Muutamien aika heikosti nukuttujen öiden ja hieman toistaitoisten päivien jälkeen tärisin tänään aamulla Radiuksen radiologin ja röntgenhoitajan tekemien tutkimusten ajan: mammografialaite oli ihan yhtä kauhea kidutuskone kuin aina ennenkin, eikä ultraaminenkaan ihan kevyesti mennyt - itku tulee silmään ihan väkisin tilanteen nostattamien vanhojen muistojen mukana: ensimmäinen tautini löytyi aikanaan juuri ultrassa syksyllä 2000.
Kontrollien edellä jostain mielen syövereistä esiin pomppaavat jännitykset ja pelot ovat jotain, mitä ei järjellä pysty ymmärtämään; tunteet myllertävät ja mielikuvitus laukkaa. Kaikki vähänkin epänormaalit tuntemukset (itse aiheutetut lihaskivutkin) saavat mielessä kauheita diagnooseja. Tutkimusten aikanakin sitä keksii vielä kaikenlaista: kun ultrauslaite pysähtyy johonkin hetkeksi ja lääkäri ilmoittaa "ottavansa tästä kuvan", on levoton mieli jo valmistautumassa seuraavaan sytostaattiprojektiin.
On ihmeen vaikea uskoa kokenuttakaan lääkäriä ja hyvin onnistuneita kuvia, jotka todistavat, ettei minulla ole tällä hetkellä missään tutkituissa kohdissa mitään huolestuttavaa, vaan tauti on saatu leikattua ja hoidettua pois ja myös pysynyt pois. Tarkkaa työtä tehnyt (lihaskalvoa myöten kaiken pois kalunnut...) kirurgini saa jälleen virtuaalisen halauksen, samoin kaikki alan lääkärit ja tutkijat. Olette ihania! <3
Lopuksi vielä tähän tilanteeseen hyvin sopiva runo Irene Kuusimäen eilen illalla ties monettako kertaa lukemastani "Matkalla uuteen minuuteen" -kirjasta:
"Viime talvesta kesään
ja takaisin talveen
siihen mahtuu
koko elämäni
minun sairauteni
rintasyöpäni
epätoivosta
takaisin toivoon
elämässä kiinni pysymiseen."
| Kuva: http://eyecandyeventdetails.blogspot.fi/2012/10/free-subway-art-breast-cancer-awareness.html |
Tiedän tunteen. Jokainen ultran pysähdys, jokainen lääkärin katsahdus näytölle, jokainen palaava liike ja etenkin jokainen "otan tuosta kuvan" saa sydämen syrjälleen ja mieli valmistautuu siihen, että kaikki alkaa taas uudestaan. Tietää, ettei jaksa ja silti täytyisi.
VastaaPoistaMutta sinä olet voiton puolella. Hyvä Sinä.
Kiitos Mea! Osavoittoja nämä kontrollit, minun "historiallani" (kuten sinunkin) ei lopullista voittoa uskalla kuin toivoa salaa mielessään. Niin kauan kuin on elämää, on toivoa. Ja niin kauan, kuin on toivoa, on elämää. :-)
PoistaMiten ihanaa ja varmaan helpottavaa. Olet ollut hyvissä käsissä. Iloitsen puolestasi.
VastaaPoistaKyllä vaan, helpotus oli ihan fyysinen tunne eilen. Pääkin kyllä pehmeni (unohdin mm. kirjautua "sisään" töihin mennessäni!). On kyllä nyt sellaiset taudinuusiutumisenestotropit (letrotsoli ja Procren), että aika sisukas tauti saa olla, jos takaisin meinaa tulla!
PoistaIloitsen kanssasi, toivon sinulle monia ilon päiviä, uskoa uusien päivien kantavaan voimaan!
VastaaPoistaKiitos! Vuosi on taas mennyt nopeasti, tällainen vähän huonompikin vuosi. :-)
VastaaPoistaHei! Hienoa - onneksi olkoon ja eteenpäin!
VastaaPoistaItse menen ensimmäiseen kontrolliini viikon päästä, mutta en ole huolissani, Olen päättänyt surra vasta sitten kun on taas jotain surtavaa, Nyt olen tilanteessa, jossa minulla OLI rintasyöpä. Siksipä luen blogejakin harvakseltaan ja kirjoitan vielä harvemmin.
Oikein aurinkoisia talvipäiviä Sinulle!
Kiitos Arseinka! Puhtaita kontrollituloksia ja mukavaa talven jatkoa sinulle!
PoistaOnneksi olkoon, ihana juttu!
VastaaPoistaKiitos! On kyllä. :-)
Poista