Aika menee jälkikäteen ajatellen todella nopeasti. Tänään tuli täyteen 10 vuotta siitä, kun kirjauduin elämäni ensimmäistä kertaa Blogger-alustalle ja uskaltauduin kirjoittamaan tänne. Paljon on tapahtunut tuon ensimmäisen kirjautumisen jälkeen, ja on ihmeellistä, että edelleen olen täällä kirjoittelemassa. Ensimmäisen blogipostaukseni voit lukea täällä.
10 vuodessa olen itse sairastanut monenlaista muutakin kuin blogin aiheena olevan uusiutuneen rintasyövän, mutta selviytynyt niistäkin aika hyvin. Terveys on onneksi subjektiivinen asia, ei vain se, mitä diagnooseja lukee epikriisissä.
10 vuodessa on monia, liian monia, tällä matkalla tutuiksi tulleita syöpäsiskoja kuollut. Muistelen heitä usein, elämä ei todellakaan ole reilua. Eikä helppona syöpänä pidetty rintasyöpä sitä todellakaan ole. Toivottavasti kukaan ei sitä sellaisena enää pitäisi. Toivoisin myös, ettei kukaan enää puhuisi syöpäsairaiden taisteluista, tässä taudissa ja sen hoitamisessa kun on kyse jostain ihan muusta.
10 vuodessa on tapahtunut paljon muutakin, mukavia ja vähemmän mukavia asioita. Onneksi molempia, elämä olisi tylsää, jos kaikki aina onnistuisi ja menisi helposti.
10 vuotta sitten jännitin kovasti tulevaa leikkausta. Rintasyöpä oli uusiutunut samaan rintaan, josta se oli 11 vuotta aikaisemmin leikattu osapoistolla. Nyt ainoa mahdollisuus oli rinnan kokopoisto, ja pakko on myöntää, että se pelotti. Mitä kaikkea muuta vielä löytyisikään kuin kuvissa näkyneet pari pientä kasvainta? Selviänkö?
Tänään jännitän enemmän ihan muita asioita kuin omaa tilannettani. Viime päivinä pari vuotta kestänyt koronapandemia on painunut uutisissa Venäjän aloittaman Ukrainan sodan alle, jännitän siis koko Euroopan puolesta. Koko maailman puolesta.
Toivotaan parasta, niin terveysasioissa kuin Euroopan rauhan palautumisen puolesta. Täällä Tampereellakin ajatukset ovat Ukrainassa ja ystävyyskaupunki Kiovassa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti