"9.6.1998 äitini kuoli.
Kesä oli vaaleanvihreä ja omenapuut kukkivat. Oli kuutamoyö kun kaikki pysähtyi.
Kaksi vuotta aikaisemmin äiti sairastui syöpään. Koko perhe taisteli yhdessä ja erikseen.
Äidin kuolema muutti kaiken. Elämä jakautui kahteen osaan: elämä
äidin kanssa ja elämä ilman äitiä. Kirja kertoo näistä kirjavista
vuosista, menettämisen pelosta ja siitä, kuinka kipeästäkin voi seurata
jotain hyvää."
Luin otsikon mukaan otsikoidun kirjan tänä iltana. Itkin ja luin. Luin ja itkin. Kirja kertoo omasta ala-asteen opettajastani, hänen kahdesta viimeisestä elinvuodestaan, tyttären silmin. Kahdesta vuodesta rintasyöpäpotilaana. Eila-opettajani kuoli 51-vuotiaana, samanikäisenä kuin oma isäni kahdeksan vuotta aiemmin. Nyt he lepäävät samalla hautausmaalla aika lähekkäin.
Kirja oli riipaisevaa luettavaa. Niin totta ja rehellistä tekstiä. Itse isän suunnilleen samanikäisenä menettäneenä pystyin samastumaan lähes kaikkeen. Ajatukset ovat samoja, vaikka tilanteissa onkin eroja. Niin surullista oli lukea lapsen kertovan vanhempansa sairastumisesta ja sairastamisesta. Oman vanhemman kuolemasta ja poissaolosta. Kun kaipaisit isääsi/äitiäsi omiin häihisi tai iloitsemaan lastesi syntymästä ja kasvusta. Olemaan osa elämääsi, mutta hän onkin jo pois.
Minna kirjoittaa todella rohkeasti ja saa saman kokeneen surun pintaan. Hetki, kun vanhempi tietää kuoleman olevan väistämättä edessään. Hetki,
kun lapsikin viimein tajuaa, että toivoa äidin tai isän parantumisesta
ei ole. Äidin menetys, isän menetys. Lapsen elämän jatkuminen ilman vanhempaa. Suru, joka hälvenee, mutta ei haihdu koskaan kokonaan.
"Minun äitini on kuollut.
Häntä ei enää ole.
Kuka minulle nyt iltaisin soittaa,
kuka minua surussa lohduttaa,
kuka minun iloni kanssani jakaa?
Kuka minua työssäni kannustaa,
kuka on ylpeä saavutuksistani,
kuka kertoo, että pystyn?
Kuka minut määräilyillään väsyttää,
kuka asioihini puuttumisella saa minut räjähtämään,
kuka minun hermoni hetkittäin riekaleiksikin leikkaa?
Kuka kanssani vihkipuvun valitsee,
kuka neuvoja antaa kun olen raskaana?
Kuka lapsiani ihaillen katsoo ja
ajattelee, että he ovat myös osa häntä?
Kuka tulee sotkuiseen kotiini ja
auttaa minua siivoamaan sen,
kuka kertoo minulle mitkä rikat
puutarhastani poistan,
mitkä kukat sijalle istutan?
Kuka ottaa vastaan vihani,
väsymykseni ja pettymykseni,
kuka rakastaa minua
vaikka tekisin mitä?
Ei kukaan.
Minun äitini on kuollut.
Häntä ei enää ole."
- Minna Tani
Lähde:
Minna Tani 2007. Kanelinkukkia kuutamossa. Pilot-kustannus Oy.
Helmikuussa 2012 42-vuotiaana rintasyöpään sairastuneen kolmen teinin yh-äidin kokemuksia ja ajatuksia taudista, jonka vastoin kaikkia yleisesti tunnettuja riskitekijöitä sain nyt jo toistamiseen. Ekalla kerralla olin 31 ja kolmen pienen lapsen äiti: esikoinen eskarissa, kuopus ei kahtakaan. Kirjoitan toisaalta ajatuksiani selkeyttääkseni, toisaalta siksi, että "Jaettu ilo on kaksinkertainen ilo, jaettu suru puoli surua."
tiistai 26. kesäkuuta 2018
tiistai 12. kesäkuuta 2018
Sisäinen minä
Vielä vuosia eron jälkeen tietyt asiat ja ihmiset palauttavat sen aina mieleen. Joko olen itse kokonaan irti tuskasta, vihasta ja muista suurista eroon liittyvistä tunteista? Vai vieläkö pitäisi itsekin kelailla näitä asioita? Kirja-alen alesta löysin kirjan, johon oli vielä ihan pakko tarttua; erokirjoja on kyllä tullut aikanaan luettua paljonkin, mutta niistä on jo aikaa. Sisäinen minä - Uusi elämä eron jälkeen -kirja on ilmestynyt vasta toissa vuonna, en siis ole sitä oman eroni tiimellyksessä edes voinut lukea. Joten nyt luin sen. Ajatuksella. Ja olen niin samaa mieltä kirjoittajan kanssa:
"Vaikka ero olisi järkyttävintä, mitä itsellesi on tapahtunut, se voi lopulta nousta yhdeksi elämäsi parhaista kokemuksista. Siitä voi muodostua elämäsi tärkein taitekohta, uusi alku, vaikka sinut olisi hylätty, jätetty, rikottu ja itsetuntosi olisi riekaleina.
Vaikka henkiset ja fyysiset rajasi olisi tallottu niin monta kertaa, ettet itsekään enää tietäisi sitä, missä ne kulkevat. Vaikka sinulle olisi valehdeltu ja lupaukset olisi petetty kymmeniä kertoja. Vaikka sinua olisi loukattu ja huijattu.
Kun olet valmis, tuosta kaikesta alkaa matka kohti todellista itseä, vahvaa itsetuntemusta ja parasta mahdollista arkea. Se ei tule ilmaiseksi, vaan vaatii sitä, että haluat muutosta ja olet valmis ottamaan vastuun onnestasi ja elämästäsi."
Alempi kuva on suoraan kirjasta ja siihen kiteytyy tehokkaasti se, miten nyt (kun avioeron "käynnistymisestä" tulee tämän vuoden lopulla jo 10 vuotta!) asioista ajattelen. Olen oppinut paljon itsestäni. Vaikeuksia on ollut, isojakin, mutta olen aina kömpinyt jaloilleni. Syöpää, sydänongelmia ja sydänsuruja. Kaikesta on selvitty. Nyt näen asiat valoisemmin ja pystyn ehkä tukemaan muita samoihin kuoppiin tipahtaneita ystäviä. Vain uusi kumppani puuttuu...
Koska niin moni syöpäsisko eroaa syöpäsairauden aikoihin, ajattelin laittaa tämän lyhyen esittelyn aiheesta kannustukseksi. Kaikesta voi selvitä. Aurinko paistaa taas lämpöisesti ja kukat kukkivat entistäkin kauniimmin. PS. Kannattaa lukea koko kirja - ja kannattaa nauttia ihanasta kesästä!
Lähde:
Jenny Belitz-Henriksson 2016. Sisäinen minä - Uusi elämä eron jälkeen. Readme.fi.
http://readme.fi/product.php?isbn=9789523213104
https://vastaiskuankeudelle.fi/sisainen-mina-uusi-elama-eron-jalkeen-kirja/

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)