lauantai 20. huhtikuuta 2013

Kevät

Kevät tuli, lumi suli. Maisema muuttui viikossa valkoisesta harmaan vihreäksi. Vasta viikko sitten ihmeteltiin ääneen hitaasti etenevää kevättä - nyt tämä kevään vauhti jo suorastaan huimaa. Luonto herää eloon taas, ihmiset samoin. Aurinko ja vesisade sulattivat ensin pälviä, nyt on jo koko piha sula ja krookukset kukkivat. Eilen ja tänään olen päässyt itsekin puuhailemaan omaan pihaani - joka kevät yhtä antoisaa ja ihmeellistä! Sain tänään keskimmäiseni avuksi, kahteen likkaan mm. puiden ja pensaiden leikkaamishommat sujuivat mukavasti ja joutuisasti. :-)


Lempirunoilijani Maaria Leinonen on osannut kirjoittaa myös keväästä aivan loistavan runon, jonka haluan jakaa täällä:
"Sitä riemua
lapsuuden keväinä
kun lumi alkoi sulaa
ja joku avoin rinne
pälvittyä.

Muut puhuivat lumipälvistä
minä etsin aurinkopälviä
niitä sulia paikkoja
joissa maa ja kivet
tuntuivat lämpimiltä.

Piti riisua lapanen
              koettaa kädellä
 riisua kenkä
                koettaa varpain:
on, on se lämmin.

Pian maan vihreät hiukset
jo pilkistivät esiin
ja voi sitä riemua
kun pikku auringot
           leskenlehdet
      voikukat
heläyttivät hymynsä.
Se oli iso ilo.

Ja on, on se vieläkin.
Joka kevät. Ja uusi."

Lopuksi haluan hiljentyä kevätinnossani tämän "kevyenä syöpänä" pidetyn, mutta pahimmillaan äärimmäisen julman ja kohtalokkaan taudin nostamiin mietteisiin. Uusi kevät ei nimittäin ole meille sairastuneille itsestäänselvyys, vaan lahja, josta pitää muistaa olla kiitollinen; kaikille meistä ei uutta kevättä aina anneta. Yhden aivan liian nuoren rintasyöpäsiskon tauti oli edennyt niin rajusti, että vajaa vuosi sitten viime keväänä sairastunut sisko oli menehtynyt eilen, uuden kevään kynnyksellä, aurinkopälvien aikaan. Lepää rauhassa.

JK. Itselläni tuli eilen vuosi täyteen tämän toisen kierroksen sytostaattihoitojen alkamisesta. Miten aika voi mennä niin nopeasti?


Lähde: Maaria Leinonen 2004. Aurinkopälviä. Kirjapaja.

2 kommenttia:

  1. Koko sydämestäni iloitsen kanssasi keväästäsi!
    Ei meille kenellekään ole luvattu enempää kuin nämä päivät, toisilla lyhyemmät, toisilla pidemmät.

    Kevään kirkkautta, iloa, pieniä hyviä hetkiä sinulle rakkainesi toivon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Näinhän se. Näillä mennään - ja nautitaan keväästä.

      Poista