Surun vuosi siskoyhteisössä. Niin monta upeaa, elämänhaluista ja elämäniloista siskoa olemme menettäneet tänä vuonna. Samaan aikaan, kun lehdet kirjoittavat vaaleanpunaisia selviytymistarinoita, haudataan siskoja, jotka eivät hyvistä hoidoista ja toiveistaan huolimatta saaneet nähdä lastensa kasvavan aikuisiksi, toteuttaa haaveitaan vanhuudesta, elää ihan tavallista elämää ja tehdä työtään, josta pitivät. Syöpä on armoton, se iskee keneen vain, eivät edes kaikkein upeimmat ja hyvää huolta itsestään pitävät ole turvassa siltä. Ei ole meidän vallassamme eikä valittavissamme tämä asia.
Juha Tapion suunnitteleman uuden Roosa nauhan ja rannekkeen ostamalla saatat pelastaa tai ainakin antaa jatkoaikaa jollekin ihanalle siskolle tai veljelle - tai ehkä itsellesi? - tulevaisuudessa: syöpätutkijat tekevät työtä meidän hyväksemme. Myös sinun. Itse olen kiitollinen saamistani vuosista. Ensimmäisestä rintasyöpädiagnoosistani, -leikkauksestani ja -hoidoistani tulee kohta 20 vuotta! Kaikki eivät ole yhtä onnekkaita. Jokainen tauti ja syöpätarina on erilainen.
Haluaisin, ettei rintasyöpää koskaan enää pidettäisi "kevytsyöpänä". Sitä se ei ole. Syöpädiagnoosin saatuani olin varma, että edessä olisi viimeinen jouluni. Sen jälkeen olen kuitenkin onnekseni saanut elää monta uutta joulua. Olen myös saanut nähdä lasteni kasvavan aikuisiksi. Ja paljon muutakin. Iloja ja suruja, juhlaa ja arkea. Arvokkainta on juuri ihan tavallinen arki: se, että jaksaa ja saa tehdä ihan tavallisia asioita.
Upeiden siskojen muisto elää.
