Tasan kuusi vuotta sitten...

... alkoi kakkoskierrokseni. Tuo päivä ei unohdu koskaan: "Jotta elämä ei päästäisi liian helpolla, sain pari viikkoa sitten (9.2.2012) seurantamammografiassa ja -ultrassa käydessäni uuden tuomion: tauti oli palannut 11 vuoden jälkeen. Kuvat kertoivat aivan muuta kuin olisin halunnut kuulla: leikattuun rintaan, aivan kauniin arven tuntumaan oli ilmestynyt kaksi pientä (alle sentin kokoista) "tähtimäistä tiivistymää", joista röntgenlääkäri innokkaalle lääkäriopiskelijalle toimenpidettä selostaen otti paksuneulanäytteitä patologin mikroskopoitaviksi. "Kohta pamahtaa!" Ja pamahti. Koko elämä vähäksi aikaa."

Vaan elossa olen edelleen - hyvin kiitollisena saamastani hyvästä hoidosta - ja täällä kirjoittelemassa. Syöpähoitotaipaleeni jatkuu vielä pari vuotta tamoksifeenin popsimisella: syöpätautien erikoislääkärin kanssa käytiin asiasta puhelinkeskustelu hyvässä yhteisymmärryksessä. Olen uusiutuneen tautini kanssa ja kuitenkin edelleen varsin nuorena potilaana poikkeustapaus, normaalisti olisi nyt voitu lopettaa lääkitys, kun viisi vuotta hormonaalisia hoitoja on takana. Etenkään, kun tamoista ei ole suurempia ongelmia aiheutunut.

Ensimmäisestä blogitekstistäni (josta ylläoleva lainaus) tulee muuten myös pian kuusi vuotta. Paljon on tapahtunut tuon pamahduksen jälkeen. Toisaalta elämä (ja plastiikkakirurgit!) on korjannut monta asiaa, mitä on rikkoutunut syöpämatkan varrella. Pilvien takaa on sittenkin tullut esiin sininen taivas.

Kesää odotellen, talvesta ja hiihtokeleistä nauttien: Tokakertalainen