sunnuntai 1. kesäkuuta 2014

Elämä on juhlaa ja arkea

Eilinen päivä oli juhlaa, tarkemmin sanottuna esikoisen valmistujaisjuhlaa aikaisesta aamusta myöhäiseen iltaan. Gaudeamus igituriakin pääsin laulamaan pitkästä aikaa, kun poika oli painanut tupsulakin päähänsä kolmoistutkinnon kaikki kolme todistusta saatuaan - 13 vuoden urakka on nyt onnellisesti ohi!. Kuohujuomalla skoolattiin vieraiden kanssa monta kertaa päivän aikana; viimeiset vieraat lähtivät vasta kahden maissa yöllä.
Ennen juhlia siivottiin, kokattiin ja leivottiin monenlaista. Tänään on tiskattu, huomenna menen taas töihin ja poika ammattikorkeakoulun pääsykokeisiin. Aikansa kutakin, juhliakin.


Kaikki meni koko päivän kestäneestä sateesta huolimatta hyvin, ulkokuvia ei tosin koko päivän jatkuneesta sateesta johtuen tarvinnut edes yrittää mennä ottamaan. Tänään paistoikin sitten taas jo aurinko, kuten alla olevasta ruusukuvasta ehkä näkyy. Vähän huonommin näkyy se, että ajoin tänään ikkunan takaa kajastavan nurmikon. Ruusut ovat auennet ja tuoksuvat ihanasti. :-)


"Onni on unelmoida ja
pyrkiä pienestä suureksi.
Onni on ahkeroida ja
tehdä haaveita todeksi."

 
Hyvää kesää kaikille!

PS. Palaan tänne taas kaksivuotiskontrollini jälkeen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti