perjantai 10. marraskuuta 2023

Melkoinen lottovoitto tuli taas

Yksi 100 000 suomalaisesta saa vuosittain myelofibroosidiagnoosin, tänä vuonna olen yksi heistä. Sulatteluaikaa on tämän uusimman "jättipotin" saamisen jälkeen ollut vasta muutama tunti, eli en ole ehkä ihan koko asiaa ja sen vaikutusta tulevaisuuteeni vielä edes ymmärtänyt. Jotain kuitenkin. Essentiaalinen trombosytemiani (ET) on muuntunut pahempaan suuntaan ja ennusteeni sen myötä heikentynyt merkittävästi, vaikkei hematologi minulle toki sellaista tehnytkään.

Viime kuussa tehty luuydinbiopsiasta ilmeni patologien tarkastelussa mm. se, että JAK2-geenimutaation osuus onkin peräti 57 %, ei vajaat 20 % kuten verikoe oli antanut ymmärtää. Lisäksi löytyi uutena toinen jo tiedossa oleva mutaatio, DNMT3A, jonka osuus oli 28 %. Vieläkin pahempia ja huonoennusteisempaa tautia enteileviä mutaatioita olisi kuulemma voinut löytyä, mutta niin ei onneksi käynyt.

Tästä on siis myelofibroosissa kyse helppotajuista kansanterveys.fi-sivustoa lainaten, samat jutut löytyvät hieman seikkaperäisemmin myös Duodecimin Terveyskirjastosta:

"Myelofibroosissa luuytimen verta muodostava kantasolu sairastuu, mikä johtaa sairaiden verisolujen ja niiden esiasteiden sekä luuytimen sidekudoksen määrän lisääntymiseen. Myelofibroosi voi kehittyä joko ilman edeltävää verisairautta tai vähitellen polysytemia veran tai essentiaalisen trombosytemian pohjalta. Noin 20 % potilaista sairaus muuntuu ajan myötä akuutiksi leukemiaksi. Tavallisin taudin toteamisikä on noin 67 vuotta, ja vain 5 % potilaista on alle 40-vuotiaita. Sairaus on yhtä yleinen naisilla ja miehillä. 

Myelofibroosi alkuvaiheessa oireeton

Myelofibroosin taudinkulku vaihtelee potilaan mukaan. Pitkälle edenneessä myelofibroosissa suurentunut perna aiheuttaa muun muassa ylävatsa- tai kylkikipuja. Oireisiin kuuluvat myös laihtuminen, väsymys, yöhikoilu, kuumeilu ja yleinen voinnin heikkeneminen. Verikokeissa todetaan anemia sekä yleensä suurentunut valkosolujen määrä. Verinäytteen mikroskooppitutkimuksessa on havaittavissa myös muita verisolujen poikkeavuuksia. 

Myelofibroosiin ei ole parantavaa hoitoa

Vaikka parantavaa hoitoa ei ole, hoidoilla voidaan kuitenkin usein lievittää potilaan oireita. Anemiasta johtuen jotkin potilaat voivat tarvita punasolusiirtoja tai pistoksina annosteltavaa, punasolujen muodostumista lisäävää hormonia. Erilaisia solunsalpaajia voidaan käyttää suurentuneiden verisoluarvojen sekä suuren pernan pienentämiseksi. Myös muuta lääkitystä voidaan harkita. Joskus suurentunutta pernaa voidaan pienentää sädehoidolla. Alle 70-vuotiailla vaikeaa tautimuotoa sairastavilla potilailla selvitetään luovuttajan kantasolujen siirron mahdollisuus." 

Nyt sitten vaan odottelemaan, josko jotain apua ja hoitoa tähän tuoreimpaan sairauteen tai ainakin sen etenemisen estämiseen/hidastamiseen olisi saatavissa, kantasolusiirtojonoon en ole joutumassa/pääsemässä näillä geeneilläni ja vielä suhteellisen hyvillä veriarvoillani kuitenkaan. Kerttu Horilan puputeos Taysin Radiuksessa antaa uskoa ja toivoa siihen, että syöpätutkijat löytäisivät uusia troppeja myös meille harvinaisiin verisyöpiin sairastuneille!

Lähteet: 

https://www.kansanterveys.fi/syopa/myelofibroosissa-keskimaarainen-elinaika-riippuu-sairauden-vaiheesta/ 

https://www.terveyskirjasto.fi/dlk01141

maanantai 9. lokakuuta 2023

Vanhojen ihmisten taudit nuorena - kerää koko sarja!

Rintasyöpään sairastutaan Suomessa "vasta vaihdevuosi-iän lähestyessä; keski-ikä toteamishetkellä on 60 vuotta. Suomen Syöpärekisterin tilastojen mukaan vuonna 2018 rintasyöpään sairastui 152 alle 40-vuotiasta naista." (Lähde: https://www.terveyskirjasto.fi/dlk00618) Itse olin ekalla kerralla 31 ja toisella (uusinta)kierroksellani 42... 

Myelofibroosiin (MF) sairastutaan noin 67-vuotiaana. MF on "harvinainen syöpäsairaus, johon sairastuu vuosittain noin yksi henkilö sataatuhatta suomalaista kohden. Yleisin taudin toteamisikä on noin 67 vuotta. Vain 5 % potilaista on alle 40-vuotiaita. Se on yhtä yleinen naisilla ja miehillä." -- "Noin viidenneksellä potilaista sairaus muuntuu ajan myötä akuutiksi leukemiaksi." (Lähde: https://www.terveyskirjasto.fi/dlk01141) Tämänpäiväisen hematologikäyntini ja viimeisten labrojeni jälkeen pelkään todella kovasti, että ehdin itse saamaan MF-diagnoosin vielä ennen 55-vuotissynttäreitäni...

Essentiaalinen trombosytemia- eli ET-diagnoosini on vasta reilut parivuotias, mutta "veritautigeenistöni" (JAK2-geenimutaatiohan minulla on todettu jo aiemmin, ja myöhemmin tässä kuussa otettavasta uudesta luuydinnäytteestä saatetaan saada saaliiksi myös joku muu/joitain muita) on nyt ilmeisesti innostunut ihan liikaa ja liian nopeasti. Omakantaan jo ennen tämänpäiväistä vastaanottokäyntiäni ilmestyneet laboratoriotulokset olivat karmivaa luettavaa, ja lisää labroja tullaan ottamaan vielä luuydinnäytteiden ja sisäelinten ultraamisen lisäksi...

Verisyöpiin sairastumisesta ja niiden muuntumisesta pahemmanlaatuisiksi taudeiksi totesi hematologini tänään, etten itse pysty niihin mitenkään vaikuttamaan. Luuydin tekee mitä itse haluaa ja siihen on tyytyminen. Parantavaa hoitoakaan ei ilmeisesti ole kuin (muuten terveille nuorille tehtävä) kantasolusiirto, jonka ymmärsin rivien välistä olevan itselleni (monisairaalle keski-ikäiselle) jo lähtökohtaisesti pois laskuista.

Rintasyövän mahdollisimman varhaiseen löytymiseen ja parempivasteisiin hoitoihin on onneksi itse mahdollista vaikuttaa. Uusin tietoisku aiheesta on Siskolan Tiinan ja kumppaneiden upeasti toteuttama: https://www.aava.fi/tutki-tissit/ Kannattaa käydä katsomassa!

Pelkokerroin on siis taas tiukassa nousussa, yöunet laskussa. 


sunnuntai 1. lokakuuta 2023

Rintasyövästä ehjäksi?

Suomessa ilmestyy tasaiseen tahtiin helposti saatavilla olevaa ja helposti luettavaa suomenkielistä rintasyöpäkirjallisuutta, mistä olen kirjoista, tästä sairaudesta sekä siihen liittyvästä tutkimus- ja kokemustiedosta kiinnostuneena kiitollinen. Uusin teos löytyy helposti Rintasyöpäyhdistyksen nettisivuilta pdf-tiedostona, tässä kopioituna osa itsekin rintasyövän sairastaneen FT Elina Larssonin kirjoittamasta esittelystä:

”Vakavan sairauden ja siihen liittyvien hoitojen yhteydessä tarvitsemme apua. Tarvitsemme tietoa ja taitoja, sekä kognitiivista turvallisuutta, että työkaluja selvitä omasta arjestamme.

124 naista kertoi ajatuksensa, kokemuksensa, ilonsa, vaikerointinsa ja voittonsa – vaikka osalle tiedän voiton olleen vain lyhytaikainen. Olen kantanut heidän kokemuksensa kuin uskollinen pursi rauhallisen saaren satamaan ja kirjoittanut ne yhtenäiseksi kokonaisuudeksi. Uskon, että heidän kokemuksensa ja arjen viisautensa yhdessä työni kanssa, luovat pohjan uudelle yhteisölliselle tavalle taistella kuolemanvakavaa sairautta vastaan.

Keveinä saaren yli pilvet liukua saa.

Toivon niin. Toivon, että jokainen rintasyöpädiagnoosin saanut ja hoitonsa läpikäynyt kokee uudelleen elämän leppoisuuden: kirkkaan sinisen taivaan, lempeät tuulet ja turvallisen olotilan – niin fyysisesti, psyykkisesti, emotionaalisesti, sosiaalisesti kuin mentaalisestikin. Oikea tuki oikeaan aikaan antaa niin turvallisuuden tunnetta, kuin luo toivoa tulevaan. Uskollinen pursi on myös toivon vertauskuva: matka uuteen tulevaisuuteen odottaa ja sitä varten on oma pursi – kaikki tarvittavat välineet.”

Antoisia lukuhetkiä, itse aloitan lukemisen heti tämän postaukseni jälkeen!

Lähde:

Elina Larsson 2023. Rintasyövästä ehjäksi? Rintasyöpäpotilaiden kokemuksia hoitomuodoista ja erilaisten tukimuotojen tarpeesta. Rintasyöpäyhdistys – Europa Donna Finland. https://www.europadonna.fi/ajankohtaista/verkkouutiset/rintasyovasta-ehjaksi-julkaisu/

---

Rintasyöpäkirjallisuutta löydät lisää: https://olipakerranrintasyopa.blogspot.com/2012/05/lukeminen-kannattaa-aina-ja-sita.html

keskiviikko 27. syyskuuta 2023

Roosa nauha on täällä taas!

 ... ja jälleen terveiden julkkisten suunnittelema nauha. Kuinkahan pitkään pitää vielä odottaa, että suunnittelijaksi valittaisiin itse syöpään sairastunut, leikkaukset ja syöpähoidot läpi käynyt ja/tai niiden rytmissä edelleen elävä henkilö? Uskon, että sellaisen kampanjan vaikuttavuus olisi nykyistä parempi ja uskottavampi. 

Roosa nauha -keräys järjestettiin syöpätutkimuksen hyväksi Suomessa ensimmäisen kerran vuonna 2003. Nauhalla ei aluksi aina ollut omaa suunnittelijaa. Ensimmäiset Roosa nauha -suunnittelijat olivat Maija Louekari vuonna 2008 ja Hanna Sarén vuonna 2009. Seuraavan kerran Roosa nauhan suunnitteli Jukka Rintala vuonna 2012. Rintalan jälkeenkin nauhan on aina suunnitellut joku terve, ei syöpäkokemusta omaava julkkis. (Sivun alalaitaan lisäämäni linkin takaa löytyvät tarkemmat tiedot, jos sinua kiinnostaa tutustua suunnittelijoihin.)

Itse olen osallistunut kampanjaan joka vuosi jollain tavoin, vähintään nauhan ostamalla. Heikot hakaneulat ovat parin hukkuneen jälkeen saaneet nauhat jäämään alkuperäispakkauksiinsa, ja "nauhakeräilijän" saalis on nyt jo aika muhkea:


Lähde: 

Syöpäsäätiön nettisivut. Tietoa Roosa nauha -keräyksestä. https://roosanauha.syopasaatio.fi/tietoa-roosa-nauha-kerayksesta (viitattu 27.9.2023)

maanantai 4. syyskuuta 2023

Kontrollipaniikkia taas vaihteeksi

Aina se syöpäkontrolli jännittää, vaikka niitä on jo yli 20 vuotta takana. 

Kävin tänään Tays Hatanpäällä Rintsikassa mammografiassa (vain aito, ei mahamakkarasta rakennettua) ja ultrassa. Ei löytynyt mitään pahaa onneksi.

Jännitys oli taas ihan mahdoton, etenkin kun minut mammografiakuvien jälkeen ohjattiin radiologia odottelemaan samaan huoneeseen, josta alkoi kakkoskierrokseni talvella 2012. Tuttu paikka muutenkin, ensimmäinen rintasyöpäleikkaukseni tehtiin Rintsikan vieressä olevassa Hatanpään sairaalassa 2.1.2001 ja toinen helmikuun lopussa 2012. 

Yhä vaan saan kulkea näissä kauniissa Pyhäjärvi-maisemissa (muutenkin kuin sairaalassa käydessäni), kiitollisena Taysin lääkäreille, suomalaiselle syöpähoidolle ja -tutkijoille. Toivoa, sitä on.💓

Saa nähdä, saanko vielä jatkossakin myös ultrauksen, nuorena (31-vuotiaana) rintasyöpään sairastuneena se kuuluu settiin, vaikkei ultra muuten enää kuulukaan Taysin rintasyöpäkontrolleihin:

"Mammografiakuvauksia ohjelmoidaan säännöllisesti 1─2 vuoden välein. Muita rintakuvantamisia, esimerkiksi rintojen ultraäänitutkimuksia, tehdään tarvittaessa radiologin eli röntgenlääkärin suosituksen mukaan. Ensimmäinen mammografiakuvaus ajoitetaan yleensä yhden vuoden kohdalla sädehoidon tai solunsalpaajahoitojen päättymisen jälkeen.

Syöpätautien poliklinikan seurannan aikana mammografiakuvaukset aikataulutetaan syöpätautien poliklinikan varaamina. Seulontaikäisten ei ole tämän lisäksi tarpeen käydä seulontakuvissa. Mahdolliset Taysin rintasyöpäseurannan aikana tulevat mammografiaseulontatutkimusajat voit perua."

Ensi kuussa ovatkin sitten vuorossa hematologisen syöpätautini (ET) kontrollilabrat ja lääkäri. Jännitys jatkuu...


Lähde: 

Tays / syövänhoito. Potilasohje 65.00.37. Tietoa seurannassa oleville rintasyöpäpotilaille. https://www.tays.fi/fi-FI/Ohjeet/Potilasohjeet/Syopataudit/Rintasyopa/Tietoa_seurannassa_oleville_rintasyopapo(15971)

torstai 16. maaliskuuta 2023

Sairastuminen on sattumanvaraista

Yle Areenasta kuunneltavissa oleva "Havaintoja ihmisestä - Sairastuminen on sattumanvaraista" -podcast (julkaistu 9.3.2023) antaa paljon ajateltavaa. Kannattaa kuunnella!
 
Sairastuminen on paitsi henkilökohtainen myös yhteiskunnallinen kokemus. Toimittaja Satu Kivelän haastattelema kulttuurintutkija Marja-Liisa Honkasalo tarkastelee sairastumista kokemuksena, ja mitä sairastumisesta seuraa yhteiskunnassa ja kulttuurissa.
 
Podcastissa haastatellaan myös nuorena sairastunutta parikymppistä nimimerkki Piengretaa: "Sairastan itse sairauksia, joiden puhkeamiseen en ole millään tavalla voinut vaikuttaa. Kuitenkin koen asiasta syyllisyyttä muiden ihmisten kommenttien takia. Se on sairastamisen päälle tosi raskasta."
 
Muun muassa seuraavia kysymyksiä käsitellään podcastissa - perässä omat kommenttini kursiivilla:
 
Sairaana pitää omaksua uusi identiteetti. - Ja menettää vanha? Onneksi ei. Toki sairaus aina muuttaa myös itseä ja omia prioriteettaja monin tavoin, sitä ei kannata kiistää. 
 
Mikä on sairauden kokemus, kun se ei näy päällepäin? - Kokemus harvoin näkyy päälle päin muutenkaan, kyse on aika piilossa olevasta asiasta.
 
- Sairastunut voi kokea vähättelyä. - Tämä on todella ärsyttävää, etenkin jos joku vähättelee sairautesi kokemusta ja vakavuutta esimerkiksi tyyliin "kuka vain voi jäädä auton alle koska tahansa." Kyse on aivan eri asiasta!
 
- Sairastumiseen etsitään hyväksymistä erilaisissa ryhmissä. - Vertaissiskot (ja varmaan -veljetkin) ymmärtävät ja antavat sinulle sen kokemustiedon ja tuen, mitä et voi saada mistään muualta. Kellonajasta riippumatta. Eikä ole väliä silläkään, tapaatteko livenä vai online. Siskot! 💗

- Pitääkö Tinderissä kertoa, että nelikymppinen syöpäsairas etsiin seuraa? - Jo edesmennyt syöpäsisko Emmi ratkaisi asian kirjoittamalla aiheesta blogissaan näin hienosti ja hurjasti: https://www.matkajollekukaaneihalunnut.fi/syopatinder/
 
- Mitä terveys tarkoittaa? Ihminen ei ole koskaan vain terve tai vain sairas. - Tätä aihetta olen itsekin käsitellyt tässä blogissani aiemmin. Terveys on lopulta subjektiivinen asia, lukuisista diagnooseistani huolimatta tunnen yleensä itseni aika terveeksi itsekin.
 
- Sairastunutta kohdellaan "jonain toisena ihmisenä". - Tämä on kyllä ihan kauheaa, ja toki siihen olen itsekin syöpäpotilaana joskus törmännyt. Valitettavasti - tai onneksi - ihminen ei sairauden myötä kuitenkaan muutu kuin korkeintaan hieman kokeneemmaksi ja sairastumis- ja sairastamiskokemusten verran viisaammaksi. Ei muuten.

- Pitääkö sairastuneen aina jaksaa olla positiivisella mielellä? - Ei tarvitse. Onneksi!
 
- Taistelumetaforat eivät sovi sairauksiin, ei syöpään sen paremmin kuin psyykkisiinkään sairauksiin. - Näin on. Eikö ne voitaisi jo unohtaa mediassakin? 
 
 

Lähde: 
 
Satu Kivelä (toim.) 2023. Havaintoja ihmisestä. Sairastuminen on sattumanvaraista.

tiistai 28. helmikuuta 2023

Blogi täytti jo 11 vuotta!

Kylläpä menevät vuodet vauhdilla! Eilen tuli täyteen jo 11 vuotta siitä, kun aloitin tämän blogin kirjoittamisen. Leikkauspäivästäni on nyt tasan 11 vuotta. Tunnelmat olivat leikkauksen alla aika erilaiset kuin tällä hetkellä: http://olipakerranrintasyopa.blogspot.com/2012/02/toihan-on-ihan-kauhee-toi-sun-tilanne.html 

Enpä olisi tuolloin uskonut, että henki pihisee (vieläpä ihan hyvinkin...) vielä yli 10 vuotta leikkauksen ja uuden syöpähoitokierroksen jälkeen näinkin pitkään. Hyvin on tautiani hoidettu, kiitos siitä. Moni sisko on tässä matkan varrella nukkunut pois, eikä yksikään uusi päivä ole itsestäänselvä, vaikkei ehkä jokaisesta päivästä erikseen osaakaan olla niin kiitollinen kuin pitäisi. 

Rintasyöpää on sairastettu ja tutkittu näiden blogivuosieni aikana paljon. Siitä on kirjoitettu romaaneja, runoja ja väitöskirjoja, lehtijutuista puhumattakaan. On "taisteltu" sitä vastaan, "selvitty" siitä tai "selätetty" se. Tai sitten ei. Jutuissa on monesti hyvin samantapaisia kokemuksia, vaikka jokainen sairastunut onkin kokenut asiat hieman eri tavalla. 

Suru on tavallinen tunne sairastumisen yhteydessä: surua tunnetaan omasta puolesta, mutta etenkin lasten ja läheisten puolesta. Miten ihmeessä he nyt selviävät? Jotenkin hassulta tuntuu, että joku oikeasti suree myös omasta näkövinkkelistäni aika pikkujutuilta tuntuvien osapoiston ja hiusten lähdön jälkeen niin kovasti kuin rintasyövästään "selviytynyt" (itse en uskaltaisi moista väittää...), syöpäsurustaan ja -häpeästään Seura-lehdessä avautunut surutyön ohjaaja Kristiina, jolla oli kyllä muuten oikein hyviä ajatuksia surusta: 

"Erityisen pirullista suremisesta tekee häpeä. Ihmisellä on taipumus verrata itseään muihin. Avioero, potkut ja rintaleikkaus tekevät ihmisestä erilaisen suhteessa heihin, joilla on puoliso, työpaikka ja kajoamattomat rinnat.

”Ihminen kokee olevansa epäonnistunut ja huonompi kuin muut. Se syventää surua.”

Oli surun syy mikä tahansa, se on aina luonteeltaan jäähyväisten jättämistä. Surutyön ohjaajana Kristiina kulkee asiakkaidensa rinnalla ja ohjaa tätä jäähyväisprosessia.

”Prosessi voi olla raastava, ja se muuttaa aina ihmisen identiteettiä.”

--

Suru ei tunne sääntöjä, mutta siihen liittyy erilaisia vaiheita, jotka saattavat vaihtaa äkisti paikkaa. Aluksi ihminen kieltää tapahtuneen, sitten iskee epätoivo, osalle viha. Jotkut voivat yrittää käydä kauppaa, jotta saisivat entisen elämänsä takaisin. Osa masentuu. Lopuksi ihmisen pitäisi osata hyväksyä tapahtunut osaksi elämäänsä.

Jotta jäähyväiset voisivat onnistua, suru pitäisi siis osata kohdata.

”Hetki, jolloin se onnistuu, on tosi surullinen. Pohjakosketus on saavutettu. On enää kaksi vaihtoehtoa: jäädä pohjalle tai nousta uudestaan pintaan.”

--

”Suremisen lopettaminen ei tarkoita esimerkiksi kuolleen tai muun menetyksen unohtamista. Se on todellisuuden kohtaamista: nyt on nyt, elämä on näin. Hyväksymisen myötä elämään on mahdollista tulla uutta.”

"On vaan kauhottava pintaan", oli enkelisisko Mallunkin mielessä Avec Tastula -ohjelmassa. Pohjalle ei auta jäädä.

Lähde:

Laura Savolainen 2022. Rintasyövästä selviytynyt Kristiina Blom koki surua naiseuden muutoksesta: ”Suremisen lopettaminen on todellisuuden kohtaamista – elämä on nyt näin”. Seura 21.4.2022. https://seura.fi/terveys/terveystarinat/rintasyovasta-selviytynyt-kristiina-tunsi-naiseutensa-muuttuneen-kesti-hetki-ymmartaa-etta-tunsin-surua/