Kevät

Kevät tuli, lumi suli. Maisema muuttui viikossa valkoisesta harmaan vihreäksi. Vasta viikko sitten ihmeteltiin ääneen hitaasti etenevää kevättä - nyt tämä kevään vauhti jo suorastaan huimaa. Luonto herää eloon taas, ihmiset samoin. Aurinko ja vesisade sulattivat ensin pälviä, nyt on jo koko piha sula ja krookukset kukkivat. Eilen ja tänään olen päässyt itsekin puuhailemaan omaan pihaani - joka kevät yhtä antoisaa ja ihmeellistä! Sain tänään keskimmäiseni avuksi, kahteen likkaan mm. puiden ja pensaiden leikkaamishommat sujuivat mukavasti ja joutuisasti. :-)

Lempirunoilijani Maaria Leinonen on osannut kirjoittaa myös keväästä aivan loistavan runon, jonka haluan jakaa täällä:

"Sitä riemua

lapsuuden keväinä

kun lumi alkoi sulaa

ja joku avoin rinne

pälvittyä.

Muut puhuivat lumipälvistä

minä etsin aurinkopälviä

niitä sulia paikkoja

joissa maa ja kivet

tuntuivat lämpimiltä.

Piti riisua lapanen

              koettaa kädellä

 riisua kenkä

                koettaa varpain:

on, on se lämmin.

Pian maan vihreät hiukset

jo pilkistivät esiin

ja voi sitä riemua

kun pikku auringot

           leskenlehdet

      voikukat

heläyttivät hymynsä.

Se oli iso ilo.

Ja on, on se vieläkin.

Joka kevät. Ja uusi."

Lopuksi haluan hiljentyä kevätinnossani tämän "kevyenä syöpänä" pidetyn, mutta pahimmillaan äärimmäisen julman ja kohtalokkaan taudin nostamiin mietteisiin. Uusi kevät ei nimittäin ole meille sairastuneille itsestäänselvyys, vaan lahja, josta pitää muistaa olla kiitollinen; kaikille meistä ei uutta kevättä aina anneta. Yhden aivan liian nuoren rintasyöpäsiskon tauti oli edennyt niin rajusti, että vajaa vuosi sitten viime keväänä sairastunut sisko oli menehtynyt eilen, uuden kevään kynnyksellä, aurinkopälvien aikaan. Lepää rauhassa.

JK. Itselläni tuli eilen vuosi täyteen tämän toisen kierroksen sytostaattihoitojen alkamisesta. Miten aika voi mennä niin nopeasti?

Lähde: Maaria Leinonen 2004. Aurinkopälviä. Kirjapaja.