Lomatunnelmia ja -lukemisia

Viiden viikon lomani on ehtinyt jo toiseksi viimeiseen viikkoon. Kesä menee ihan liian nopeasti.

Maanantaina paistoi vielä lämpimästi...

Onneksi ehdin välillä pysähtymään paikoillenikin ihan kunnolla: vietin viime viikolla lapsi- ja nettivapaata "mökkiretriittiä" äitini hoitaessa lapsia täällä kaupungissa. Todella harvinaista herkkua meikäläiselle, jolla on käytännössä koko ajan koko teinikolmikko vastuullaan - ja ruokittavanaan!

... mutta sitten sää vaihtui tuuliseksi ja sateiseksi.

Viime viikolla en itse todellakaan käyttänyt aikaani kokkaamiseen (kanttarellikeittoa, mustikkapiirakkaa ja -rahkaa ei lasketa!), ruokakauppakäynnitkin olivat hyvin kevyitä ja pikaisia.

Omaa aikaa ei todellakaan ole liiemmälti ollut, viime vuonnakin minulla oli vain yksi lapsivapaa viikko hoidoista ja sairauslomasta huolimatta. Niinpä käytän tilaisuuden heti hyväkseni, kun sellainen tarjoutuu. Luin (mm. kirja-alesta löytämäni Anna Perhon "Anna palaa"), saunoin, nukuin pitkään, poimin mustikoita ja kanttarelleja ja tein mitä milloinkin huvitti, jos huvitti. Sadepäivinä ei kauheasti huvittanut mikään, mikä oli sekin ihan kivaa vaihtelua, kun yleensä on koko ajan jotain puuhattavaa. Saunavieraita kävi parina iltana, etten ihan erakoitumaan ehtinyt.

Nostalgiaa ja hikisiä tansseja!

Kävinpä lavatansseissakin testaamassa, vieläkö sitä olisi vanhalla vientiä. Olihan sitä - ja hirmuinen hiki! Yhden tanssittajan kanssa iski oikein kunnon hikipuuska, jonka jälkeen meinasin joutua vaihtamaan vaatteita autolle, kun mekon rintamus oli ihan litimärkä: vaalea kangas vaihtoi hetkeksi väriä monta astetta tummemmaksi. Onneksi kangas kuivui nopeasti ja tanssit jatkuivat. Nostalginen paikka sai välillä herkistymään ja miettimään menneitä: vanhempani tapasivat aikanaan samalla tanssilavalla liki 50 vuotta sitten!

Toisen peräkkäisen sadepäivän ratoksi ajelin kirjastoon ja löysin mielenkiintoisia poistokirjoja - 10 kirjaa eurolla! Yksi löydöistäni on vuonna 1987 julkaistu "Rintasyöpä", ensimmäinen Suomessa julkaistu kokemuksellinen tietokirja. Hotkaisin alle satasivuisen kirjan lähes yhdellä lukukerralla ja opin taas monta uutta ja ihmeellistä asiaa tästä taudista. Kolme vuotta aikaisemmin 36-vuotiaana kahden lapsen yksinhuoltajana sairastunut Kati Voima kertoo kirjassa oman tarinansa lyhyesti ja ytimekkäästi, mutta värikkäästi; Suomen Syöpäyhdistyksen lääkäri Liisa Elovainion kirjoittamat osiot ovat hyvin kirjoitettuja ja suurimmaksi osin edelleen täyttä asiaa. Katista kirjaan hoitojen eri vaiheissa kuvat ottanut Heli Haro on itsekin syöpäpotilas.

Perusasiat pätevät edelleen, vaikka moni asia onkin lähes 30 vuodessa muuttunut. Kun Katin aikaan sairaalassa piti maata rintasyöpäleikkauksen jälkeen 7-10 päivää (s. 37), kotiutetaan useimmat 2010-luvulla leikatut heti seuraavana päivänä. Itse esimerkiksi menin sairaalaan leikkauspäivän aamuna ja pääsin kotiin seuraavana päivänä heti lounaan jälkeen.

Katin ex-miehen "kannustava" suhtautuminen lastensa äidin sairauteen on myös ihan pakko nostaa tänne (s. 89): "Kun entinen aviomies kuuli vuosi sitten, että maksastani oli löytynyt etäpesäkkeitä, se tuli humalassa yöllä ja heitti vuoteen vierelle ruusukimpun. Onko ne kukat minulle, kysyin. Se itki ja sanoi, että sä kuolet. Ennen kuin lumi on maassa, sua ei enää ole... Minä sanoin, ettei se ole totta. Tänä kesänä eivät enää löytäneet niitä pesäkkeitä maksasta." Olisi mielenkiintoista tietää, miten Katin elämä jatkui kirjan julkaisemisen jälkeen.

