Siperia opettaa...

... keskitysleiristä puhumattakaan. Erityisen mielenkiintoinen ja viisas oppi jälkipolville - erityisesti meille syöpään sairastuneille - on logoterapia, jonka kehitti toisen maailmansodan aikana keskitysleirille joutunut itävaltalainen neurologi ja psykiatri Viktor Frankl.

Törmäsin logoterapiaan huhtikuun Kotilääkäri-lehteä lueskellessani. Lehdessä oli tosi hyvä artikkeli aiheesta otsikolla "Näin selviät elämän tyrskyissä". Suosittelen lämpimästi! "12 x selville vesille" -kokooma (Aalto 2013, 21) on mahtava! Esimerkiksi kohta 6. Menetyksen hyväksyminen: "Elämään kuuluvat myös menetys ja kärsimys. Se pitää hyväksyä. Toinen vaihtoehto on jäädä uhriksi ja katkeroitua. Tämä ei tarkoita, että kärsimykseen pitäisi jäädä: kaikki tarpeeton kärsimys pitää poistaa elämästä. Kärsimys ei vie elämästä sen tarkoitusta ja mielekkyyttä." Niin totta.

Tässä tämä itselleni uusi tuttavuus vielä pähkinänkuoressa Suomen Logoterapiainstituutin nettisivuilta lainattuna, artikkelin innoittamana ajattelin lueskella siitä lisää kesälomalla. Franklin mukaan:

"ihmisen perimmäinen tarve on kokea elämä mielekkäänä ja merkityksellisenä. Tarkoituksen löytämisen kautta ihmisen on mahdollista löytää itsessään oleva potentiaali kestää lähes mitä tahansa elämässä vastaantulevaa. Ihmisellä ei ole aina vapautta valita eikä muuttaa olosuhteitaan, mutta hänellä on aina vapaus valita suhtautumisensa niihin. Ihminen on myös aina vapaa tekemään valintoja, joista hän on vastuussa."

"Logoterapian käsitys ihmisestä ja ihmisenä olemisesta on lohdullinen ja elämänmyönteinen. Ihminen on fyysinen, psyykkissosiaalinen ja henkinen kokonaisuus. Vaikka fyysinen tai psyykkinen meissä sairastuisi, henkinen ei koskaan! Ihmisen menneisyys ei määrää, mihin hänellä tulevaisuudessa on mahdollisuuksia, vaan elämässä on aina jäljellä tulevaisuuden mahdollisuuksia."

"Toivon terapiaksikin nimetty logoterapia on ajassamme entistä ajankohtaisempi itsehoidon ja mielen hyvinvoinnin suuntaus. Elämänmyönteisenä maailmankatsomuksena ja elämänfilosofiana siitä on apua erilaisissa elämänvaiheissa ja -tilanteissa, kriiseissä ja kohtaloniskuissa, elämän tarkoituspohdinnoissa sekä ihmisenä kasvun ja ammatillisen kehittymisen prosesseissa."

"Pimeyttä ei voi poistaa, mutta valoa voi aina lisätä!"

Näinhän se on. Juhannuksena valoa oli yllin kyllin. Ja muulloinkin sitä voi aina lisätä!

Lähteet:

Marja Aalto 2013. Näin selviät elämän tyrskyissä. Kotilääkäri 4/2013, 18-21. http://logoterapia.fi/cmsms/uploads/docs/Logoterapia%20%5BRead-Only%5D.pdf
Suomen Logoterapiainstituutin nettisivut http://logoterapia.fi/

Elämä on myös juhlaa!

Blogini kolibritausta ei ole ihan sattumalta valittu. Kolibreilla on nyt parin viime vuoden aikana ollut muutenkin merkitystä: nuorimmaiseni tanssijoukkue Kolibrit on ollut yksi iloisista ja juhlavista asioista myös minun elämässäni. Rankkaa viime vuotta piristivät ihanat tanssiesitykset ja -kisat, taisinpa niistä kirjoitella tänne blogiinkin muutaman kerran.

Sunnuntaina juhlatunnelma nousi Lahden suurhallin kattoon asti: TYTÖT SAIVAT SM-HOPEAA! Viiime vuoden kuudes sija kirkastui siis vauhdilla mitaliksi - ja mitalistien ilmeet olivat vähintään yhtä loistavia kuin mitalit! Kova työ palkittiin, sekä tanssijoiden että ison työn tehneen koreografin. Kannatti todellakin ajaa katsomaan finaaliesityksiä kummipojan rippijuhlien jälkeen! :-) Välillä elämä todellakin on juhlaa, ainakin yhden päivän!

Keskikesän juhlaa ja lomaa odotellessa pitää vielä jaksaa arkista aherrustakin. Mutta kun välillä on elämässä myös juhlaa, jaksaa arkeakin paremmin. Arkea ovat meikäläisille myös lääkärissä ja laboratoriossa juoksemiset: sain juuri kutsun tulla 1-vuotiskontrolliin elokuun puolivälissä. Toivottavasti lomalla ei vielä tarvitsisi miettiä sitä, vaan ajatukset saisi suunnattua ihan muihin asioihin - esimerkiksi toisen kummilapsen rippijuhliin.

"Mut ethän sä oo missään rapakunnossa?"

Näin totesi 16-vuotiaani minulle, kun riemuitsin Kelan tuomasta positiivisesta kuntoutuspäätöksestä. Miksi ihmeessä haluan kuntoutukseen, kun en edes teinin mielestä ole "missään rapakunnossa"?

Siinäpä hyvä kysymys. Minähän sitä paitsi kävin jo toukokuussa yhden liikuntapainotteisen avokuntoutuskurssin täällä kotikaupungissa, eikö se jo riittäisi kaiken muun omatoimisen ja vertaissiskojen kanssa tekemäni asioiden kelailemisen ja liikuntaharrastusten lisäksi? Pitääkö sitä vielä käyttää omia kallisarvoisia lomapäiviä jossain kuntoutuskeskuksessa sekä työterveyslääkärin kallista työaikaa kuntoutushakemukseen vaadittavan B-lomakkeen kirjoittamiseen?

Ilmeisesti pitää. Tämä toinen kierros on selvästi rankempi monessakin mielessä kuin ensimmäinen aika nopeasti "suoritettu" syöpäprojekti. Toinen kierros vaatii monellakin tapaa enemmän työstämistä, sitä ei enää suoriteta nopeasti pois alta ja jatketa eteenpäin tuosta vain. "Kuntoutus" ei tässä tapauksessa ole pelkkää vesijumppaa, vaan enemmänkin mielen kuntouttamista: ehkä minustakin tulee taas suht' koht' normaali ja kokonainen, kun oikein kovasti kuntoutan itseäni?

Rintasyöpäpotilaiden kuntoutustakin on tutkittu monissa tutkimuksissa, joskaan kovin kattavia päätelmiä niistä ei voida tehdä, joitain johtopäätöksiä sentään:

• Fyysinen aktiivisuus rintasyöpähoitojen jälkeen näyttäisi parantavan elämänlaatua ja vähentävän väsymystä.
• Kognitiivinen psykoterapia rintasyöpähoitojen jälkeen näyttäisi parantavan elämänlaatua.
• Fyysinen harjoittelu ei näyttäisi pahentavan imunesteturvotusta.

Aika samoja ovat myös omat kokemusperäiset johtopäätökseni: liikunta parantaa elämänlaatua ja vähentää väsymystä, eikä ainakaan minulla ole haitannut mitenkään leikatun puolen käden toimintaa, päinvastoin. Psykoterapia on monille tärkeä osa kuntoutumista: asioita pitää kelailla riittävästi, aina uudelleen ja uudelleen, kunnes asia on käsitelty kunnolla. Kaikki eivät halua purkaa tai pysty purkamaan pelkojaan, surujaan, ahdistuksiaan ja muita ikäviä tunteita esimerkiksi läheisten tai vertaissiskojen kanssa, vaan tarvitsevat ammattilaisen apua. Toivottavasti myös saavat sitä. Myös psykologin kanssa on mahdollista keskustella kunnolla kasatuissa kuntoutuksissa, kuntoutus ei ole pelkkää kuntoilua.

Olen itse ajatellut teinini kummasteleman kuntoutukseen lomana, jota se myös ihan kirjaimellisesti tulee olemaankin: saan pitkästä aikaa aikaa ihan vain itselleni, muutamaan päivään ei tarvitse huolehtia kenestäkään muusta, ei kokata, ei käydä kaupassa, ei tehdä töitä eikä kotitöitä. Voimauttavaa jo etukäteen! 

Kuva: https://www.facebook.com/supportthefight

Lähde:

Juvet, LK et al.. 2009. Rehabilitation of breast cancer patients. Rapport fra Kunnskapssenteret nr 02 - 2009. Oslo: Nasjonalt kunnskapssenter for helsetjenesten. Suomenkielinen tiivistelmä http://meka.thl.fi/ohtanen/2398.aspx

Rinnalla kulkijat ja lukijat

"Kun sairaus koskettaa, elämän rajallisuudesta tulee todellisuutta ja mielen saattaa alussa vallata toivottomuus. Aika antaa tilaa toiveikkuuden kasvulle ja kyvylle katsoa pidemmällekin tulevaisuuteen: sairauden rinnalle kasvaa elämää."

Toissa iltana julkaistiin meidän tokakertalaisten iloksi ja hyödyksi uusi Rinnalla-kirja. Olin itsekin mukana Hotelli Tammerissa pidetyissä lämminhenkisissä julkkareissa. Salillinen kerrassaan upeita naisia ja muutama mieskin oli noudattanut kutsua, jonka mukaan:

"Rinnalla-kirja kokoaa monipuolisesti uusiutunutta rintasyöpää sairastavien naisten elämää koskettavia asioita yksien kansien väliin. Kirja sisältää rohkeiden, rintasyöpää sairastavien naisten ajatuksia elämästä sekä asiantuntijoiden vinkkejä ja tietoa sairauden eri vaiheista.

Rinnalla-kirja on tehty tueksi ja avuksi rintasyöpäpotilaille ja heidän läheisilleen. Tekijätiimi kutsuu sitä myös pieneksi elämänlaadun kirjaseksi, josta saa vinkkejä elämänlaadun ylläpitämiseen sairaudesta huolimatta. Kirjaa jaetaan veloituksetta potilaille heidän tukikanaviensa kautta.

Kirjassa asiantuntemuksensa tekijätiimin käyttöön ovat antaneet mm. onkologian erikoislääkäri Minna Tanner, sosiaalipsykologi Riikka Koivisto, Syöpäpotilaat ry:n toiminnanjohtaja Leena Rosenberg-Ryhänen, ravintoloitsija ja kokki Sikke Sumari, Rintasyöpäyhdistys sekä useat rohkeat uusiutuneen rintasyövän kanssa elävät naiset." 

Minna Tanner puhui viisaasti ja toiveita herättävästi: Vaikka rintasyöpä onkin alkoholin ohella suurin työikäisten naisten "tappaja" (Suomessa kuolee noin 350 työikäistä naista vuodessa kumpaankin), ei rintasyövän hoito (toisin kuin alkoholipolitiikka!) ole epäonnistunut: vaikka taudin ilmaantuvuus nousee, laskee kuolleisuus samaan aikaan kehittyvien hoitojen ja täsmälääkkeiden ansiosta. Toisaalta myös vanhat lääkkeet, kuten jo 1970-luvulla keksitty tamoksifeeni, toimivat edelleen hyvin, ja levinneenkin syövän kanssa moni elää pitkään. Rintasyövästä on pikku hiljaa tulossa krooninen tauti muiden kroonisten tautien joukkoon.

Sairastunut tarvitsee selviytyäkseen kirurgin, onkologin ja hoitojen lisäksi paljon muutakin. Riikka Koiviston mukaan syöpä on "pitkäkestoinen stressitila mielelle ja keholle", ja siitä selviytyminen vaatii sekä alitajuisia että tietoisia voimavaroja. Jotta nämä fyysiset, henkiset, sosiaaliset, elämänkatsomukselliset ym. resurssit saadaan käyttöön, on potilaalla oltava:

1. tulevaisuudessa jotain tunnistettavaa tai ennakoitavaa
2. asioita, joihin voi itse vaikuttaa (itsemääräämisoikeus johtaa elämänhallintaan!)
3. asioita, jotka pitävät riittää energiatasoa yllä - ja kasvattavat samalla voimavaroja!

Riikka kehotti tunnistamaan omia voimavaroja sekä etsimään ja kokeilemaan uusia: houkuttelemalla erilaisia voimavaroja esiin pienillä asioilla paitsi lisäät niitä, myös säästät niitä - ja lisäät elämäsi laatua. Kuulostaa ehkä oudolta, mutta juuri noin se menee: kun löytää asioita, joihin voi itse vaikuttaa ja joista saa voimaa - vaikka ne hetkeksi veisivätkin sitä - jaksaa paremmin, myös sairauden aikana. Vähän samantyyppisiä asioita lueskelin viime vuonna Ilona Rauhalan kirjasta ja listasin 20 itselleni tärkeää asiaa, joista saan voimaa.

Vertaissiskojen kokemuksia kuunnellessa tunsin itseni taas aika onnekkaaksi: kummankin omasta syöpähistoriastaan kirjassakin kertoneen siskon ensimmäinen syöpädiagnoosi oli vuodelta 2000 kuten omanikin, ja tauti oli uusinut heilläkin, mutta levinnyt laajemmalle. Toisin kuin oma "vain" paikallisesti uusinut tautini, heidän sairautensa eivät ole enää parannettavissa, hoidettavissa onneksi kuitenkin. Sairaudesta huolimatta (tai ehkä juuri siksi?) heidän elämänsä on vähintään yhtä täyttä ja laadukasta kuin kenen tahansa, eivätkä he todellakaan näyttäneet eivätkä kuulostaneet "kuolevilta, surkeilta ja onnettomilta", vaan ovat elämässä kiinni, myös työelämässä. Vielä 1970-luvullahan syöpään sairastuneet jäivät käytännössä aina pois töistä. Harrastukset (muutkin kuin rintasyöpä!), perhe ja vertaissiskojen kanssa asioiden jakaminen ovat tärkeitä voiman antajia. Toisen siskon siteeraamat juoksulenkillä kuuntelemansa laulun sanat tiivistävät minusta hyvin Rinnalla-kirjan ajatuksen ja sisällön:

"Sisko, älä luovuta vielä
me ollaan vihdoin oikeella tiellä
matka on pitkä ja kivinen
mutta älä pelkää
mä otan sut vaikka reppuselkään
ja puolet sun huolistasi kannan
säkin tekisit mulle niin
älä luovuta vielä
älä anna uskoasi ihmisiin
vielä tulee muutokset murheisiin"

(Rinnalla-kirjan on kustantanut Novartis Finland Oy, toimittanut viestintätoimisto Cocomms ja se on tehty yhteistyössä Rintasyöpäyhdistyksen ja useiden oman alansa asiantuntijoiden kanssa. Kirjan tarkoituksena on toimia vertaistuen välineenä ja elämänilon tuottajana uusiutunutta rintasyöpää sairastaville potilaille ja heidän läheisilleen. Kirjaa jaetaan veloituksetta potilastukikanavien kautta.)