tiistai 22. toukokuuta 2018

Hoitopolkumatkailun erityisasiantuntija

Matka, jolle kukaan ei halua. Sille matkalle olen joutunut minäkin, kahdestikin. Hoitopolku on tullut tutuksi kantapään kautta, ja osaamista löytyy asiasta, josta kukaan ei oikeasti haluaisi olla kovin hyvin perillä: syöpäpotilaana olemisesta.

Matkoja on monenlaisia. Lyhyitä ja pitkiä. Jännittäviä ja tavanomaisia. Syöpämatka on usein pitkä ja aivan liian jännittävä. Siltä ei kukaan palaa takaisin ilman muistoja ja kokemuksia, siltä ei myöskään kukaan palaa takaisin entiseen elämäänsä täysin entisenlaisena. Matka on täynnä yllättäviä käänteitä ja erilaisia ääriolosuhteita, joissa pitää vain parhaansa mukaan yrittää suunnistaa eteenpäin, tuli vastaan mitä tuli. Polku vie välillä valoon, välillä varjoon. Syvälle rotkoihin ja upottaviin soihin, sitten taas takaisin tasaisemmalle maalle. Lopulta perille. Jonnekin.

On hyvä, jos syöpämatkasta ja hoitopolusta on saatavilla edes jonkunlainen summittainen kartta, jota seurata. Aina ei pysytä reitillä ja aikataulussa kukaan, mutta eteenpäin yritetään kovasti, välillä yksin, välillä yhdessä muiden avulla. Kaikkein hankalimmissa rämeiköissä kokenutkin syöpäsuunnistaja kaipaa vinkkejä ja apua, yksin ei löydä perille.

Sairaanhoitopiirit (tulevat maakunnat) ovat laatineet suunnistajien avuksi hoitopolkuja, myös rintasyöpään on oma polkunsa. Niitä ollaan nyt uuden uljaan SOTEn myötä uudistamassa, ja mikä hienointa, yhdessä meidän kokeneiden syöpäsuunnistajien kanssa. Tänään pääsin vaikuttamaan ensimmäistä kertaa: olipahan kerrassaan upea asiantuntijaryhmä kolmella suunnistajalla vahvistettuna! Nykyinen Pirkanmaan polkukartta löytyy netistä, samoin esim. Helsingin ja Uudenmaan vastaava. Kannattaa käydä vilkaisemassa, samoin kannattaa piipahtaa Terveyskylän Syöpätalon rintasyöpä-osassa. Etsivä löytää: tietoa ainakin, toivottavasti myös perille.

Yritä nauttia rankan matkan varrella vilahtavista hyvistä hetkistä, niitäkin on aina, vaikka ne nopeasti ohi vilahtavatkin. Tänä keväänä esimerkiksi todella kauniisti kukkivista puista ja kukkasista.

Lopuksi vielä oman työmatkapyöräreittini (sen kauniimman!) varren tulppaaneita tämän sivun ja mielen piristykseksi: niin kauniita hetken aikaa, kameralla ikuisesti.

keskiviikko 2. toukokuuta 2018

Tukka hyvin, kaikki hyvin

Varasin kampaajalle ajan hiustenleikkuuseen; tykkään pitää hiukset lyhyinä, ja se aiheuttaa leikkaustarvetta aika usein. Samalla tuli mieleen kuuden vuoden takainen jännitys hiusten säilymisestä/menettämisestä; elämäni toiset sytostaattihoidot olivat alkaneet vapun alla ja ekalla kierroksella hiusten tipahtaminen tapahtui tasan kaksi viikkoa ensimmäisen doketakselitipan jälkeen. Oli ihan pakko tulla vilkaisemaan silloisia fiiliksiäni.

Nyt tiedän, etteivät ihan kaikki hapsut lähteneet, vaan pieni hiirenhäntä jäi jäljelle sulkasadon jälkeen. Syksyllä alkoivatkin sitten jo uudet hiukset kasvaa ja sain leikata loput vanhoista hapsistani samaan lyhyeen malliin uusien kanssa. Se oli kyllä hieno vaihe! Missään vaiheessa en toisella kierroksella halunnut ajaa vanhoja hiuksiani kokonaan pois, vaan olin kesän ajan harvoilla hapsilla ilman peruukkia, jonka tiesin äärimmäisen ikäväksi kaveriksi. Hikoilu oli ihan mieletöntä ilmankin...

Peruukkien lisäksi myös hiusvärit saavat olla minun puolestani; kampaajaakaan en ole sitten muinoisten häideni tarvinnut muuhun kuin hiusten leikkaamiseen. Kuka tykkää mistäkin, minä kannatan luonnollista lookia. Ei mitään kiharteluja, värejä tai muita turhia, helpoin mahdollinen "kampaus" on minulle paras mahdollinen. Mökillä vappuna haravoidessa en tainnut edes peiliin katsoa ja harjata hiuksia kunnolla kertaakaan, eikä yhtään haitannut! Kuukauden päästä pitää varmaan pikkuisen yrittää jotain, kuopus kun pääsee silloin ylioppilaaksi. :-)

Elämä menee tasaiseen tahtiin eteenpäin. Käsi ja muukin kroppa kestävät hyvin (jumppaa, pyöräilyä, hiihtoa ja hurjaakin haravointia!). Turhat touhut olen oppinut elämästä karsimaan ja keskittymään olennaiseen. Ehkä. Tämän vuoden alussa olen muun muassa käynyt Lapissa hiihtämässä ja Egyptissä muinaista ja nykyistä elämää ihmettelemässä kahden lapseni kanssa. Ei hullumpaa. Kuten ei ollut mökkeilykään.

Mukavaa kesän odotusta ja hyviä vointeja kaikille!
Vappuaaton auringonlasku mökillä - ei hullumpi!