tiistai 22. toukokuuta 2018

Hoitopolkumatkailun erityisasiantuntija

Matka, jolle kukaan ei halua. Sille matkalle olen joutunut minäkin, kahdestikin. Hoitopolku on tullut tutuksi kantapään kautta, ja osaamista löytyy asiasta, josta kukaan ei oikeasti haluaisi olla kovin hyvin perillä: syöpäpotilaana olemisesta.

Matkoja on monenlaisia. Lyhyitä ja pitkiä. Jännittäviä ja tavanomaisia. Syöpämatka on usein pitkä ja aivan liian jännittävä. Siltä ei kukaan palaa takaisin ilman muistoja ja kokemuksia, siltä ei myöskään kukaan palaa takaisin entiseen elämäänsä täysin entisenlaisena. Matka on täynnä yllättäviä käänteitä ja erilaisia ääriolosuhteita, joissa pitää vain parhaansa mukaan yrittää suunnistaa eteenpäin, tuli vastaan mitä tuli. Polku vie välillä valoon, välillä varjoon. Syvälle rotkoihin ja upottaviin soihin, sitten taas takaisin tasaisemmalle maalle. Lopulta perille. Jonnekin.

On hyvä, jos syöpämatkasta ja hoitopolusta on saatavilla edes jonkunlainen summittainen kartta, jota seurata. Aina ei pysytä reitillä ja aikataulussa kukaan, mutta eteenpäin yritetään kovasti, välillä yksin, välillä yhdessä muiden avulla. Kaikkein hankalimmissa rämeiköissä kokenutkin syöpäsuunnistaja kaipaa vinkkejä ja apua, yksin ei löydä perille.

Sairaanhoitopiirit (tulevat maakunnat) ovat laatineet suunnistajien avuksi hoitopolkuja, myös rintasyöpään on oma polkunsa. Niitä ollaan nyt uuden uljaan SOTEn myötä uudistamassa, ja mikä hienointa, yhdessä meidän kokeneiden syöpäsuunnistajien kanssa. Tänään pääsin vaikuttamaan ensimmäistä kertaa: olipahan kerrassaan upea asiantuntijaryhmä kolmella suunnistajalla vahvistettuna! Nykyinen Pirkanmaan polkukartta löytyy netistä, samoin esim. Helsingin ja Uudenmaan vastaava. Kannattaa käydä vilkaisemassa, samoin kannattaa piipahtaa Terveyskylän Syöpätalon rintasyöpä-osassa. Etsivä löytää: tietoa ainakin, toivottavasti myös perille.

Yritä nauttia rankan matkan varrella vilahtavista hyvistä hetkistä, niitäkin on aina, vaikka ne nopeasti ohi vilahtavatkin. Tänä keväänä esimerkiksi todella kauniisti kukkivista puista ja kukkasista.

Lopuksi vielä oman työmatkapyöräreittini (sen kauniimman!) varren tulppaaneita tämän sivun ja mielen piristykseksi: niin kauniita hetken aikaa, kameralla ikuisesti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti