keskiviikko 3. lokakuuta 2018

Roosa lokakuu

Roosa nauha on täällä taas. Hyvä, että on. Välillä kaikki rintasyövän ympärillä käytävä hössötys on tuntunut aika kiusaannuttavaltakin, mutta asia on tärkeä: tutkimusrahoitusta keräämällä Roosa nauha auttaa meitä kaikkia potilaita tavalla tai toisella. Osta siis sinäkin Anna Puun suunnittelema nauha, minä jo ostin. Taas kerran. Kuten kuvasta näkyy, nauhoja on kertynyt jo aika monta...
Tänään postilaatikkoon kolahti painavaa luettavaa: Yhteishyvän ehkä oman lukuhistoriani parhaat artikkelit löytyvät myös sähköisinä, kannattaa lukea. Inhimillisen tuntuisia ovat molemmat huippunaiset. Kiitollisena luin jutut; itsekin aikanaan tutkimuspotilaana vuonna 2001 olleena olen todella kiitollinen sitkeille tutkijoille ja lääkäreille, joiden työ ei takuulla ole helppoa eikä kevyttä.

Tärkeä viesti meille sairastuneille: Syöpään sairastuminen on Johanna Ivaskan mukaan lähes aina huonoa tuuria. Joskus siihen voi olla perinnöllinen alttius, mutta hyvin harvoin ihminen itse aiheuttaa itselleen syövän. "Poikkeuksia ovat tupakanpoltto tai hullunmoinen auringonotto."

Yhteishyvän (5/2018, 22-28) artikkelit netissä:

Kirsi Hemanus 2018. Huippututkija Johanna Ivaska: Mikään ruoka ei ole niin terveellistä, että se ehkäisisi syöpää. https://www.yhteishyva.fi/hyva-olo/huippututkija-johanna-ivaska-mikaan-ruoka-ei-ole-niin-terveellista-etta-se-ehkaisisi-syopaa/05995015
Kirsi Hemanus 2018. Syöpälääkäri Riikka Huovinen: Siihen ei koskaan totu, jos potilas ei paranekaan. https://www.yhteishyva.fi/hyva-olo/syopalaakari-riikka-huovinen-siihen-ei-koskaan-totu-jos-potilas-ei-paranekaan/05995061

3 kommenttia:

  1. Nuo olivat hyvät jutut, joihin itse törmäsin eilen.

    Odottelen tässä viime viikon keskiviikkona otetun rinnan paksuneulanäytteen tuloksia. Minua lohduttivat nämä näkemykset, etenkin tuo huono tuuri. Turha ruveta syyllistämään itseään ja jossittelemaan. Syövällä ei ole yhtä ainota syytä, jota olisi pitänyt osata välttää - tosin hyvä, että mainitsevat tupakoinnin ja "hullunmoisen" auringonoton.

    JA vaikka olisi syönyt parsakaalia vielä enemmän, sekään ei välttämättä yksilön tasolla olisi auttanut:)

    VastaaPoista
  2. Luen blogisi kokonaan.

    Sain tänään tiedon: pahanlaatuinen pieni pesäke. Kävin pyöräilemässä sen kunniaksi.

    Kiitos, että olet kirjannut tietoa ja kokemuksiasi tarkkaan.

    Sama anonyymi kuin edellisessä viestissä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Anonyymi,

      Kiitos kommenteistasi. Olen pahoillani puolestasi, mutta uskon ja toivon, että tauti löytyi ajoissa ja on hoidettavissa. Suomessa me rintasyöpäpotilaat saamme hyvää hoitoa. Hyvä, jos jutuistani on sinulle hyötyä.

      Onnea syöpämatkallesi. Omastani kirjoitan taas heti tämän kommentin jälkeen pikkuisen lisää... aikamoinen reissu tämä on meillä kaikilla matkalle joutuvilla.

      Tokakertalainen

      Poista