keskiviikko 26. marraskuuta 2014

Hyvää Siskon päivää!

Kuva täältä

Siskon päivän kunniaksi MC Siskot - rintasyöpäkuntoutujat julkaisi tänään graafikko Satu Kontisen suunnitteleman Siskopäivien visuaalisen ilmeen, siskosydämeen kotiutuneen ihanan pienen linnun. Haluan myös osaltani kertoa tulevan kesän suurtapahtumasta, Siskopäivistä, joiden suunnitteluun olen saanut osallistua pikkuisen itsekin.

Tässä suora lainaus Siskojen Facebook-sivuilta, josta lintukuvakin on kopioitu:

"Kun näin luonnokset ensimmäistä kertaa, totesin: ”haavoittuneiden lintujen laulupuu” ja mikä paremmin Siskopäiviä kuvaisikaan. Satu itse kuvailee: ”vesiväri tuo herkkyyttä, että kaikki on poispyyhkäistävissä niin helposti, mutta värit ja pensselinjälki täyttä vahvuutta!” Ja tämähän meihin siskoihin sopii. Huippuammattilainen Satu on tehnyt kaiken työn lahjoituksena ja kulkee täten Siskojen rinnalla. Kiitos kultamuru!

Siskopäivien järjestelyt ovat nyt käynnissä ja ne järjestetään Tampereella 13.–14.6.2015. Vaikka me järjestäjät olemmekin rintsareita, Siskopäiville ovat tervetulleita kaikki syöpään sairastuneet naiset. Ei ole niin nokon nuukaa missä se solunpahus piileskeli.

Keskitymme Siskopäivillä voimaantumiseen, jaksamiseen ja yhdessäoloon – todennäköisesti myös nauramme ja itkemme enemmän kuin laki sallii. Osallistujilla on myös mahdollisuus esittää kysymyksiä asiantuntijoille – tästä kaikesta lisää vielä tämän vuoden puolella. Luvassa myös musiikkia ja stand-upia. Laita päivä kalenteriin.

Hyvää Siskon päivää!"


Tervetuloa Tampereelle ensi kesänä minunkin puolestani. Siskoissa on voimaa!

2 kommenttia:

  1. Tämä on nyt kalenterissa. Katsotaan pääsenkö. Kiva jos laitat lisää tietoa sitten kun tiedät.
    Suloinen lintu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti pääset mukaan! Luvassa on kerrassaan upea viikonloppu! Välitän tietoa, ja sitä saa myös suoraan Siskojen Facebook- ja nettisivuilta. Ilmoittautumiset avautuvat jonkun ajan päästä, ei ihan vielä.

      Poista