maanantai 7. marraskuuta 2016

Kilpparijuttuja

Kilpirauhasen vajaatoiminta on yksi monista vaivoista, joihin joudun syömään "lääkettä" - lopun ikääni. Tyroksiini ei onneksi ole varsinainen lääkeaine, vaan normaalin elimistön erittämä normaali hormoni, jota minun kilpparini ei vaan jostain syystä (raskauden aikainen kilpirauhastulehdus oli kokeneen sisätautilääkärin valistunut arvaus aikanaan) tuota riittävästi. Tällä hetkellä popsin 150 mikrogrammaa tyroksiinia joka aamu. Voi olla, että ensi viikon kilpparikontrollilabrojen jälkeen taas pikkuisen enemmän.
Kuva täältä

Kilpirauhaspotilaiden nettisivustolla on todella selkeä kokooma siitä, mitä kilpirauhasen vajaatoiminta saa aikaan. Lista on aika hurja, ja aika moneen kohtaan saan laittaa rastin:

Luuston aineenvaihdunta

Kilpirauhasen toiminta vaikuttaa elimistön kalsiumtasoihin, erityisesti sitä kautta, että kilpirauhanen tuottaa ja varastoi kalsitoniinia, hormonia, joka säätelee kalsiumtasoja. Liikatoiminta heikentää luustoa. Kilpirauhasen vajaatoiminta vaikuttaa myös luustoon heikentävästi.
- Osteopeniaa on lonkissa jo, letrotsolin ja Procrenin "ansiosta". Ja kenties osin kilpirauhasen vajaatoiminnan?

Suoliston toiminta

Krooninen ummetus on yksi kilpirauhasen vajaatoiminnan tyypillisimpiä oireita. Se puolestaan lisää suolistotulehdusten riskiä. Ummetuksen takia suoliston bakteerikanta on huono ja ravinteet imeytyvät heikosti. Myös ruoka-aineyliherkkyyksien riski kasvaa. Liikatoiminta nopeuttaa suolen toimintaa.
- Ei ole onneksi ruoka-aineyliherkkyyksiä, vatsan toiminta on kyllä joskus ollut hieman laiskaa.

Sappirakko ja maksa

Kilpirauhasen vajaatoiminta heikentää maksan ja sappirakon toimintaa. Monilla kilpirauhasen vajaatoimintaa sairastavilla on sappikiviä. Koska maksalla on keskeinen tehtävä kehon hormoniaineenvaihdunnassa, maksan heikentynyt toiminta johtaa ongelmiin monella tasolla.
- Sisäelinutrassa löytyi vuonna 2012 sattumalöydöksenä sappikiviä, joille ei kuitenkaan tarvitse (ainakaan vielä) tehdä mitään. 

Kasvuhormonit

Keho tarvitsee riittävän määrän kilpirauhashormoneita pystyäkseen tuottamaan insuliinin kaltaista kasvutekijä IGF-1:tä, ja sitä kautta kilpirauhashormonit vaikuttavat myös kasvuhormonien toimintaan.
- Nuorena on onneksi kilppari tainnut toimia ihan ookoo. Kasvuongelmia ei ole ollut. 

Rasva-aineenvaihdunta

Kilpirauhasen vajaatoiminta hidastaa kehon aineenvaihduntaa kaikin puolin. Kehon on vaikea käyttää rasvavarastoja energiaksi, koska vähäinen kilpirauhashormonien määrä hankaloittaa lipaasin, rasva-aineenvaihdunnan entsyymin, toimintaa. Liikatoiminta taas nopeuttaa aineenvaihduntaa ja saattaa aiheuttaa laihtumista.
- Jaa-a, ei varmaan ole liian hyvin toiminut rasva-aineenvaihduntakaan aina. 

Insuliini ja glukoosiaineenvaihdunta

Kilpirauhasen vajaatoiminnasta kärsivällä glukoosi imeytyy hitaammin kuin normaalisti ja vajaatoimintaisten solut eivät käytä glukoosia energiaksi yhtä tehokkaasti. Lisäksi glukoosin imeydyttyä elimistö ei vajaatoimintaisella kykene eliminoimaan glukoosia yhtä tehokkaasti kuin pitäisi. Tämä johtaa ongelmiin verensokerin tasojen hallinnassa.
- Sokeriongelmia ei onneksi ole ollut. Vielä ainakaan. Kop-kop... 

Kolesteroli

Korkeat kolesteroliarvot ja kilpirauhasen vajaatoiminta kulkevat käsi kädessä. Vajaatoimintaisen maksa ja sappirakko eivät toimi niin tehokkaasti, että kolesterolin säätely toimisi normaalisti.
- Kolesteroliarvot ovat nekin joutuneet työterveydessä seurantaan. Ensi viikolla jälleen uudet arvot, jotka ovat siis olleet suosituksia korkeammat, mutta en koskaan muista, miten paljon. Letrotsolin ja Procrenin aiheuttama vaikutus on myös mahdollinen. 

Estrogeeniaineenvaihdunta ja rintasyöpä

Koska vajaatoimintaisen maksa ei toimi niin tehokkaasti kuin pitäisi, ylimääräinen estrogeeni ei poistu vajaatoimintaisen elimistöstä niin tehokkaasti kuin olisi suotavaa. Poistumatta jäänyt estrogeeni jää elimistöön ja muuntuu edelleen haitallisempaan muotoon, joka voi aiheuttaa kystia munasarjoihin ja rintasyöpää.
- Bingo! Tämä on minulle uusi, mutta aika hyvin osuva. Lähes 100 % estrogeenireseptoreita molemmilla kerroilla syöpäsoluissani. Munasarjakystistakin on kokemusta edellisen (viiden vuoden pituisen) tamofeenikuurini ajoilta. 

Vatsahappojen tuotanto

Vatsahappojen tuotantoon tarvitaan gastriini-nimistä hormonia, jonka tuotantoa kilpirauhasen vajaatoiminta vähentää. Liian alhainen vatsahappojen taso aiheuttaa monenlaisia ongelmia: närästystä, ilmavaivoja, ruoan huonoa sulamista, ravinteiden heikkoa imeytymistä. Se saattaa johtaa myös infektioihin.
- Ei onneksi ole näitä vaivoja, kovin pahana ainakaan. 

Elimistön lämpötila

Koska kilpirauhashormonit säätelevät kehon lämpötilaa, kilpirauhasen vajaatoiminta voi aiheuttaa palelua, mutta myös kuumia aaltoja ja yöhikoilua. Nämä oireet saatetaan monesti sekoittaa virheellisesti vaihdevuosioireisiin. Kilpirauhasen lisäksi kehon lämpötilan säätelyyn osallistuvat myös munasarjat ja lisämunuaiset. Voi olla hyödyllistä selvittää laboratoriokokeilla laajemmin myös naishormonien ja lisämunuaishormonien tilaa, jotta saadaan selville, johtuvatko kuumat aallot ja yöhikoilu naishormoneista vai ei. Myös liikatoiminta voi sekoittaa kehon lämmönsäätelyn. Liikatoimintaisen iho voi olla lämmin, nihkeä ja punakka.
- Ja taas päästiin asiaan! Termostaatti on todellakin ollut rikki, toki varmasti isolta osin lääkkeellisen hormonien poistamisen vuoksi. 

Progesteronin tuotanto

Kilpirauhashormonit lisäävät kehon herkkyyttä progesteronille. Kun solujen reseptorit eivät altistu riittävälle määrälle kilpirauhashormonia, ne menettävät kykyään päästää progesteronia sisälle soluihin. On mahdollista, että verenkierrossa on runsaasti progesteronia, mutta liian alhaisen kilpirauhashormonimäärän takia kärsitään kuitenkin samanaikaisesti liian alhaisen progesteronin oireista ja progesteronitasojen epänormaalista heittelystä. - Mielenkiintoista. Ja kun vielä syöpäsolutkin ovat olleet erittäin progesteronipositiivisia.

Vakava kilpirauhasen vajaatoiminta saattaa johtaa ovuloimattomuuteen ja lisätä hedelmättömyyden ja keskenmenojen riskiä.
- Keskenmenojakin on historiassa ihan riittävän monta...

Kilpirauhashormonit ja anemia

Kilpirauhasen vajaatoiminta voi johtaa anemiaan kolmella tavalla. Liian alhainen vatsahappojen määrä voi johtaa B12-vitamiinin ja folaatin heikkoon imeytymiseen, josta seuraa anemiaa. Toiseksi 12 %:lla kilpirauhasen vajaatoimintaa sairastavista on pernisiöösi anemia, autoimmuunisairaus, jossa elimistön oma immuunipuolustus tuhoaa vatsakalvoa niin, että B12-vitamiini ei imeydy. Kolmanneksi alhaisten vatsahappojen takia raudan imeytyminen voi olla heikkoa. Kun tähän yhdistetään vielä se, että alhaisten kilpirauhashormonimäärien takia progesteronin päätyminen solutasolle on heikentynyt, mikä johtaa runsaisiin kuukautisvuotoihin, anemia pahenee tästäkin syystä.
- Anemiasta ei onneksi ole kokemusta, eikä runsaista vuodoistakaan. 

Kuljettajaproteiinien määrä

Tutkimuksen mukaan alhainen kilpirauhashormonien määrä vähentää myös SHBG:n (sex hormone binding globuline) määrää elimistössä ja vaikeuttaa siten sukuhormonien päätymistä solutasolle. -
Nyt meni kyllä hieman liian monimutkaiseksi... 

Sydän

Kilpirauhasen vajaatoiminta aiheuttaa elimistössä korkeita homokysteiiniarvoja, koska maksa ei saa käsiteltyä näitä aminohappoja riittävän tehokkaasti. Korkea homokysteiinin määrä lisää sydänsairauksien riskiä huomattavasti, samoin myös dementian riskiä. Myös liikatoiminta voi aiheuttaa sydänongelmia: sydämen tykytystä ja rytmihäiriöitä. Sepelvaltimotaudin oireet saattavat pahentua.
- Sydänsairauksia löytyy niitäkin. Sepelvaltimot ovat onneksi kunnossa! 

Kilpirauhasen tehokas toiminta on elimistölle todella tärkeää. Yhdessä ja erikseen kaikki omat sairauteni ovat aikamoinen setti.

Lähde: http://kilpirauhaspotilaat.fi/artikkeli/kilpirauhashormonien-vaikutukset-elimistossa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti