Blogi täytti jo 11 vuotta!

Kylläpä menevät vuodet vauhdilla! Eilen tuli täyteen jo 11 vuotta siitä, kun aloitin tämän blogin kirjoittamisen. Leikkauspäivästäni on nyt tasan 11 vuotta. Tunnelmat olivat leikkauksen alla aika erilaiset kuin tällä hetkellä: http://olipakerranrintasyopa.blogspot.com/2012/02/toihan-on-ihan-kauhee-toi-sun-tilanne.html 

Enpä olisi tuolloin uskonut, että henki pihisee (vieläpä ihan hyvinkin...) vielä yli 10 vuotta leikkauksen ja uuden syöpähoitokierroksen jälkeen näinkin pitkään. Hyvin on tautiani hoidettu, kiitos siitä. Moni sisko on tässä matkan varrella nukkunut pois, eikä yksikään uusi päivä ole itsestäänselvä, vaikkei ehkä jokaisesta päivästä erikseen osaakaan olla niin kiitollinen kuin pitäisi. 

Rintasyöpää on sairastettu ja tutkittu näiden blogivuosieni aikana paljon. Siitä on kirjoitettu romaaneja, runoja ja väitöskirjoja, lehtijutuista puhumattakaan. On "taisteltu" sitä vastaan, "selvitty" siitä tai "selätetty" se. Tai sitten ei. Jutuissa on monesti hyvin samantapaisia kokemuksia, vaikka jokainen sairastunut onkin kokenut asiat hieman eri tavalla. 

Suru on tavallinen tunne sairastumisen yhteydessä: surua tunnetaan omasta puolesta, mutta etenkin lasten ja läheisten puolesta. Miten ihmeessä he nyt selviävät? Jotenkin hassulta tuntuu, että joku oikeasti suree myös omasta näkövinkkelistäni aika pikkujutuilta tuntuvien osapoiston ja hiusten lähdön jälkeen niin kovasti kuin rintasyövästään "selviytynyt" (itse en uskaltaisi moista väittää...), syöpäsurustaan ja -häpeästään Seura-lehdessä avautunut surutyön ohjaaja Kristiina, jolla oli kyllä muuten oikein hyviä ajatuksia surusta: 

"Erityisen pirullista suremisesta tekee häpeä. Ihmisellä on taipumus verrata itseään muihin. Avioero, potkut ja rintaleikkaus tekevät ihmisestä erilaisen suhteessa heihin, joilla on puoliso, työpaikka ja kajoamattomat rinnat.

”Ihminen kokee olevansa epäonnistunut ja huonompi kuin muut. Se syventää surua.”

Oli surun syy mikä tahansa, se on aina luonteeltaan jäähyväisten jättämistä. Surutyön ohjaajana Kristiina kulkee asiakkaidensa rinnalla ja ohjaa tätä jäähyväisprosessia.

”Prosessi voi olla raastava, ja se muuttaa aina ihmisen identiteettiä.”

--

Suru ei tunne sääntöjä, mutta siihen liittyy erilaisia vaiheita, jotka saattavat vaihtaa äkisti paikkaa. Aluksi ihminen kieltää tapahtuneen, sitten iskee epätoivo, osalle viha. Jotkut voivat yrittää käydä kauppaa, jotta saisivat entisen elämänsä takaisin. Osa masentuu. Lopuksi ihmisen pitäisi osata hyväksyä tapahtunut osaksi elämäänsä.

Jotta jäähyväiset voisivat onnistua, suru pitäisi siis osata kohdata.

”Hetki, jolloin se onnistuu, on tosi surullinen. Pohjakosketus on saavutettu. On enää kaksi vaihtoehtoa: jäädä pohjalle tai nousta uudestaan pintaan.”

--

”Suremisen lopettaminen ei tarkoita esimerkiksi kuolleen tai muun menetyksen unohtamista. Se on todellisuuden kohtaamista: nyt on nyt, elämä on näin. Hyväksymisen myötä elämään on mahdollista tulla uutta.”

"On vaan kauhottava pintaan", oli enkelisisko Mallunkin mielessä Avec Tastula -ohjelmassa. Pohjalle ei auta jäädä.

Lähde:

Laura Savolainen 2022. Rintasyövästä selviytynyt Kristiina Blom koki surua naiseuden muutoksesta: ”Suremisen lopettaminen on todellisuuden kohtaamista – elämä on nyt näin”. Seura 21.4.2022. https://seura.fi/terveys/terveystarinat/rintasyovasta-selviytynyt-kristiina-tunsi-naiseutensa-muuttuneen-kesti-hetki-ymmartaa-etta-tunsin-surua/