Kenties parhaat palat löysin kirjan sivuilta 76-81 "Hyvä mieli"-kappaleesta: "-- syöpään sairastuneiden aktiivinen osallistuminen omaan hoitoonsa sekä omien mielipiteittensä ja tunteidensa ilmaiseminen antaa selvästi paremman ennusteen." Susan Sontagin ajatuksiin kiinnostaisi tutustua tarkemminkin.

"Mistä löytää elämänhalun ihminen, joka juuri on saanut tietää sairastavansa vakavaa tautia? --

Apua löytyy ainakin saman kokeneiden kertomuksista. Tiedetään, että suhtautuminen sairauteen käy yleensä läpi samat vaiheet: ensi hetken shokin, johon voi liittyä tapahtumien todellisen tilan kieltämistä sekä vähittäisen sopeutumisen.

Sopeutuminen ja uuden tasapainon saavuttaminen ja sitä kautta myös uuden elämänhalun löytyminen edellyttävät yleensä:

1. Rehellistä pyrkimystä hyväksyä tosiasiat, joita ei voi muuttaa.
2. Tosiasioiden tuntemista.
3. Rohkeutta muuttaa seikkoja, jotka ovat muutettavissa.
4. Pyrkimystä erottaa ne asiat, joita voi muuttaa ja ne joita ei voi muuttaa.
5. Taitoa elää päivä kerrallaan.
6. Taitoa hellittää ja antaa asioiden etenemiselle aikaa.
7. Taitoa asettaa asiat tärkeysjärjestykseen: ensimmäiset asiat ensimmäisiksi."

- Tosi hyviä neuvoja muuten muillekin kuin syöpäpotilaille. Myös lomailijoille. Hyvää kesän jatkoa!

PS. Lomalukemisistani mainittakoon vielä Tommy Hellstenin "Ajan takaa - kauemmas katsomisen taidosta". Ei yhtään hullumpi opus sekään!


Lähde:

Kati Lintonen, Liisa Elovainio, Kati Voima 1987. Rintasyöpä. Otava. (Tämä kirja puuttui muuten vielä omasta kirjalistastani, kävin päivittämässä sen sinne.)

Aamulehden juttu 6.7.2013

Toimittaja Solja Virkkunen haastatteli tällä ja viime viikolla yhteensä neljää rintasyöpään sairastunutta Tampereen seudulla asuvaa naista. Olin yksi heistä.

Juttu ilmestyi eilisessä lehdessä kuvien kera otsikolla "Elämä jatkuu diagnoosin jälkeen". Omaan kuvaani en älynnyt valmistautua mitenkään, ja sen näkee! Kello neljältä työpäivän jälkeen ilman peiliin vilkaisua ei ehkä kannattaisi antaa lehtikuvaajan käytellä kameraansa lähietäisyydellä...

Omaa juttuani sen sijaan pääsin vilkaisemaan jo ennen lehtipainoon menemistä, ja se on ihan täyttä asiaa:

Lukeminen vähensi tuskaa

”Minun ei tarvitse enää pelätä, että rintasyöpäni uusiutuu. Niin kävi jo.

Sairastuin ensimmäisen kerran vuoden 2000 lopussa. Olin 31-vuotias ja kolmen alle kouluikäisen lapsen äiti. Sairaus vei mukanaan pienen palan oikeaa rintaa, kainalon imusolmukkeet ja pitkäksi aikaa tulevaisuudenuskoni. Lopulta sairaus jäi muistoksi muistojen joukkoon. Elämä jatkui.

Viime vuoden alussa varasin vanhalla rutiinilla seurantakuvausajan. 42-vuotiaana kolmen teinin yksinhuoltajana sairastuin rintasyöpään toistamiseen, ilman ensimmäistäkään riskitekijää.

Olen ollut onnekas. Tauti löytyi toisellakin kerralla ajoissa ja uusi vain paikallisesti, eli se oli täysin parannettavissa. Vakavasta sairaudesta huolimatta en ole tuntenut itseäni sairaaksi. Olen ollut koko ajan hyvässä kunnossa. Kävin jumpassa leikkausta edeltävänä iltana ja heti uudestaan lopputarkastuksen jälkeen. Sytostaattihoidotkin aiheuttivat minulle vain muutaman päivän väsymyksen.

Töissä sairaus ei ole ollut ongelma. Poissaolot sovittiin ja sain työstä muuta ajateltavaa. En pelkää, että syöpä olisi jatkossa este työllistymiselle. Sairastuminen antaa elämänkokemusta, jota muualta ei saa. Haasteita pystyy suhteuttamaan eikä pienistä masennu.

Kauheinta sairastumisessa on epätietoisuus. Kaikilla on oma tapansa käsitellä tapahtunutta. Minun keinojani ovat lukeminen ja kirjoittaminen. Ahmin kaikkea väitöskirjoista runouteen ja pidän blogia. Tieto vähentää tuskaa.

Vertaistuki on korvaamatonta. Kohtalosiskojen tapaaminen antaa toivoa siitä, että sairaudesta voi selvitä. Minun tukihenkilöni tuli katsomaan minua ensimmäisen leikkaukseni jälkeen suoraan sählytreeneistä. Se antoi minulle toivoa ja uskoa siihen, että elämä on vielä edessä.”

Asiallinen juttu kaikin puolin, juuri näin olen tämän sairauden kokenut: olen sairastunut kahdesti, mutta minut on myös leikattu ja hoidettu hyvin kahdesti. En ole tuntenut enkä tunne tälläkään hetkellä itseäni sairaaksi, koska olen edelleen jatkuvista aromataasinestäjähoidoista huolimatta hyvässä kunnossa ja minulla on kykyä tehdä työtä ja kotitöitä, harrastaa ja tehdä kaikkea muutakin. Hoidetusta sairaudesta huolimatta en ole sairas, vaan ainakin melkein täysissä sielun ja ruumiin voimissa. Haluan nyt itse antaa toivoa ja uskoa tulevaan myöhemmin sairastuville. Elämä jatkuu toisenkin diagnoosin jälkeen. :-)

Lähde:

Solja Virkkunen. Elämä jatkuu diagnoosin jälkeen. Aamulehti 6.7.2013, s. B28.
- Juttu löytyy myös netistä pdf-muodossa:
http://items.kooaba.com/aamulehti-2013-07-06-page-28/HA4LhiS6SZm9UkfRJZ9hzw
http://www.europadonna.fi/rintasyopa2/rintasyopa-mediassa/

Energia on kyky tehdä työtä

Näin meille muinoin 1900-luvulla koulussa opetettiin. Nyt tämä vanha viisaus on tullut taas jostain mieleen - lomalla! Muistikuva heräsi varmaan lomani aluksi lukemastani Taltuta kiire -kirjasta (Salminen & Heiskanen 2009), jossa monia mielenkiintoisia juttuja, mutta myös aika puisevia. Suosittelen lukemaan harppoen tylsät listaukset yli nopeasti silmäillen. Sivulta 30 alkava energiaa käsittelevä kappale sen sijaan kannattaa lukea ajatuksella.

"Ilman energiaa emme saa mitään aikaan." Näinhän se on. Huomasin sen itsekin viime kesänä: en jaksanut edes ajatella isompiin rutiinikesähommiini tarttumista. Tänä kesänä olen saanut niitä taas tehdyksi: eilen puhdistimme talon rännit keskimmäisen kanssa, tänään on lomapäivän ratoksi tarkoitus aloittaa (ja ehkä lopettaakin, jos sää sallii) pihakalusteiden puhdistamis- ja öljyämisprojekti. Energiaa on taas entiseen malliin: pyykkikonekin pyörii taas heti aamusta.

"Mitä enemmän energiaa kykenemme kehittämään, sitä tehokkaammin pystymme toimimaan silloin, kun on tekemisen aika. Kapasiteettiaan voi ja kannattaa kehittää, sillä se ei ole rajallinen resurssi, kuten aika." Kuulostaa järkevältä: hyvässä kunnossa jaksaa paremmin silloin, kun pitää jaksaa, ja jää toisaalta aikaa tehdä myös kaikkea mukavaa ja rentoutua, kun kaikki aika ei kulu pakkotöiden tekemiseen.

Kirjoittajien siteeraamien Loehrin ja Schwartzin mukaan ihmisellä on neljäntyyppistä energiaa: fyysistä energiaa, tunne-energiaa, mielen energiaa ja henkistä energiaa:

1. Fyysinen energia (physical energy) on kaiken pohja: jos fysiikka ei ole kunnossa, kuku sietää paineita ja keskittyä asioihin heikkenee. Se rakentuu neljästä osa-alueesta: hapenottokyvystä ja lihaskunnosta, ravinnosta, unen määrästä ja laadusta sekä uusiutumisesta. Hyvin hoidettu keho tuottaa energiaa käyttöömme. Kuntoilu kannattaa. Tämän olen huomannut itsekin, hyvä toimintakyky on kaiken aa ja oo.
2. Tunne-energia (emotional energy) määrittelee sen, miten motivoituneesti teemme tehtävämme: innostuneessa ja motivoituneessa tunnetilassa saadamme paljon aikaan, väsyneinä ja masentuneina emme saa tehdyksi paljonkaan. Tylsistyneisyys ja pakonomaisuus suorastaan kuluttavat voimavarojamme. Eri ihmiset innostuvat eri asioista ja saavat itselleen energiaa eri asioista. Olisikin hyvä tunnistaa omat innoituksen lähteensä: miten saa parhaiten ladattua akkuja, jotta jaksaa taas. Motivaatio ei useinkaan synny palkasta tai muista taloudellisista tekijöistä, vaan jostain ihan muista. Itse innostun välillä vähän liiankin herkästi...
3. Mielen energia (mental energy) kumpuaa ajatuksistamme: se auttaa keskittämään huomion tärkeinä pitämiimme asioihin, organisoimaan elämäämme ja suunnittelemaan ajankäyttöämme realisitisesti. Yksinhuoltajana, lapsista ja kaikenlaisista muista asioista yksin huolehtivana ja yksin vastaavana tämä energia on äärimmäisen arvokasta, ja sitäkin pystyy onneksi kehittämään. Asioiden priorisoiminen on elinehto yksinhuoltajana pärjäämisessä, äitinä pärjäämisessä yleensäkin. Ajankäyttöäkin kannattaa suunnitella - niin, että jättää myös "tyhjää aikaa" itselleen! - ja opetellä lyömään tarvittaessa monta kärpästä yhdellä iskulla.
4. Henkinen energia (spiritual energy) kumpuaa merkityksellisyyden kokemuksesta: kun ihmisellä on selkeitä tavoitteita ja tarjoitusta elämässään, hän selviytyy. Myös tässä kirjassa viitattiin edellisessä kirjoituksessani mainitsemaan logoterapiaan ja Viktor Frankliin: keskitysleirillä selviytyivät parhaiten ne, jotka halusivat elää jonkun ihmisen tai asian vuoksi. Arvot ja periaatteet ovat myös osa tätä energian lajia: kun tuntee omat arvonsa ja toimii niiden mukaan, hallitsee elämäänsä paremmin: "Varmuus oman tekemisen merkityksestä synnyttää elämänhallinnan tunteen, joka on yksi hyvinvoinnin avaimista." Näin se tosiaan on. 

Eri energialajit vaikuttavat toisiinsa ja heijastuvat kaikkeen, mitä teemme. Kun keho voi huonosti, myös tunteet muuttuvat usein negatiivisiksi eikä ajatuskaan kulje: terve sielu terveessä ruumiissa. Energian nelikenttää (s. 35) ja suorittamisen ja palautumisen vuorovaikutusta (s .36) kuvaavat kuviot ovat tosi hyviä: positiivista energiaa syntyy sekä korkean suoritustason alueella että palautumisalueella. Loma ja lyhyemmät lepohetket ovat tosi tärkeitä, ei vain innostuneinkaan työn tekeminen.

Nyt, kun oma lomani on vielä melkein kokonaan edessäpäin, aion keskittyä paitsi työstä, myös viime vuoden sairastamisesta palautumiseen. Palautumiseen on onneksi monenlaisia keinoja: paljon ulkoilua, saunomista ja uimista, pieniä kotityöprojekteja (sain jo maanantaina pakastettua ensi talven mansikat!), pikkuisen matkustelua ja juhlia sekä paljon arkisia kokkailuja, pyykkäilyjä ym. Lukeminen kannattaa myös lomalla: suunnitelmissa on mm. dekkareita, runoja ja naistenlehtiä lepolassessa tai laiturilla. Tänään ovat vuorossa pyykit ja pihakalusteet, jotka jäivät jostain syystä viime kesänä vaille öljyhoitoaan.

Lähde:

Jari Salminen & Pirita Heiskanen 2009. Taltuta kiire. Viisi askelta tehokkaaseen ajankäyttöön. Talentum.