maanantai 19. joulukuuta 2016

Tulkoon joulu

Sain tänään parhaan mahdollisen joululahjan Radiuksessa: kaikki oli hyvin hieman viivästyneessä nelivuotiskontrollissa. :-) Toiseksi parhaan joululahjan sain reilu viikko sitten, kunn sain ensi vuoden työsopimuksen allekirjoitettavakseni. Muita lahjoja en tarvitsekaan. Joulu voi tulla.

"Joulu on taas, riemuitkaa nyt.
Lapsi on meille tänä yönä syntynyt.
Tulkoon toivo kansoille maan, pääsköön vangit vankiloistaan."
- Pekka Simojoki: Tulkoon joulu

2 kommenttia:

  1. Ihanaa, että joulunaikaasi sisältyy tavanomaisten jouluilojen lisäksi kaksi suurenmoista uutista. Joulurauhaa ja siunattua uutta vuotta sinulle ja rakkaillesi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Mulle on kyllä tulossa ensimmäinen jouluaatto ihan ilman lapsia sitten esikoisen syntymän. Mutta eiköhän siitäkin hengissä selvitä!

      Poista