Kontrollifriikin mehukasta elämää

Maanantaiaamuna Radiuksen labraan jonottaessani se iski, kontrollikauhu, heti töihinpaluustressin perään. Yöunet ovat kärsineet jo jonkun aikaa tulevasta 1-vuotisseurannasta, ja nyt on asia mielessä jo päivisinkin. Vaikka ihana laboratoriohoitaja lopuksi sanoikin tosi kannustavasti, että "Hyvin kaikki on", olen silti ihan kipsissä ensi maanantain kontrollin vuoksi. Tämä viikko on siis aikamoista kärvistelyä. Toivon, että kokenut labrahoitaja näkee jo potilaan silmistä (tai suonista?), millä tolalla tämän asiat ovat.

Lomalla en onneksi vielä "friikannut" (freak out = pimahtaa, seota) tulevan kontrollini vuoksi, vaan nautin kesästä. Nautinnoiksi voi minun tapauksessani lukea myös marjojen (mustikkaa, vadelmaa ja herukoita) poimimisen ja säilömisen - ja syömisen! Olen kuin Katri-Helena: syön marjoja jossain muodossa joka päivä, vähintään mehuina, joita olen keitellyt jo noin 60 pullollista; omat herukat, mökin punaiset sekä sedän mustat odottelevat pulloissa talven flunssakausia, ja toki niitä kuluu meillä muulloinkin. Punaisten sekaan poimin mukaan myös villejä vadelmia, nam!

Kotipuuhat ja oikeat työt ovat tässä kontrollin allakin ihan parasta "terapiaa": kun on tekemistä, ei ehdi ajattelemaan niin paljon. Paitsi että esimerkiksi marjoja poimiessa tulee ajateltua kaikenlaista. Esimerkiksi viime lauantaina setäni mustaherukoita poimiessa muistelin, miten vuosi sitten tein samaa hommaa samoissa pensaissa kynnet teipattuina, muuten ei olisi hommasta tullut mitään. Pian mehustuskauden jälkeen alkoivatkin sitten kynnet irtoilla ja tulehtua, yksi paise ja kolme antibioottikuuria eivät unohdu ihan heti...

Mustikoita poimiessani ja mehuja keitellessäni (ja välillä ihan järjettömästi hikoillessani!) oli pakko olla onnellinen siitä, että jaksaa ja pystyy tekemään niinkin rankkoja hommia. Eivät helteiset vadelmapensaatkaan ihan kevyimpiä lomailupaikkoja ole, mutta kunto kesti hyvin nekin. Villejä ja puutarhavadelmia on nyt mehujen lisäksi myös pakastimessa ja hilloina tulevia marjarahkoja, täytekakkuja ja lettukestejä odottelemassa.

Ensi vuonna meillä vietetään (toivottavasti!) sekä ylioppilas-valmistumisjuhlia että rippijuhlia. Muistan, että ensimmäisen sairastumiseni jälkeen tuntui jonkun aikaa tosi epätodennäköiseltä, että voisin olla järjestämässä kumpiakaan lapsilleni - ja ensi vuonna on ripille pääsemässä jo nuorimmaiseni.

Kunhan nyt ensin selviytyisin ensi maanantain kontrollista puhtain paperein. Epävarmuuden sietäminen on kyllä välillä ihan sietämätöntä.