maanantai 7. joulukuuta 2020

7.12.2000

Eli päivälleen 20 vuotta sitten maailmani romahti. Sain 31-vuotiaana kuulla elämäni ensimmäisen rintasyöpädiagnoosin Pirkanmaan syöpäyhdistyksen lääkäriltä. Muistan tuon hetken ja tunnelmat aika tarkasti. Muistan nenäliinapaketin lääkärin pöydällä. Ja sen epätodellisen tunnelman, joka oli kuitenkin samaan aikaan mitä todellisin, faktat oli kirjaimellisesti lyöty lääkärin pöytään nenäliinapaketin viereen. Kuolenko kohta? Näenkö enää seuraavaa joulua? Miten lasten käy?

Nyt, kun tiedän, että en kuollut ainakaan ihan välittömästi, on helpompi hengittää. Olen nähnyt jo 20 joulua tuon kamalan hetken jälkeen. Lapset ovat kasvaneet aikuisiksi. Tuon epätodellisen hetken jälkeen on tullut uusia: ei kai taas jotain!? Monenlaisia uusia sairauksia ja muita vastoinkäymisiä, viimeisimpänä joku myeloproliferatiivinen veritauti, jonka diagnoosin varmistamiseksi joudun tällä viikolla elämäni ensimmäiseen luuydinnäytteen ottoon. Henkeä salpaa jo nyt...

Resilienssiä ja selviytymiskeinoja on onneksi riittänyt toistaiseksi. Kaikesta eteen tulleesta olen selviytynyt jotenkin. Henkisiä ja ruumiillisia arpia on tullut, mutta toimintakyky on säilynyt koko ajan. Lääkkeet dosetissa ovat välillä lisääntyneet, välillä vähentyneet. Lääkäri- ja tutkimuskäynnit samoin.

Kiitollisuuteni 103-vuotiaan Suomen terveydenhuoltoon on suuri: on lottovoitto sairastua Suomessa.

Rauhallista joulua ja terveyttä ensi vuodelle!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti