Kävin katsomassa täällä taas pienen tauon jälkeen ja yllätyin: miljoona lukijakäyntiä on mennyt rikki! On toki jo pitkään ollut tämä blogi pystyssä, mutta onhan tämä nyt kyllä melkoista!
Kiitos, kun olette olleet kiinnostuneita asioista, joista olen kirjoitellut. Toivottavasti olette saaneet tietoa ja toivoa, vaikka aiheet eivät niin mukavia olekaan. Välillä on ollut onneksi ihan kivojakin juttuja, vaikka onhan tämä syöpäläisen elämä oikeasti aina yhtä epävarmuutta, pelkoa ja huonosti nukuttuja öitä. Kun yhdestä syövästä luulet selvinneesi, on kohta jo nurkan takana uusi odottamassa...Suomen syöpähoidot ovat olleet minun kohdallani aika onnistuneita, koska täällä edelleen naputtelen. 31-vuotiaana ensimmäisen syöpädiagnoosin saadessani en olisi arvannut, että elän näin vanhaksi.
Ensi vuodesta tuleekin sitten taas hyvin jännittävä (ja vähäuninen?), kun edessä on todennäköisesti matka Turkuun allogeeniseen kantasolusiirtoon. Sitten ovat matkustelut ja multahommat jäissä pitkän aikaa, nyt on pitänyt tehdä molempia varastoon. En ole mikään himomatkailija missään mielessä, mutta yksi ulkomaanmatka sentään tuli tehtyä tänäkin vuonna - terveisiä Moselin varren kauniista maisemista! Kuvan otin Cochemin linnan parvekkeelta viime viikolla.


Ei kommentteja:
Lähetä kommentti