvältä. Keski-ikäinen nainen parhaimmillaan pukeutuu huolitellusti, pitää huolta kunnostaan ja säteilee itseluottamusta ilman itsekeskeisyyttä. Ihmissuhteet tulevat yhä tärkeämmiksi ja niistä saa voimaa.

"Akkaenergiaa" tarvitaan jokapäiväisessä selviämisessä. Toisaalla nuoret antavat napakoita arvosteluja, toisaalla vanhat usein sairaalloiset vanhemmat vaativat hoivaa ja huomiota osakseen. Tässä välissä on selvittävä omasta kriisistä sekä väsymyksestä ja oltava tukena molemmille sukupolville. Työn tahti on kiristynyt, ja uusia työtapoja tulee koko ajan lisää vaatien mukautumista. Osalla työtä ei ole ikärasismin vuoksi ollenkaan. Oman päivittäisen hyvinvoinnin ylläpito on perusasia naisen jaksamiselle. Vaikeinta on sietää, että asioita vain tapahtuu ilman, että niihin voi mitenkään vaikuttaa. Lapset muuttavat pois kotoa. Oma vanheneva mies vaihdevuosineen ja vanhenemiseen liittyvine ongelmineen sekä usein muuttunut parisuhde vaativat oman osansa jaksamisesta.

Elämän rajallisuuden tajuaminen tulee usein yllätyksenä ja vanheneminen jopa vihastuttaa. Kuitenkin nyt viimeistään pitäisi oppia elämään tässä ja nyt odottamatta koko ajan huomispäivää: niin kauan kuin Herra suo, on eläminen elämän tarkoitus." - Viisaasti sanottu kaikki edellä. Sen sijaan en tykännyt artikkelista huokuvasta hormonikorvaushoidon hehkutuksesta. Onneksi sitä ei tässä artikkelissa tyrkytetty ihan kaikille. Sen sijaan "jokaisen vanhenevan naisen, käyttipä korvaushoitoa tai ei, tulee entistä tehokkaammin huolehtia fyysisestä kunnosta liikkumalla ja ruokailemalla hyvin. Molemmista saa apua jaksamiseen ja myös henkistä virkeyttä. Luuston kunnon ylläpito vaatii usein kalkkilisää ja pimeänä aikana D-vitamiinia." - Vanheneva nainen allekirjoittaa.

Pirjo Helastin kirjoittamassa nettiartikkelissa käydään läpi vaihevuosien kehoon aiheuttamia muutoksia:  

• "Vaihdevuodet ohittaneita naisia yhdistää yksi asia: keltarauhas- ja estrogeenituotannon melkein kokonaan loputtua myös kuukautiset ovat loppuneet ja hedelmällisyys mennyt." - Jo kolme ja puoli vuotta sitten...
• "Vaihdevuosien aikana saattaa parin vuoden ajan luumassaa hävitä jopa 5 % vuodessa. Tämä johtuu estrogeenituotannon vähenemisestä. Keskimääräinen häviämisprosentti on 2 % vuodessa. Osteoporoosiriski alkaa siis lisääntyä estrogeenituotannon loppumisen seurauksena. Osteopeniassa, joka on luukadon esiaste, estrogeenikorvaushoito on ainoa keino, jolla voidaan estää sen etenemistä osteoporoosiksi." - Tästä en tykkää kyllä yhtään! Osteopenia jo todettu... Kalkki-deellä mennään, estrogeeni on kiellettyjen listalla - ja pysyy.
• "Vaihdevuosiin asti naiset ovat melko hyvin suojassa sydän- ja verisuonitaudeilta, kiitos estrogeenituotannon. Vaihdevuosien jälkeen tilanne muuttuu, ja sydänsairauksista tulee naisten todennäköisin kuolinsyy." - Bingo - taas vaihteeksi! Onneksi sentään sepelvaltimot ovat kunnossa.
• "Vaihdevuosien jälkeen limakalvot alkavat kuivua estrogeenin puutteen seurauksena. Emättimen limakalvoja voi hoitaa paikallisesti käytettävillä estrogeenivalmisteilla." - Tuttu juttu tämäkin, letrotsolin ja Procrenin ajoilta etenkin.
• "Kun ikää tulee, iho kuivuu kollageenin menettäessä vähin erin joustavuutensa. Estrogeenin puute saattaa jonkin verran nopeuttaa tätä tapahtumaa ja estrogeenikorvaushoito hidastaa sitä." - Niinpä tietysti...
• "Vanhemmiten lihasten kimmoisuus vähenee ja rasvan jakautuminen naisen kehossa alkaa muuttua. Toisin kuin ennen, se pyrkii kertymään vyötärön ja pallean seutuun. Korvaushoito näyttäisi jonkin verran vaikuttavan niin, että rasvan jakautuminen pysyy kauemmin tasaisena." - Tämäkin vielä!  
• Toisaalta: "Ainoa varsinainen keino sutjakkuuden tavoittelussa on kuitenkin liikunta ja painon pitäminen normaalina. Liikunta on jonkinlainen yleislääke, siitä on paljon tutkimusnäyttöä. Se on painonhallinnan apukeino, mutta auttaa myös särkyihin, masentuneisuuteen ja vaihdevuosivaivoihin." - Eilisen punttijumpan aiheuttamat tuntemukset tuntuvat nyt erityisen ihanilta! Liikunta on parasta lääkettä.
• "Vaikka estrogeenin ja keltarauhashormonin eritys loppuvat vaihdevuosien jälkeen, munasarjojen ydinkerros erittää vielä jonkin verran mieshormoni testosteronia. Sillä voi olla jonkinlainen vaikutus naisen hyvinvointiin, vaikka tieteellinen näyttö puuttuukin.
  Testosteronin on arveltu lisäävän jonkin verran myös naisten seksuaalista halukkuutta." - Aika mielenkiintoista tämäkin.
• "Vaihdevuosien alkaessa on melko tavallista, että kiinnostus seksiin vähenee, ei tosin välttämättä. Toisaalta jos on vaikka uusi mies, seksielämä saattaa tietysti vilkastuakin. Suunnilleen oman ikäisen, "vanhan" puolison kanssa voi olla vaikeampaa." - Vaihdevuodet eivåt siis välttämättä lopeta seksielämääkään.

