Pysäyttävä päivä

Tasan kolme vuotta sitten uinailin vahvasti narkoosissa, ja herättyäni olin yhtä rintaa vajavaisempi, mutta myös yhtä uusiutunutta syöpää vailla. Minun elämäni jatkuu syövästä huolimatta aika lailla entisellään, monia kolhuja ja kokemuksia rikkaampana. Välillä hyvinkin surullisena ja apeana, mutta elossa ja aika usein ihan iloisena. Pelokkaana, mutta lähes täysissä voimissa. Korjailtuna, mutta melkein ehjänä. Lasteni elämässä tiukasti kiinni olevana äitinä ja täysivaltaisena, joskin pätkätyöläisenä työyhteisön jäsenenä. Ystävänä, tyttärenä, sisarena, tätinä, kummina, naapurina.

Kaikki eivät ole yhtä onnekkaita. Siksi tämä päivä on erityisen pysäyttävä: kaksi suunnilleen omanikäistäni rintasyöpäsiskoa siunataan tänään haudan lepoon. Surullista, mutta valitettavasti myös totta. Ajatus on siskojen lapsissa erityisesti. Voi, kun asiat olisivat menneet toisin heidänkin kohdallaan. Surullinen päivä. Aivan liian usein on näitä surullisia päiviä. Hyvää matkaa, siskot! <3

Kuva täältä

Kolmivuotispäivä

Vuodet vierivät - kolme vuotta täyttyi tämän blogini aloittamisesta tänään! Yhteensä 250 kirjoitusta ja 163 218 lukijapiipahdusta ennen tätä juhlajulkaisua - huimasti paljon enemmän, kuin olisin kolme vuotta sitten aloittaessani uskaltanut edes toivoa. Lämmin kiitos teille kaikille kiinnostuksestanne ja tällä toisella syöpämatkallani mukana reissaamisesta. Matka jatkuu edelleen, kontrolleja ja jännittäviä tilanteita riittää jatkossakin.

Kuva lainattu täältä

Kaikenlaista pientä remppaa riittää edelleen: Korjausleikkausprojektini päättyy, kun menen mamillatatuaatioon viikon päästä. Sitä ennen käyn hoidattamassa vasemman jalan suonikohjut keskiviikkona, ja jään toipumaan operaatiosta ainakin loppuviikoksi. Nännin tatuoimista ei kohjujen laserointi kuulemma haittaa, joten otin vastaan tarjotun viimeistelyajan mielelläni.

Pientä pintaremppaa teen kotonakin, kun esikoiseni muutti lopullisesti kotipesästä. Maalikaupan kautta kotiin juhlimaan siis tänään - kakkujen paistamisen jätän keskimmäiseni valmistujaisiin, jotka nekin häämöttävät jo tosi lähellä. Elämä kulkee eteenpäin siis ihan mukavasti, vaikka välillä onkin tullut kaikenlaista mutkaa ja mäkeä matkan varrelle.

Ajankohtaista asiaa aalloista

Sillä välin, kun normaalit ihmiset istuvat päiväkahvikuppostensa ääressä, juon minä vesipullosta helpotusta äsken alkaneeseen kauheaan hikiaaltoon. Kahviin en aamun jälkeen sorru kuin poikkeustapauksissa, niin kovasti se osaltaan hikiaaltoja lisää. Kahvitaukojakaan en ole pitänyt töissä enää puoleentoista vuoteen. Tuntuisi ihan kummalliselta mennä istumaan taukotilaan, kun ei juo kahvia. Sama ilmiö kuin menisi tupakoitsijoiden kanssa ulos tupakalle, kun ei itse polta. Siksi nyt pikapikaa kahvitauon sijasta tämä kirjoitus. Hetki sitten sähköpostiin ilmestyneen uuden Potilaan lääkärilehden tutkimusjutusta, joka suorastaan hyppäsi silmiini, on nimittäin ihan pakko kopsata tänne pari kohtaa:

"Yleisen käsityksen mukaan kuumat aallot kiusaavat 70–80 prosenttia naisista, mutta varsin hankalia ne ovat vain 20 prosentilla. Hikoilun on ajateltu kestävän tavallisimmin noin 2–5 vuoden ajan, mutta tiedelehti JAMA:ssa julkaistun tutkimuksen mukaan kuumat aallot voivat kestää jopa 14 vuotta." - Taidanpa kuulua siihen 20 %:n joukkoon lääkkeillä tehtyine vaihtareineni.

"-- Keskimäärin vaihdevuosien oireet kestivät yli seitsemän vuotta. Viimeisten kuukautisten jälkeen ne jatkuivat keskimäärin 4,5 vuotta. Kaiken kaikkiaan oireet kestivät kauan siksi, että ne alkoivat jo ennen kuukautisten loppumista." - Seitsemän HIKISTÄ vuotta.

"Tutkimuksessa havaittiin myös, että mitä aikaisemmin vaihdevuodet alkoivat, sitä todennäköisemmin ne kestivät pidempään. Naisilla, joilla kuumat aallot alkoivat ennen kuukautisten loppumista tai joilla oli perimenopaussi, oireet kestivät keskimäärin 11,8 vuotta. Pahimmillaan oireet saattoivat kestää 14 vuotta." - 14 vuotta!!! APUA!!!

"Kuuma aalto alkaa voimakkaalla sisäisellä lämmön tuntemuksella ja tätä seuraa lämmön nopea haihtuminen ihoverisuonten laajenemisen seurauksena. Ihon lämpötila nousee. Seurauksena on voimakas hikoilu etenkin ylävartalon ja niskan alueella sekä punastuminen. Usealla naisella on samanaikaisesti sydämen tykytystä ja kasvojen punotusta – olo tuntuu ahdistavalta. Lämmön haihtuessa voi ilmetä palelun tunnetta ja iho saattaa tuntua nihkeältä. Vaihdevuosioireiden vuoksi kannattaa mennä lääkäriin vasta kun oireet alkavat haitata merkittävästi jokapäiväistä elämää." - Paitsi ettei siellä lääkärissä kauheasti helpotusta ole meikäläisille luvassa.

- No, nyt meni tätä koostaessa jo aaltokin ohi...

Aurinkoista keskiviikkoa!

PS. Se, miksi tämä iski silmään, johtuu osin siitä, että luen parhaillaan iltalukemisekseni Duodecimin julkaisemaa vaihdevuosikirjaa. Ostin sen viime viikolla Duokkarin kaupasta itselleni, vaikka olen jo aiemmin lukenut sen kertaalleen.

Lähde:

Johanna Nykopp 2014. Kuumat aallot kestävät luultua kauemmin. Potilaan lääkärilehti 18.2.2015.  http://www.potilaanlaakarilehti.fi/uutiset/kuumat-aallot-kestavat-luultua-kauemmin/#.VOSETE0cSlI

Lisäys 19.2.: Oli pakko tulla linkkaamaan tänne vielä huomattavasti positiivisempi vaihdevuosijuttu: http://ellit.fi/liikunta-ja-terveys/terveys/vaihdevuodet-ota-ilo-irti - Yritetään! :-)

Säälittävä tapaus?

"WANTED: Pian 46 vuotta täyttävä, kaksi kertaa rintasyöpäleikattu ja -hoidettu, toistaiseksi 100 %:sesti estrogeenitön yksinhuoltajaäiti, joka ei ole koskaan tehnyt päivääkään vakituista työtä."

Tuskin! Markkina-arvoni ei todellakaan ole ihan kuuminta hottia: ikää, huollettavana olevia teini-ikäisiä ja erilaisia pieniä ja vähän isompiakin vaivoja riittää. Ennestäänkin liki olematon seksikkyys on tapettu viimeistään nyt kakkossyöpäkierroksellani, sillä hikoilulääkkeenä kahdesti päivässä käyttämäni Venlaflaksinhan tappaa kaikki tunteiden rippusetkin, jos niitä sattuisi vielä totaalisen estrogeenityhjennyksen jälkeen olemaan jonnekin päin kroppaa ja mieltä jäänyt. Pintapuolisesti välillä hyvinkin hotti ja hikinen keski-ikäinen nainen on sisäisesti kaikinpuolin kuiva korppu: yläpäässä kuivat jutut, alapää muuten vaan kuiva.

Kunnon normikeski-ikäinen ihminen säälisi taatusti tällaista surkeuden perikuvaa, jos tietäisi, mitä kaikkea harmaantuvien suortuvien alla piilotteleva ihmispolo kätkeekään tylsän vaatekertansa alle: arpia siellä, arpia täällä - leikkelyä yhdestä kohdasta ja paikkailua toiseen. Eilen illalla kuulin yhdenkin kauhistelevan, että joka kolmas suomalainen sairastuu syöpään jossain elämänsä vaiheessa. Kauheaa. Kahdesti samaan kroppaan osumisen mahdollisuutta ei tyypille uskaltanut edes mainita, siinähän olisi mennyt muuten mukavasti alkanut ilta ihan pilalle.

Normiaviopari, jollaisia hiihteli äsken monia aurinkoisen lähijärven jäällä, säälii silmillään yksin taivaltavaa: sekin samishiihtopukuihin sonnustautunut pariskunta, jonka ohitin yhdessä lahden pohjukassa, kun rouvalla oli aika hidas tahti minun makuuni; aviosiippaa hitailu ei haitannut, vaikka suksensa kolisivat vaimon suksiin tämän tästä. Voi sitä ilmettä: mene vaan meidän ohi, me tässä nautiskellaan toisistamme. Sydän.

Nautiskelin itsekin: auringosta, rauhasta ja hiihtämisestä. Auringon pinnalta sulattaman ja pakkasen jäädyttämän ladun luisto oli mahtava, etenkin kun reilun parin tunnin järvien kiertelyturneelle ei tarvinnut laittaa juurikaan pitoa pohjaan - ylämäkiä kun ei kauheasti jäällä matkan varrelle osunut. Hyvä oli sunnuntaihiihtäjän hiihdellä - yksinkin.

Tämä rutina johtuu paitsi ladulla tapaamistani "samiksista", myös eilisestä Aamulehdestä ja iltamenoistani, jotka pistivät miettimään nykyistä, jo aika monta vuotta kestänyttä uusiosinkkuuttani: Olenko onnellinen yksin, vai olisinko onnellisempi, jos minulla olisi aikuinen, jonka kanssa jakaa arkea ja ajatuksia? Toimittaja Teemu Järventie toteaa ansiokkaassa artikkelissaan, ettei keski-iässä ole helppoa löytää uutta puolisoa. Kuten yksi juttuun haastateltu 57-vuotias nainen toteaa: "Ongelmallista tässä on se, että vaatimustaso nousee, mutta markkina-arvo laskee." Niin totta. Tampereen seurakuntien perheasianneuvottelukunnan asiantuntija puolestaan neuvoo parisuhdetta etsiviä kysymään itseltään, haluaako olla toisen kanssa voidakseen olla parisuhteessa, vai parisuhteessa siksi, että haluaa olla toisen ihmisen kanssa. Hyviä kysymyksiä.

Onneksi sitä pärjää kohtuuhyvin näin itsekseenkin. Kai.

PS. Kiitos teille kaikille, kun olette jaksaneet kiinnostua tällaisen säälittävän surkimuksen jutuista: käyntilaskuri kertoi tänne kirjautuessani, että 160 000 on mennyt rikki vähän aikaa sitten!

Lähde:

Teemu Järventie 2014. Keski-ikä ja rakastetun löytämisen vaikeus. Aamulehti 14.2.2015, s. B1-B3.

Elämä haltuun "voimasanoilla"

"– Kriisin hetkellä tuntuu, että muutos on iso ja pysyvä. Täytyyhän sitä jollain tavalla käsitellä. Kirjoittaminen, valokuvaaminen ja miksei maalaaminen - mikä tahansa mihin puretaan tunteita ja käsitellään mennyttä, tätä hetkeä ja tulevaa - tuntuu hirveän tärkeältä ja äärimmäisen tarpeelliselta keskellä väistämätöntä muutosprosessia", pohtii Niina Repo YLEn haastattelussa. Hän kertoo myös tekevänsä parhaillaan väitöskirjaa voimaannuttavista sanoista. Osa tutkimuksesta on jo julkaistukin, tässä muutama mielenkiintoinen lainalause artikkelin teoriaosasta:

"Tutkimuksessani voimaantumisella tarkoitetaan ihmisen sisäisen voimantunteen lisääntymistä. (Siitonen 1999.) Omaa voimantunnettaan (self-empowerment) voi kehittää. Voidaan puhua vahvan voimantunteen omaavista (empowered) ja vahvan sisäisen voimantunteen kokemisesta (being empowered) (Heikkilä-Laakso ja Heikkilä 1997, 345–353). Tutkin, miten ryhmässä kirjoittaminen ja erilaisten kirjoitusharjoitusten tekeminen vaikuttaa ihmisen voimantunteeseen. Jotta kirjoittamisen vaikutusta voidaan arvioida, on jäsenneltävä, mistä elementeistä voimantunne muodostuu."

"Teoreettinen pohja voimaantumisen arvioimiselle on muodostettavissa Antonovskyn kehittämän salutogeenisen teorian (1979) avulla (Eriksson ja Lindström 2005, 460–466). Teoria keskittyy terveyttä ylläpitävien tekijöiden tunnistamiseen. Keskeinen käsite on koherenssin tunne eli elämänhallinta, joka terveysvaikutusten näkökulmasta on merkittävä suojatekijä. (Antonovsky 1990, 1993a, 969–974, 1993b, 725–733). Kuormittaville tekijöille altistuminen on elämässä väistämätöntä. Selviytymisessä keskeisiä ovat ihmisen sisäiset ja ulkoiset voimavarat ja kuormittumisen hallintakyky."

"Elämänhallinnan lisäämisessä ihmiset pyrkivät muuttamaan olosuhteita tai niistä tekemäänsä tulkintaa suotuisammaksi. Elämänhallinnan keinot voivat olla mukautumista edistäviä, kuten ongelmien ratkaisemista, paineiden onnistunutta selvittämistä tai muiden tuen hankkimista (Honkinen 2009). Ihminen, jolla on vahva koherenssin tunne, kokee ympäröivän maailman jäsentyneeksi, käsiteltävissä olevaksi ja tarkoituksenmukaiseksi. (Eriksson 2007, 938–944.)"

Erittäin mielenkiintoista ja tärkeää asiaa.


Lähteet:

Lea Froloff 2015. Niina Repo luottaa sanojen voimaan. YLE, Akuutti 9.2.2015. http://yle.fi/aihe/artikkeli/2015/02/09/niina-repo-luottaa-sanojen-voimaan

Niina Repo & Taina Kuuskorpi 2014. Sanataidetta kriisipiirille. Tutkimus voimaannuttavasta, unista ammentavasta kirjoitusprojektista. Teoksessa: University of Jyväskylä, TAIKU. Scriptum. Creative writing studies. Creative Writing Research Journal 2014; 1; 1: 86-117. https://jyx.jyu.fi/dspace/bitstream/handle/123456789/44291/scriptum2014-1.pdf?sequence=3

Voimauttavat sanat

"Kirjailija Niina Repo sairastui rintasyöpään seitsemisen vuotta sitten vain 35-vuotiaana. Hoidot olivat rankat ja mieli kriisin keskellä hämmentynyt. Kirjailija löysi aseekseen kynän, jolla kävi taisteluun pelkoja ja tuntematonta tulevaisuutta vastaan. Oma kokemus kirjoittamisen hyvää tekevästä vaikutuksesta poiki kiinnostuksen tutkia asiaa laajemminkin. Tällä hetkellä hän tekee Jyväskylän yliopistoon väitöstutkimusta voimauttavista sanoista ja alustavat tulokset ovat olleet myönteisiä."

