maanantai 7. toukokuuta 2012

Kevätaurinkoinen normiolopäivä

Elämä voittaa, siltä ainakin tänään on tuntunut. Vaikka minusta on ihan vastikään leikattu neljä pahanlaatuista kasvainta ja saan parhaillaan sairauden nujertamiseksi hurjia hoitoja, olen tänään voinut tosi hyvin ja tuntenut itseni terveeksi - hetkittäin jopa unohtanut olevani syöpäpotilas.

Terveys voidaan määritellä joko negatiivisesti ruumiillisten ja henkisten sairauksien poissaolona tai positiivisesti hyvänä ruumiin ja hengen tilana, jota kuvaa parhaiten sana hyvinvointi. Vanhan määritelmän mukaan "terveys on täydellinen fyysisen, psyykkisen ja sosiaalisen hyvinvoinnin dynaaminen tila eikä vain taudin tai heikkouden puutetta" (WHO 1948). Nykytutkijat (Huber ym 2011, ref. Hautamäki-Lamminen 2012, 23) kritisoivat ihan aiheesta tuota vanhaa määritelmää sen "täydellisyyden" vuoksi ja määrittävät terveyden "yksilön kyvyksi sopeutua ja selviytyä sosiaalisen, fyysisen tai tunne-elämään liittyvän haasteen aiheuttamasta häiriöstä". Aikamoinen häiriöhän tämä toinenkin sairastuminen on ollut, mutta alan jo pikku hiljaa uskoa, että sopeudun ja selviydyn siitä voittajana. Muita varteenotettavia vaihtoehtoja ei kyllä edes ole, sopeutumis- ja selviytymiskeinoja onneksi useitakin - tämä nettipäiväkirja muiden muassa.

Energiaa sopeutumiseen ja selviytymiseen saan myös monista muista asioista, kunhan ne vain huomaan. Pimeän ja synkän talven jälkeen luonnossa on taas valoa ja elämää. Luonto on herännyt eloon, kasvit yhteyttävät ihan vimmaisina ja kasvattavat uusia lehtiään valtavalla vauhdilla, sinivuokot, skillat ja muut kevätlajit kukkivat ja nurmikko nousee nopeasti. Eläinten puuhista puhumattakaan; omasta kissastakin huomaa eron: ulos on kova hinku ja yöjalassa ollaan harva se yö. Valo ja lämpö ovat herättäneet myös meidät ihmiset pihoillemme puuhailemaan ja kaupungille käppäilemään.

Kevät on hienoa aikaa, ja on hienoa voida itsekin niin hyvin, että pystyy nauttimaan siitä. Pieniä nautintoja ja väriä elämään on vain osattava löytää ja ottaa ilo irti pienistä hetkistä. Tänään minua ilahduttivat mm. sininen taivas ja valkoiset poutapilvet, keväinen vihreys ja "monivärinen vireys": jumppasalilla pistin näet merkille, että kanssajumppareillani oli jos jonkinvärisiä toppeja mustien pöksyjensä vastapainoksi. Pitää laittaa seuraavan kerran taas pinkkiä päälle, olin tänään itse ihan mustissani. :-)

Tänään olin siis itsekin tosi hyvässä vireessä ja ehdin ja jaksoin monenlaista: lyhyen työpäivän, kokouksen, urheilullisten heräteostosten, kahden jumpan (pilates ja muokkaus tuntuivat molemmat tosi hyviltä, oma kunto samoin), ruokakaupan, saunan ja Salkkareiden lisäksi ehdin kuuntelemaan YouTubeen ennättänyttä "Dalai Lamaa" Emma Salokosken uudelta levyltä muutamaankin kertaan. Tämänkin kappaleen sanat osuvat jotenkin niin hyvin tähän tilanteeseeni:

"... toivoisin, etten olisi niin haavoittuva
sietäisin tätä musertavaa vastuuta
olkoonkin etten aina tietäis ratkaisua
öisin yksin valvon 
kirjoitan tarinoita...

... sisukas ja pelkäämätön oon..."

Valoa pimeään saadaan siis myös Emman aivan ihastuttavan levyn myötä: koko levyllinen aivan mielettömän kaunista kuunneltavaa! Taidanpa ostan levyn itselleni äitienpäivälahjaksi...

Tämän viikon torstaille suunnitellun toisen ison sytkyn (dosetakselin) jälkeen seuraa varmaan pienellä viiveellä taas kaikenlaisia kolotuksia ja muita epämukavuuksia. Onneksi oireet tulevat ja menevät, ja kun sen tietää, ne kyllä kestää, ja avuksi voi ottaa oireenmukaisia täsmälääkkeitä: närästykseen närästyslääkettä, särkyihin särkylääkettä jne. Noina vähemmän normioloisina päivinä on myös mukava kuunnella rauhallisia ja kauniita kappaleita ja keskittyä taas välillä olemaan ihan vaan kotikissana itsekin - ilman yöjuoksuja tosin.


Jessica Suomi: "Kolme iloista kattia" (itse nimetty, oma taulu)

3 kommenttia:

  1. Kiva, että olet saanut nauttia hyvästä olosta ennen seuraavaa sytkykierrosta. Tsemppiä tiputukseen!

    VastaaPoista
  2. Kiitokset ihan toisen blogin kommenttiin laittamastasi Emma Salokosken uuden levyn linkistä! Ehdin kuunnella sen monta kertaa ennen kuin se sitten poistettiin.

    Nythän levyn saa jo kaupastakin.
    Kiitokset muistakin linkeistä!

    VastaaPoista
  3. Kiitos teille! Kiva, jos linkeistä on iloa ja hyötyä. :-)

    Ostin itse Emman levyn heti ilmestymispäivänä, se on juuri sellaista musiikkia, mitä tässä vaiheessa tarvitsen. Dalai Lama on onneksi YouTubessakin, pian ehkä muitakin.

    VastaaPoista