Vaihtelevaa vuotta 2016!


Lähteet:

Eriika Ahopelto 2016. Suomen rintasyöpäpotilaista 86 prosenttia elossa 10 vuotta sairastumisen jälkeen. Aamulehti 8.1.2016. http://www.aamulehti.fi/Kotimaa/1195013466733/artikkeli/suomen+rintasyopapotilaista+86+prosenttia+elossa+10+vuotta+sairastumisen+jalkeen.html
Anna-Liisa Hartikainen. Vaihdevuodet - Siunaus vai kirous? http://www.terve.fi/vaihdevuodet/vaihdevuodet-siunaus-vai-kirous
Pirjo Helasti 2011. Vaihdevuodet muuttavat kehoa. Hyvä Terveys. http://www.hyvaterveys.fi/node/10984

Joululomamietteitä

Rauha ja pikkuisen luntakin maassa. Lapset vielä mummolareissulla, kissa jalkopäässä nukkumassa. Maanantaiaamu, ja heräsin kello 11.45! Juuri tätä olen kaivannut! Saan olla hetken ihan vaan itsekseni ja omissa ajatuksissani. Koti on ihmisen (ja kissan!) paras paikka.

Löysin MeNaisten sivuilta artikkelin, jonka sisältämiä viisauksia yritän nyt sisäistää. Juuri nyt ei ole kiire yhtään mihinkään, saan olla ihan vaan paikallani ja miettiä omia juttujani. "Aivot tarvitsevat vetelehtimistä. Varsinkin näinä informaatiotulvan aikoina aivoille on elintärkeää, että ne saavat lekotella rauhassa ilman tavoitteita ja päämääriä." (Salmi 2015)

Vuoden vaihtuminen saa ajatukset kääntymään toisaalta tulevaan, toisaalta menneeseen. Tulevasta vuodesta on vaikea kirjoittaa, sen verran onneksi pystyn sitä valottamaan, että työt jatkuvat ainakin ensi vuoden loppuun asti! :-) Toivon kovasti, että uusi vuosi olisi vanhaa helpompi terveydellisesti, ja voisihan se tuoda jotain kivoja yllätyksiäkin mukanaan...

Mennyt vuosi oli jälleen aikamoista sairastamista: ensimmäistä kertaa tuli hoitomaksukatto (679 euroa tänä vuonna) täyteen, toki vasta ihan vuoden loppumetreillä, jolloin siitä ei ole mitään hyötyä. Ei ole lääkekattokaan (612,62 euroa) kaukana. Edullisiahan nämä maksut meille suomalaisille potilaille toki ovat, julkinen terveydenhuolto on ihan mieletön juttu vakavasti sairastuneelle! Yksityisellä puolella samoista palveluista olisi saanut maksaa aivan erisuuruisia summia. Suonikohjuleikkaus laserilla maksoi esimerkiksi minulle vain 105 euroa, kun se tehtiin kaupunginsairaalassa päiväkirurgisesti. Sydänsairaalan hoidosta ja tutkimuksista puhumattakaan.

Eniten minua tällä hetkellä harmittaa se, ettei terveellisesti eläminen tunnu riittävän sairastumisilta suojautumiseen, vaan aina tulee jotain uutta vaivaa. Ja uusia lääkkeitä. Dosetti on jo ihan must, vaikka yritin välttää sen käyttöön ottamisen mahdollisimman pitkään. Sydänvaivoja en olisi ollenkaan kaivannut syöpähoitojen bonuksena, mutta sain ne, joten nyt on sitten pitänyt sopeutua elämään paitsi syöpä- myös sydänpotilaana. Sydänyhdistykseen en ole sentään vielä liittynyt, pitäisi varmaan.

46-vuotiaana voi tuntea itsensä yllättävän vanhaksi: mummotautini on jatkunut jo yli kolme vuotta, vain "vaari" ja lapsenlapset puuttuvat! Luusto on haurastunut (onneksi vain osteopeniaa, liikunta ja  kalkki-deen säännöllinen syöminen ovat varmasti auttaneet), sydän reistailee ja syön samoja sydänlääkkeitä kuin iso osa eläkeläismummoista: beetasalpaajaa ja ACE-estäjää. Kilpirauhasen vajaatoimintaakaan ei auta unohtaa, tyroksiini on tullut jäädäkseen aamulääkedosettiini! Tamofeeni ei valitettavasti tuonut letrotsoliin verrattuna suurtakaan helpotusta hikoilutuksiin, toisen Venlaflaksiinin olen kyllä onnistunut jättämään pois. En edes muista enää, miltä tuntui olla normaali (?) ja pärjätä ihan vaan satunnaisilla antibioottikuureilla ja kipulääkkeillä.

Kuulostaa kurjalta tuo äskeinen, mutta kaikkeen tottuu, ja lääkkeet auttavat. Sydämen tilannekin on jo sen verran parempi, että pystyn liikkumaan melkein entiseen malliin: käymään jumpassa, kävelemään portaita ja ylämäkiä ilman, että happi loppuu keuhkoista ja reidet ovat maitohapoilla. Ihan mahtavaa! Ilman loppukesän pakollista pysähtymistä en ehkä osaisi nauttia niistä niin kuin nyt osaan. Oikein odotan, että jumpat jatkuvat taas loppiaisen jälkeen ja pääsen hikoilemaan ihan vapaaehtoisesti!

Mutta nyt keskityn vaan nauttimaan rauhallisesta olostani ja jatkan Tove Janssonin elämäkerran lukemista siihen asti, kunnes on aika kokata kotiin palaaville.

"Säilyttäköön uusi vuosi sen

mitä rakastat

Tuokoon tullessaan sen

mitä kaipaat

ja vieköön mennessään sen

mitä taakkana kannat."

ONNELLISTA UUTTA VUOTTA!

Lähde:

Virpi Salmi. Vetelehdi ja tylsisty! Se tekee hyvää. MeNaiset 27.12.2015.
http://www.menaiset.fi/artikkeli/hyva_olo/vetelehdi_ja_tylsisty_se_tekee_hyvaa

Elämänvoimaa

Ahmin tällä viikolla kirjakaupasta edullisesti löytämäni kirjan pala kerrallaan. Seitsemän askelta hyvään elämään ovat Sanna Mämmin kirjan (2012) mukaan seuraavat:

1. askel - tunne iloa

2. askel - kuuntele kehoa

3. askel - uskalla pysähtyä

4. askel - tunnista uskomuksesi

5. askel - ravitse mieltäsi

6. askel - ole rehellinen

7. askel - löydä unelmasi

Ei mitään maailmoja mullistavia juttuja, mutta ajatuksia herättäviä asioita paljonkin: positiivisia, innostavia, rauhoittavia, toivoa antavia asioita. Kirjan mukaan "Elämänilo löytyy pienistä asioista ja arkeen mahtuu paljon hyviä hetkiä, kunhan vain oppii seisahtumaan niiden äärelle nauttimaan."

Pysähdyin itse kirjaa lukiessani miettimään omia kiitollisuuden ja ilon aiheitani, arvojani. toiveitani ja haaveitani. Elämää. Ajattelin jo kirjaa lukiessani, että kirjoittaisin tännekin muutamia oivalluksiani. Tässä muutamia:

Sairastuminen syöpään ei ole ollut iloinen asia kummallakaan kerralla, ja olisin kiitollisempi, jos olisin saanut elää tähän asti terveenä, ilman vakavaa sairautta, leikkauksia ja hoitoja. Olen kuitenkin todella kiitollinen siitä, että leikkaukset ja hoidot ovat purreet tautiin ja saan elää lähes normaalia elämää hikipuuskista ja lääkkeistä huolimatta. Terveys onkin elämäni arvoasteikon kärjessä yhdessä perheen kanssa. Kiitollinen ja iloinen olen myös siitä, että olen taas loppusyksyn ajan pystynyt käymään mielelle ja ruumiille hyvää tekevissä jumpissa. :-)

Haaveita ja innostumista on ihana tuntea, ja yritän ajatella asioista positiivisesti, vaikkei elämä aina helppoa olekaan. Tällä viikollakin toteutui yksi toiveeni: sain työsopimuksen ensi vuodeksi! Olen onnellinen siitä, ja erityisesti sen vuoksi, että työ sopii arvomaailmaani eikä stressaa minua. Työn puuttuminen stressaisi sen sijaan kovasti. Unelmia ja toimistohommia siis luvassa ensi vuonnakin!

Oikein hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta kaikille!

 

Lähde:

Sanna Mämmi 2012. Elämänvoimaa. 7 askelta hyvään elämään. Minerva Kustannus Oy.