"Mut ethän sä oo missään rapakunnossa?"

Näin totesi 16-vuotiaani minulle, kun riemuitsin Kelan tuomasta positiivisesta kuntoutuspäätöksestä. Miksi ihmeessä haluan kuntoutukseen, kun en edes teinin mielestä ole "missään rapakunnossa"?

Siinäpä hyvä kysymys. Minähän sitä paitsi kävin jo toukokuussa yhden liikuntapainotteisen avokuntoutuskurssin täällä kotikaupungissa, eikö se jo riittäisi kaiken muun omatoimisen ja vertaissiskojen kanssa tekemäni asioiden kelailemisen ja liikuntaharrastusten lisäksi? Pitääkö sitä vielä käyttää omia kallisarvoisia lomapäiviä jossain kuntoutuskeskuksessa sekä työterveyslääkärin kallista työaikaa kuntoutushakemukseen vaadittavan B-lomakkeen kirjoittamiseen?

Ilmeisesti pitää. Tämä toinen kierros on selvästi rankempi monessakin mielessä kuin ensimmäinen aika nopeasti "suoritettu" syöpäprojekti. Toinen kierros vaatii monellakin tapaa enemmän työstämistä, sitä ei enää suoriteta nopeasti pois alta ja jatketa eteenpäin tuosta vain. "Kuntoutus" ei tässä tapauksessa ole pelkkää vesijumppaa, vaan enemmänkin mielen kuntouttamista: ehkä minustakin tulee taas suht' koht' normaali ja kokonainen, kun oikein kovasti kuntoutan itseäni?

Rintasyöpäpotilaiden kuntoutustakin on tutkittu monissa tutkimuksissa, joskaan kovin kattavia päätelmiä niistä ei voida tehdä, joitain johtopäätöksiä sentään:

• Fyysinen aktiivisuus rintasyöpähoitojen jälkeen näyttäisi parantavan elämänlaatua ja vähentävän väsymystä.
• Kognitiivinen psykoterapia rintasyöpähoitojen jälkeen näyttäisi parantavan elämänlaatua.
• Fyysinen harjoittelu ei näyttäisi pahentavan imunesteturvotusta.

Aika samoja ovat myös omat kokemusperäiset johtopäätökseni: liikunta parantaa elämänlaatua ja vähentää väsymystä, eikä ainakaan minulla ole haitannut mitenkään leikatun puolen käden toimintaa, päinvastoin. Psykoterapia on monille tärkeä osa kuntoutumista: asioita pitää kelailla riittävästi, aina uudelleen ja uudelleen, kunnes asia on käsitelty kunnolla. Kaikki eivät halua purkaa tai pysty purkamaan pelkojaan, surujaan, ahdistuksiaan ja muita ikäviä tunteita esimerkiksi läheisten tai vertaissiskojen kanssa, vaan tarvitsevat ammattilaisen apua. Toivottavasti myös saavat sitä. Myös psykologin kanssa on mahdollista keskustella kunnolla kasatuissa kuntoutuksissa, kuntoutus ei ole pelkkää kuntoilua.

Olen itse ajatellut teinini kummasteleman kuntoutukseen lomana, jota se myös ihan kirjaimellisesti tulee olemaankin: saan pitkästä aikaa aikaa ihan vain itselleni, muutamaan päivään ei tarvitse huolehtia kenestäkään muusta, ei kokata, ei käydä kaupassa, ei tehdä töitä eikä kotitöitä. Voimauttavaa jo etukäteen! 

Kuva: https://www.facebook.com/supportthefight

Lähde:

Juvet, LK et al.. 2009. Rehabilitation of breast cancer patients. Rapport fra Kunnskapssenteret nr 02 - 2009. Oslo: Nasjonalt kunnskapssenter for helsetjenesten. Suomenkielinen tiivistelmä http://meka.thl.fi/ohtanen/2398.aspx