Viisi vuotta sytostaattien loppumisesta...

... tulee täyteen ylihuomenna. Tänään sen sijaan tuli täyteen 27 vuotta siitä, kun isäni kuoli erääseen toiseen syöpään. Ihmeellistä, miten aika menee nopeasti näin jälkikäteen ajateltuna.

Aika parantaa haavat, sanotaan. No, ainakin nuo kirurgin veitsellä tekemät ovat parantuneet oikein hyvin, henkisistä en ole aina ihan niin varma. Syöpään sairastuminen on kova kolaus monella tapaa. Matto todellakin vedetään jalkojen alta pitkäksi aikaa.

Paljon hyvää on elämään kuitenkin tullut: Välitön kuolemanpelko on kaikonnut, elämänhalu kasvanut, lapset aikuistuneet, kynnet uusiutuneet (jopa isovarpaiden todella hitaasti kiinni kasvaneet uudet kynnet alkavat olla lähes normaalit!), "uusiorinta" tullut normaaliksi osaksi omaa kroppaa, "olen syöpäpotilas" -ajatukset harventuneet (kokonaan ne eivät tule loppumaan koskaan) ja syöpäsiskoilta lainattu "terve kunnes toisin todistetaan" -motto käytössä. Ihan vain muutamia mainitakseni.

Olen ehtinyt olla jo pari viikkoa töissä loman jälkeen, ja suurimman osan päivistä olen taas päässyt pyöräilemään yhteensä noin 20 kilometrin työmatkat. Lopuksi vielä tämänpäiväisen paluumatkan varrelta Hatanpään arboretumin ruusutarhasta muutama kaunotar. Ovat kyllä niin kauniita kaikki ruusut siellä, tässä vain viisi pinkkiä rs-teemaan sopivasti:

Aurinkoista ja lämmintä loppukesää!