torstai 25. huhtikuuta 2013

Voihan veevuodet!

Soijaa pukkaa edelleen ihan vääriin aikoihin ja ihan väärissä paikoissa, niveliä kolottaa paitsi aamuisin, myös jumpassa: kyykkyjen tekeminen ei käy enää ihan niin kuin ennen vanhaan, vaan jäykkyys tuntuu jo liikkuessakin. Ei ole ihan ideaalitilanne tässä iässä tuntea itseään ihan mummoksi. No, jaksan kuitenkin sentään liikkua, eli ei pitäisi rutista. 

Pikkuisen tekee mieli kuitenkin rutista ja lainata taasen paria mielenkiintoista artikkelia, joihin olen viime aikoina törmännyt "hormonittomana hirviönä" nettiä selatessani. Duodecimista löytyy asiallisia ja hyvin laadittuja lääkäreiden kirjoittamia artikkeleita aiheesta, muun muassa tämä (Luoto ym. 2012) estrogeenikorvaushoitojen "välttämättömyyttä" asiallisesti epäilevä ja liikunnan hyötyä korostava:

"Liikunnan lisäämisellä saadut elämänlaatuhyödyt saavutetaan myös ilman painon muutoksia (Martin ym. 2009), millä on merkitystä motivoitaessa vaihdevuosi-ikää lähestyviä naisia olemaan aktiivisia ja liikkumaan. Estrogeenikorvaushoito ei ole ensisijainen hoitovaihtoehto rintasyövän tai laskimotromboosin sairastaneille naisille, joita on yhä enemmän suurten ikäluokkien vanhentuessa. Erityisesti näille potilaille tieto siitä, että liikunnan lisäyksellä voidaan vähentää vaihdevuosioireita, tulee tarpeeseen. Vaikka oireet eivät poistuisi kokonaan, voi niiden osittaisellakin vähenemisellä olla vaikutusta työ- ja toimintakykyyn.

Elintapamuutokset, liikunnan lisäys ja sen merkitys estrogeenikorvaushoidon käyttäjillä kaipaisivat lisätutkimusta. Erityisesti rintasyövän ehkäisyssä liikunnan vaikutusmekanismien selvittely on korostunut 2000-luvun tutkimuksissa (Na ja Oliynyk 2011). Uusimpien tulosten perusteella liikunnan tiedetään vaikuttavan rintasyöpäpotilailla kasvainta suppressoivien geenien epigeneettiseen säätelyyn, mikä parantaa näiden potilaiden selviytymistä (Zeng ym. 2011). Tarkemmat tiedot elintapamuutosten sairauksia ehkäisevistä mekanismeista lisäävät elintapamuutosten käyttöarvoa muiden hoitovaihtoehtojen rinnalla.

Liikunnan tuottamat terveyshyödyt kertyvät koko eliniän ajalta, mutta vaihdevuosi-ikä hormonaalisine muutoksineen saattaa hyvinkin olla terapeuttinen ikkuna, jolloin liikunnan merkitys myöhemmälle terveydentilalle ja hyvinvoinnille korostuu. Vaikka kuumien aaltojen esiintyminen on liitetty sydän- ja verisuonitautien riskitekijöihin (Tuomikoski ja Mikkola 2011), vaikuttaa liikunta edullisesti näihin vaaratekijöihin kaikilla naisilla." (Luoto ym. 2012)

"Vaihdevuodet - ota ilo irti" -artikkelissa (Vuoristo 2008) sen sijaan maalaillaan iloisesta otsikosta poiketen kaikenlaisia ei-ihan-niin-iloisia-ja-kauniita kuvia meidän mummojen kohtalosta: 
  
"- Vaihdevuodet muuttavat myös kehoa, ja tämä saattaa olla joillekin naisille kova paikka. Laihduttamalla muutoksia ei voi estää, sillä ne johtuvat aineenvaihdunnan hidastumisesta ja pienentyneestä estrogeenin tuotannosta. Ensin mainittu saa painon usein nousemaan. Viimeksi mainittu taas saa rasvan jakautumaan kehossa miehekkäämmin; vyötärö levenee ja alavatsa kasvaa."

"Estrogeenin tuotannon hiipuminen saa myös naiselliset kurvit loivenemaan. Rinnat saattavat veltostua ja pienentyä. Lisäksi ihon vanheneminen nopeutuu ja hiusten rakenne muuttuu. Ne ohenevat ja menettävät jäntevyyttään. Hiuksia voi myös lähteä."

"- Ulkoisen olemuksen muuttuminen ei onneksi tarkoita vetovoiman vähenemistä. Ikääntyminen tuo elämänviisautta ja itseluottamusta, mikä lisää vetovoimaa ja jopa seksikkyyttä. Ikääntyvä nainen voi myös näyttää upealta, kun hän huolehtii itsestään, Brusila vakuuttaa." 


- Ei kyllä minua ihan vakuuttanut kaiken edellä lukemani jälkeen... :-) 

"Kyytiä kuumille aalloille" -listassa annetaan aika hauskojakin ohjeita, joista osa ei kylläkään sovellu meikäläisille laisinkaan:
  • Liiku säännöllisesti ja monipuolisesti.
  • Vältä tekokuituisten vaatteiden käyttöä, etenkin yöllä.
  • Vältä ruokia ja juomia, jotka laukaisevat kuumia aaltoja. Niitä ovat esimerkiksi makeat, suolaiset, kuumat ja voimakkaasti maustetut ruuat, kofeiinia sisältävät juomat sekä alkoholi.
  • Älä tupakoi.
  • Rentoudu. Se voi vähentää kuuman aallon voimakkuutta.
  • Viilennä kotisi: tuuleta hyvin ja pidä ikkunat auki yöllä.
  • Viilennä itsesi: käy viileässä suihkussa ja juo kylmää vettä.
  • Harrasta seksiä. Se vähentää kuumia aaltoja ja yöhikoilua liikunnan tapaan.
  • Käytä tarvittaessa hormonikorvaushoitoa. Se tehoaa kuumiin aaltoihin ja yöhikoiluun lähes aina.
- Jos tätä listaa noudattaisi kirjaimellisesti, jäisivät ruokavaihtoehdot aika vähiin: kylmiä ja mauttomia ruokia siis jatkossa vain. Nam! Rentoutuminenkin on helpommin sanottu kuin tehty. Listan viimeinen on luonnollisesti ihan no-no meille hormonipositiivisille, sinkuille toiseksi viimeinenkin.

Asennetta tässä todellakin tarvitaan, rankkaa on tämä taistelu aaltoja vastaan. Toivonkin ihan oikeasti, että kirjoittaja tietäisi, mistä kirjoittaa: "Kun asennoituu vaihdevuosiin positiivisesti ja kohtaa ne seikkailuna, luvassa saattaa olla elämän paras ajanjakso." 



Lähteet: 

Riitta Luoto, Tomi Mikkola ja Eija Tomás 2012. Elintapojen merkitys vaihdevuosi-iässä. Duodecim 2012; 128; 1: 5-6. Lue koko artikkeli täältä  
Maarit Vuoristo 2008. Vaihdevuodet – Ota ilo irti. Ellit.fi. http://ellit.fi/liikunta-ja-terveys/terveys/vaihdevuodet-ota-ilo-irti

lauantai 20. huhtikuuta 2013

Kevät

Kevät tuli, lumi suli. Maisema muuttui viikossa valkoisesta harmaan vihreäksi. Vasta viikko sitten ihmeteltiin ääneen hitaasti etenevää kevättä - nyt tämä kevään vauhti jo suorastaan huimaa. Luonto herää eloon taas, ihmiset samoin. Aurinko ja vesisade sulattivat ensin pälviä, nyt on jo koko piha sula ja krookukset kukkivat. Eilen ja tänään olen päässyt itsekin puuhailemaan omaan pihaani - joka kevät yhtä antoisaa ja ihmeellistä! Sain tänään keskimmäiseni avuksi, kahteen likkaan mm. puiden ja pensaiden leikkaamishommat sujuivat mukavasti ja joutuisasti. :-)


Lempirunoilijani Maaria Leinonen on osannut kirjoittaa myös keväästä aivan loistavan runon, jonka haluan jakaa täällä:
"Sitä riemua
lapsuuden keväinä
kun lumi alkoi sulaa
ja joku avoin rinne
pälvittyä.

Muut puhuivat lumipälvistä
minä etsin aurinkopälviä
niitä sulia paikkoja
joissa maa ja kivet
tuntuivat lämpimiltä.

Piti riisua lapanen
              koettaa kädellä
 riisua kenkä
                koettaa varpain:
on, on se lämmin.

Pian maan vihreät hiukset
jo pilkistivät esiin
ja voi sitä riemua
kun pikku auringot
           leskenlehdet
      voikukat
heläyttivät hymynsä.
Se oli iso ilo.

Ja on, on se vieläkin.
Joka kevät. Ja uusi."

Lopuksi haluan hiljentyä kevätinnossani tämän "kevyenä syöpänä" pidetyn, mutta pahimmillaan äärimmäisen julman ja kohtalokkaan taudin nostamiin mietteisiin. Uusi kevät ei nimittäin ole meille sairastuneille itsestäänselvyys, vaan lahja, josta pitää muistaa olla kiitollinen; kaikille meistä ei uutta kevättä aina anneta. Yhden aivan liian nuoren rintasyöpäsiskon tauti oli edennyt niin rajusti, että vajaa vuosi sitten viime keväänä sairastunut sisko oli menehtynyt eilen, uuden kevään kynnyksellä, aurinkopälvien aikaan. Lepää rauhassa.

JK. Itselläni tuli eilen vuosi täyteen tämän toisen kierroksen sytostaattihoitojen alkamisesta. Miten aika voi mennä niin nopeasti?


Lähde: Maaria Leinonen 2004. Aurinkopälviä. Kirjapaja.

tiistai 16. huhtikuuta 2013

Tutkittua tietoa

Jos on pakko sairastua tähän katalaan tautiin, on onni onnettomuudessa, että on sairastunut siihen Suomessa, sillä "Rintasyövän hoitotulokset ovat Suomessa erinomaiset. Vuosina 2003-2005 rintasyöpään sairastuneista 89 %:n ennustetaan olevan elossa viiden vuoden kuluttua taudin toteamisesta. Suomen Syöpärekisterin tekemän arvion mukaan ennuste paranee tulevaisuudessa entisestään, sillä vuosina 2011-2013 rintasyöpään sairastuvien vastaava ennuste on jo 92 %. Vaikka rintasyöpä voi uusia vielä vuosien kuluttua taudin toteamisesta, on aikaisemmin tavallisesti kuolemaan johtanut sairaus siis vähitellen muuttunut useimmiten pysyvästi parannettavaksi." (Leidenius & Joensuu 2010)

Nämä ovat aivan huippuloistavia uutisia meille, jotka olemme sairastuneet rintasyöpään täällä Suomessa. Kahdeksan prosenttia tänä vuonna sairastuneista ei kuitenkaan enää ole elossa viiden vuoden päästä, eli parannettavaa riittää edelleen. Ihan kirjaimellisesti.

Useimmat meistä onneksi kuitenkin paranevat ja elämämme jatkuu, mutta sen laatu ei ole aina entisenlainen: tosi monet kärsivät leikkaukseen ja sädehoitoon liittyvistä kroonisista kivuista ja/tai yläraajan turvotuksesta, sytostaatit ja täsmälääkehoidot voivat aiheuttaa sydänsairauksia, syöpähoidot voivat myös aiheuttaa myöhemmin jonkun toisen syöpäsairauden. Sytostaatit ja hormonaaliset hoidot (lue: naishormonien poistaminen elimistöstä) aiheuttavat ennenaikaiset (ja usein aika rajut!) vaihdevuodet, aromataasin estäjät ja sytostaatit myös osteoporoosia. (Leidenius & Joensuu 2010)

Syöpä ja syöpähoidot aiheuttavat myös ahdistusta ja masennusta monelle: "Noin joka kolmannella syöpäpotilaalla esiintyy sairauden jossain vaiheessa merkittävää psyykkistä oireilua - tavallisimmin sopeutumishäiriöitä, ahdistuneisuutta ja paniikkihäiriöitä, traumaperäisiä stressireaktioita tai masennusoireyhtymiä. Rintasyöpäpotilaan psyykkinen oireilu alkaa yleensä sekamuotoisena ahdistus- ja mielialaoireiluna. Oireet vaihtelevat lievistä ja lyhytkestoisista reaktioista rajuihin kriiseihin. Kriisireaktioille on tyypillistä tunnereagoinnin, kognitiivisten toimintojen sekä käyttäytymisen tasapainottomuus ja hallinnan menetys. Potilas voi ajautua psyykkiseen kriisiin missä tahansa sairauden vaiheessa, useimmiten diagnoosivaiheessa, sairauden uusiutuessa tai vaikeiden haittavaikutusten tai komplikaatioiden yhteydessä." (Leidenius ym. 2010)

Myös minäkuva joutuu kovalle koetukselle: "Rintasyövän hoitojen aiheuttamilla kehollisilla muutoksilla on keskeinen merkitys minäkuvan ja naiseuden kokemisessa, omanarvontunnon säilyttämisessä ja kuntoutumisessa. Jos potilas ei pysty integroimaan näitä muutoksia minäkuvaansa, on riskinä minäkuvan muuttuminen negatiiviseksi, mikä voi laukaista masennusta. Olennaista on, että potilas oppii tuntemaan kehon muuttuneet toiminnot ja hyväksyy hoitojen aiheuttamat muodonmuutokset, välttää itseinhon ja omalla suhtautumisellaan auttaa muita positiiviseen vastapeilaukseen." (Leidenius ym. 2010) - Aika kovaa tekstiä!

Eivät totta vie kuulosta kovin mukavilta mitkään noista, eivätkä ne sitä olekaan, vaikka kuinka positiivisesti haluaisi ajatella. Itse taudista paraneminen ei siis välttämättä tee meistä täydellisen terveitä ja toimintakykyisiä, vaan saatamme saada pysyväksi seuralaiseksi hyvinkin hankalan "kaverin" jostain edellä mainitusta tai useammastakin vaivasta, joka huonontaa elämänlaatua.

Olen nyt toisella kierroksellani lukenut hyvin kiinnostuneena paitsi syöpätautien hoitoon, myös "sekundaaristen" oireiden hoitoon liittyvistä tutkimuksista ja kokemuksista. On upeaa, että niitäkin tutkitaan, sillä meitä jatkoaikaa saaneita on PALJON, ja meitä ja meidän työpanostamme tarvitaan vielä monessakin mielessä ja paikassa, niin työelämässä kuin kotioloissakin. Syöpätutkijat ovat meille kullan arvoisia, heitä saamme suurelta osin kiittää jatkovuosistamme.

Uusia lääkkeitä ja hoitomuotoja kehitetään koko ajan, ja niistä saadaan apua moniin vaivoihin (lue lisää: Leidenius ym. 2010). Osa on hoidettavissa muillakin keinoilla, kaikkea ei tarvitse lääkitä lääkkeillä: "Potilaita olisi hyvä kannustaa huolehtimaan itsestään. Se on merkki itsensä arvostamisesta ja siirtää huomiota positiiviseen terveyden ylläpitoon sairausoireiden tarkkailun asemasta. Liikunta on myös tärkeä väylä vaurioituneen minäkuvan korjaamisessa. Liikunta auttaa hoidoista toipuvaa potilasta palauttamaan fyysistä hyvänolontunnetta ja luottamusta omaan kehoon." (Leidenius ym. 2010) - Juuri näin! Vesi vanhin voitehista ja liikunta lääkkeistä.
Kuva täältä (Kannattaa lukea tämäkin!)
Lähteet:

Marjut Leidenius & Heikki Joensuu 2010. Rintasyövästä paranee yhä useampi, mutta paraneeko myös elämänlaatu? Duodecim 2010; 126; 10: 1195-6. http://www.terveysportti.fi/xmedia/duo/duo98824.pdf
Marjut Leidenius, Tiina Tasmuth, Tiina Jahkola, Tiina Saarto, Meri Utriainen, Leila Vaalavirta, Aila Tiitinen & Irja Idman 2010. Rintasyövän hoidon aiheuttama pitkäaikainen sairastavuus. Duodecim 2010; 126; 10: 1217-25. http://www.terveysportti.fi/xmedia/duo/duo98827.pdf

sunnuntai 14. huhtikuuta 2013

What doesn't kill you makes you stronger?

Tämä on niin totta, useimmiten, myös rintasyövässä. Me naiset olemme aika kovia luita ja kokoamme luumme ja itsemme tilanteesta jos toisestakin yleensä aika hyvin: ennemmin tai myöhemmin, täydellisemmin tai epätäydellisemmin, mutta kokoamme. Yleensä, mutta emme aina. Aina ei paloja saa kasattua takaisin, eikä elämästä - syövästä etenkään - aina selviä hengissä, vahvakaan.

Kuten Niina Repo totesi Arpi-kirjassaan (2008, 121), jota olen lainannut jo blogini alkutaipaleilla: "Vahvalla ihmisellä on rajut taudit, eihän niillä muuten olisi mitään mahdollisuuksia." Tutustuttuani livenä tai virtuaalisesti kymmeniin kohtalosiskoihin, voin todistaa Niinan osuneen oikeaan: oikeita voimanaisia suurin osa!

Vahvuutta on toki monenlaista, fyysistä ja henkistä, eivätkä kaikki ole tasaisen vahvoja tässäkään taudissa: osa meistä on vahvempia fyysisesti, osa henkisesti. Suurin osa sairastuneista on onneksi riittävän vahvoja selvitäkseen ja selättääkseen oman syöpävastuksensa, jos vain tauti ei ole ehtinyt päästä niskan päälle.

Meillä naisilla on myös sellaisia vahvuuksia, että jaksamme tukea toinen toisiamme silloin, kun meillä on siihen mahdollisuus. Tuki voi olla hyvinkin monenlaista: käsinkosketeltavissa olevaa konkreettista apua, mutta useammin kuitenkin henkistä tukea. "Somelaiset syöpämuijat" ovat parasta A-luokkaa toinen toistensa tukijoina ja yhdessä supervahvoja!
Aina ei kuitenkaan auta apu lääkäreiden ja läheisten, ei edes toisten syöpämuijien, vaan tauti voittaa. Paranemisennusteet (ja hoidot) paranevat onneksi koko ajan, mutta 100 %:iin ei valitettavasti koskaan päästä, vaan suru-uutisia tulee aina silloin tällöin. Vahvistumisen vaihtoehtona on kuolema. R.I.P. sisko. <3


Kuvat: https://www.facebook.com/supportthefight

lauantai 13. huhtikuuta 2013

Vanhaa kunnioittaen - ja lapsia myös

Teloin reisilihakseni viime sunnuntain jumpassa ja jouduin ottamaan rauhallisesti muutaman päivän. Pienen liikuntatauon jälkeen oli taas kiva päästä jumppaan - jalka oli ihan ookoo jo eilen. 

Tunnin (= noin litran) hikoilun jälkeen suunnistin verryttelemään kaupungin vanhimpaan, mutta erittäin tyylikkäästi ja vanhaa kunnioittaen uudistettuun Pyynikin uimahalliin

Ensimmäistä kertaa sitten viime talven leikkauksen uskaltauduin viimein tavalliseen uimahalliin, mutta lapsimäärän nähtyäni päätin olla uskaltautumatta sen suurempiin urotekoihin ja käyttää hyväksi uikkareihin ompelemaani syöpäkukkaa ja pitää uikkarit tiukasti päällä myös sauna- ja pesutiloissa; olisi ollut ihan turha pelästyttää pikkutyttöjä karulla toispuoleisuudella. 

Vähän haikea olo oli kyllä, kun muistin vielä "vanhoja hyviä aikoja", jolloin ei uimahallissa tarvinnut ajatella, pelästyttääkö mahdollisesti kanssauimareita omalla olemuksellaan.

Vanhoina hyvinä aikoina en myöskään kiinnittänyt hallin päätyseinän mosaiikkisiin ihmishahmoihin samalla tavalla huomiota kuin nyt: ihmishahmot on säilytetty remontissa ennallaan - kaksirintaisina.

Haikeus meni onneksi aika nopeasti ohi, kun tajusin, miten onnekas olen, kun pääsen taas uimaankin. Proteesiuikkari ja "kierrätysuimatissi" toimivat loistavasti ja kuntokin on ihan kohdallaan. Nautiskelin olostani lopuksi porealtaassa ja piipahdin pikaisesti myös kylmäaltaassa.

Elämä on yksipuolisenakin ihanaa, kun se oikein oivaltaa!


PS. Eilinen Still In Pink oli upea - ja arpaonni suosi! Sydämelliset kiitokset Tanjalle ja Anulle!
Still In Pink Facebookissa