Olin itse juuri parisen viikkoa kauheassa piinassa. Löysin uuden pienen patin leikatun puolen rintakehältä, ihan rintalastan läheltä. Kovan patin löysi helposti myös työterveyslääkäri ja passitti minut Taysiin mammografiaan ja ultraääneen. Kuvausaika oli tälle aamulle, viime yönä ei kauheasti uni tullut silmään...
Ensin ilmoittautuminen (onneksi ihmiselle eikä koneelle!), sitten piinaavat odotteluhetket, hoitajan tekemät kivuliaat mammografiakuvaukset ja lopulta radiologin ultraus. Kaikki nuo vaiheet nostavat muistoja esiin. Ikäviä muistoja niiltä kerroilta, kun on löytynyt pahanlaatuisia patteja ja toisaalta vapauttavia muistoja niiltä kerroilta, kun kaikki on ollut hyvin.
Vaikka järki kuinka sanoisi, ettei nyt tällä kerralla pitäisi olla olla mitään vakavaa, koska edelleen syön antiestrogeeniä (taidan jatkaa tamofeeniä vielä seitsemän vuoden jälkeenkin...) ja koska kasvaimet ja koko rinta kaluttiin aikanaan tosi tarkasti pois, ei se auta yhtään. Pelottaa aivan kauheasti. Epätietoisuus vie unet.
Hengittäminenkin on vaikeaa, kun jännittää kaikkia lääkärin ultra-anturilla tekemiä liikkeitä. Mitä sieltä löytyy? Miksi lääkäri pysähtyi mittaamaan jotain? Tällä kerralla pääsin pälkähästä: patti oli rakenteeltaan hieman epätyypillinen, mutta muuten vaaraton rasvanekroosipatti, jollaisia voi syntyä etenkin rasvansiirron jälkeen. Patin sijainti on hankala (se on todella lähellä keuhkopussia), onneksi neulanäytettä ei tarvittu, sillä kaikukuvauksessa patin rakenne ei ollut syöpäkasvaimeen viittaava. Kerran aiemminkin minulla on ollut vastaava, mutta se tuntui kyllä hyvin erilaiselta. Kaikki patit aiheuttavat paniikin, ja ne on tutkittava.
Nyt olen taas toiveikas ja luottavainen, pelko ja epätietoisuus hälvenivät ja uni palaa toivottavasti jo tänä yönä. Terve, kunnes toisin todistetaan.
Lämpimän syksyn viimeisten ruusujen myötä hyvää loppusyksyä kaikille:
