Valoa kohti mennään onneksi pienistä tykytyksistä huolimatta: kunto on hyvä ja kevät tulee! Olen taas innostunut jumppailemaan ja hiihtämään ehkä entistäkin innokkaammin: itse aiheutetut hikipuuskat ovat niin paljon mukavampia kuin lääkkeiden aiheuttamat, jotka ovat venlaflaksiinin ansiosta jo hieman rauhoittuneet! Jumpassa olen käynyt rauhallisemman joulutauon jälkeen noin neljä kertaa viikossa, ja sukset ovat päässeet heittämään lenkkejä kohta 100 kilometrin verran, mikä on ihan huippumäärä näin alkutalvesta. Lisäksi vielä hyötyliikunnat, joita tulee sekä työmatkoilla bussipysäkkimatkoista että siivous- ym. kotihommista. On hienoa, kun jaksaa taas entiseen malliin.
Töissäkin olisin mieluusti kokopäiväisesti - niin taloudellisista syistä kuin muistakin - mutta täytyy olla tyytyväinen, että on edes osa-aikatyö, joka on vieläpä mielenkiintoinen ja mukava. Olen viime aikoina miettinyt tulevaisuutta ja pohtinut työnhakuun uskaltautumista: miten työnantajat mahtavat suhtautua meihin syöpätaisteluissa arpia saaneisiin? Voiko hoidettu syöpä olla este työn saannille? Saako se edes olla? Monet ovat vaihtaneet työpaikkaa hoidetun taudin jälkeen ja hoitaneet työnsä vähintään yhtä hyvin kuin terveet (toistaiseksi ainakin) kollegansa.
Jos Satu Hassi esimerkiksi olisi ollut oman syöpänsä vuoksi "merkitty nainen", ei hänen poliittinen uransa olisi varmasti kantanut Europarlamenttiin. Ja onhan siellä toinenkin Isosisko, meidän ensimmäinen (joskin myös lyhytaikaisin) naispääministerimme. Päädyin omissa mietteissäni siis siihen, että olen ihan yhtä hyvä hakija kuin joku toinenkin, jos ja kun päädyn taas pitkähkön tauon jälkeen naputtelemaan työhakemuksia.
Kokemustahan viime vuosi taas vaan toi lisää, jos haluaa jotain positiivista tästä löytää. Ja kokemus on ainakin omasta mielestäni äärimmäisen tärkeää, ihan kaikissa asioissa. Kokemus auttaa ratkaisemaan ongelmia, niin omia kuin töihin liittyviä. Kokemus antaa myös perspektiiviä: asioita pitää priorisoida ja arvioida koko ajan, niin omassa elämässä kuin töissäkin. Näkökulmia on omien kokemusten myötä enemmän ja itsestäänselvyyksiä vähemmän. Elämä ei ole aina helppoa, mutta vaikeistakin ajoista pystyy selviytymään.
Olen lukenut iltasaduikseni Maaria Leinosen koottujen runojen I osaa. "Elämän täysi" on juuri tähän vaiheeseen ihan parasta. Leinosen viisaat runot antavat uusia näkökulmia moniin asioihin (s. 168):
"Älä pelkää pimeää
pimeyttäsi,
siinä on toivon siemen:
se voi muuttua valkeudeksi. Ja vain hän
joka on pimeyden kokenut osaa iloita valosta.
Valo muuttuu kirkkaudeksi pimeyttä vasten.
Joulun ihme on se
että pimeä muuttuu valoksi.
Vain pimeässä näkyvät tähdet.
Vain hiljaisuudessa
kuuluu laulu
ja rauha rauhaa
vasta taistelulla
kivulla lunastettuna."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti