Roosaa, mutta ei todellakaan hempeää syyskuuta!
Tänä syksynä Roosa nauhan suunnitteli laulaja Lauri Haav, jonka äiti menehtyi rintasyöpään muutama vuosi sitten. Olen lukenut useammankin Laurin antaman haastattelun, surun voi edelleen lukea rivien välistä. Rintasyöpä ei ole mikään hempeä syöpä. Se muuttaa koko elämän, vaikka elämä jatkuisikin hoitojen jälkeen näennäisesti entisenlaisena. Epävarmuus jatkuu kuitenkin, ja ihan liian usein tauti uusii tai tulee uusi tauti. Törmäsin juuri Facebookissa tähän liittyvään, mielestäni erittäin hyvään postaukseen:
It changes the way you see your body.
The way you think about the future.
The way you make plans.
The way you react to every ache, pain, scan, appointment, and unknown.
It changes your confidence.
Your energy.
Your relationships.
Your priorities.
Your idea of what normal even means.
And sometimes that’s the part people don’t understand.
Surviving cancer isn’t always about getting back to who you were before.
Sometimes it’s about learning how to live as the person cancer left behind.
And that can be beautiful, painful, exhausting, empowering… and incredibly complicated all at once."
Ne onnekkaat, jotka eivät syöpään sairastumista ole henkilökohtaisesti joutuneet kokemaan, eivät voi ymmärtää syöpäsuossa rämpimistäni ja surkeuttani: ruumis, mieli, suunnitelmat, näkökulmat jne. ovat syöpäpotilaalla aivan erilaiset kuin terveillä ihmisillä, jotka voivat miettiä tulevaisuuden suunnitelmia ja eläkkeelle pääsyään jne. Minä en uskalla enkä voi suunnitella mitään edes ensi vuodelle. Eläkkeelle pääsy (10 vuoden päästä!) tuntuu täydellisen mahdottomalta ajatukselta.
Lähde:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti