sunnuntai 16. huhtikuuta 2017

Jälkikirjoitus

Aggressiivista rintasyöpää useamman vuoden ajan sairastanut Marjo-Riitta halusi viime keväänä - viimeisenä keväänään - puhua lähestyvästä kuolemastaan ääneen, jotta me muut ehtisimme miettiä ajoissa, mitä on hyvä elämä. Ihana Maarit Tastula kuunteli ja kyseli, sinä vastasit. Huomenna näemme, mitä kaikkea juttelit Maaritin ja Juha Hännisen kanssa. Lämmin kiitos Maaritille hienosta, inhimillisestä, tunteella ja taidolla tehdystä työstä.

Aiemmin tehdyssä ohjelmassa Marjo-Riitta kertoi Maaritille, millaista on elää syövän kanssa, millaisia tunteita siihen liittyy, ja miten lapset ottavat äidin sairastumisen. Alkuperäinen ohjelmaidea muuttui huimasti, ja hyvä niin. Ja tosi hyvä myös, että Mallu halusit päästää Maaritin ja kuvausryhmänsä elämääsi. Se oli sinulle tärkeä projekti, viimeinen sellainen. Oli hienoa, että sain toimia "amorinanne", itsestäni ei olisi tuohon projektiin ja vastaavaan avoimuuteen ollut.

Mallu. Rakas, viisas syöpäsiskoni. Olit rohkein kaikista. Olen kiitollinen, että sain tuntea sinut ja oppia sinulta paljon. Meillä kaikilla on niin ikävä sinua. Huomenna saamme tavata sinut vielä. Jälkikirjoituksesi tulee nostamaan kyyneleet silmiin ja tunteet pintaan.

”Olen saanut elämässä aikaiseksi hyvää ja pahaa, mutta riittävästi hyvää. Tärkeintä on rauha itsensä kanssa. Että kokee toimineensa maailmassa riittävän hyvin, ettei ole satuttanut itseään tai toisia, se on ihan tärkeimpiä asioita. Mitkään maalliset rahat eivät ole sen rinnalla mitään, jos voi elää sen asian kanssa että itsellä ja toisilla on ollut hyvin asiat”, Marjo-Riitta pohtii viimeisinä viikkoinaan.

"On niin lohduttavaa, kun tietää, että joku on jo mennyt sen tien ja voi vain päästää irti ja mennä samaa tietä. Elämä on niin taianomaista siinä mielessä." 

Mallu <3

Mallua saattamassa 19.3.2016

Lue lisää ohjelmasta:
http://yle.fi/aihe/artikkeli/2017/04/12/avec-tastula-jalkikirjoitus
http://www.hs.fi/paivanlehti/15042017/art-2000005170412.html
http://www.is.fi/viihde/art-2000005168670.html?ref=rss

Ja katso ohjelmat huomenna, aiempi osa tulee myös uudestaan katsottavaksi Areenaan 17.4.2017:
Avec Tastula: Jälkikirjoitus http://areena.yle.fi/1-3314542 
Avec Tastula: Lopullinen sovinto http://areena.yle.fi/1-2372307

Mallun blogi:
Syöpä tarinoituu todeksi http://syopatarinoituutodeksi.blogspot.fi/

2 kommenttia:

  1. Katso ihmeessä, vaikka et Marjoa olisi tuntenutkaan. Tällaisia ajatuksia sairastunut tulee ajatelleeksi. Marjo varmaan osin syvemmin kuin moni muu. Katsoin ohjelmaa pikkuisen pätkän jo yöllä, ja aamulla sitten kunnolla, itkien. Yhteensä 160 katsojaa jo aamuyhdeksältä, yhden aikaan päivällä yli 500!

    Tapasin Mallun viimeisen kerran tuossa samassa RS1:n huoneessa, josta kuva on, Maarit oli lähtenyt hetkeä aiemmin. Alle viikko ennen kuolemaansa.

    Saatoin sinut lopuksi ulkona odottaneelle taksille pyörätuolilla. Vilkutettiin ja sanoit lopuksi, että synttäreitä vietetään vielä kesällä. Vietettiinkin hautajaisia maaliskuun puolivälissä. Ikävä on sinua, rakas Sisko.

    VastaaPoista
  2. Kiitos sinulle, että muistutit Tastulan ohjelmasta!
    al

    VastaaPoista