Niina kertoo lisää aiheesta tänä iltana TV 1:ssä klo 18.30 alkavassa Akuutissa. Kannattaa katsoa. Ja lukea: "Arpi" on hieno kirja, ja olen sitä lainaillut täällä useampaan kertaan. Ja voimaantunut sen sanojen voimasta. Väitöskirjaa odotan suurella mielenkiinnolla. Todella tärkeä aihe.

Lähde:

Tero Kyllönen 2015. Akuutissa maanantaina: Sanoilla rintasyöpää vastaan. YLE, Akuutti 9.2.2015.

http://yle.fi/aihe/artikkeli/2015/02/06/akuutissa-maanantaina-sanoilla-rintasyopaa-vastaan
Lea Froloff 2015. Niina Repo luottaa sanojen voimaan. YLE, Akuutti 9.2.2015.
http://yle.fi/aihe/artikkeli/2015/02/09/niina-repo-luottaa-sanojen-voimaan
Katso ohjelma YLE Areenasta: http://areena.yle.fi/tv/2466738

Lue myös aiemmin ilmestynyt Me Naisten juttu: http://m.menaiset.fi/artikkeli/ajankohtaista/ihmiset/niina_repo_sairaus_opetti_sietamaan_pelkoa
... sekä kirjablogistin arvio kirjasta: http://www.kiiltomato.net/niina-repo-arpi/

Pientä pintaremonttia

Leikkaukset eivät loppuneet kohta kolmen vuoden takaiseen toiseen syöpäleikkaukseen ja viimevuotiseen korjausleikkaukseen. Seuraavaksi ovat leikkausvuorossa "kohjuisen" perimän ja raskauksien myötä syntyneet suonikohjut. Jos (ja toivottavasti kun) kaikki menee hyvin, olen jo kuukauden päästä sairauslomalla toipumassa laserleikkauksesta. Tämän kertainen remonttini on nyt edennyt jo siihen vaiheeseen, että eilen kolahti postilaatikkoon leikkausaika. Lähete operaatioon laitettiin Taysista jo viime vuonna, ja joulukuun alussa kävin jalkojen laskimoultrassa kaupungin sairaalassa. Ultrassa selvisi, että vasemman jalkani laskimot fuskaavat aika tavalla, oikeassa toimivat paremmin. Oikeaa jalkaa ei siis tarvitse operoida vielä tässä vaiheessa, vain vasen.

Kuva täältä

Suonikohjut ovat todella yleinen vaiva: peräti joka kolmas länsimaalainen kärsii laskimovaivoista. Lieviä vaivoja on jopa 80 %:lla, naisilla useammin kuin miehillä. Terveyskirjaston Käypä hoito -artikkelin mukaan "Alaraajojen laskimoiden vajaatoiminta on yleinen, krooninen ja useimmiten etenevä sairaus, jonka syy on tuntematon. Yleisintä on pintalaskimoiden vajaatoiminta, jonka tavallisin näkyvä merkki on suonikohjut, mutta niitä ei esiinny kaikilla. Joskus kyseessä on syvien laskimoiden vika, joka on useimmiten seuraus sairastetusta syvästä laskimotukoksesta. Joissakin tapauksissa hoidoksi riittää hoitosukka, mutta vakavammat tapaukset vaativat myös muita hoitoja, kuten laskimonsisäisiä tai kirurgisia hoitoja."

Olen käyttänyt tuki- eli kompressiosukkia jo kohta vuoden ajan korjausleikkauksen jälkeisen keuhkoveritulpan vuoksi - ja vielä toinen vuosi pitää jatkaa... Laitan tukipolvarit aamulla jalkaan jo sängyssä ennen ylös nousemista. Aina, kun olen otan tukisukat (tai -säärystimet) illalla suihkuun mennessäni pois, alkaa vasen sääri oireilla lähes välittömästi. Pystyssä oleminen ilman kompressiovermeitä ei tunnu yhtään mukavalta, ja vältänkin illalla turhaa seisomista ja istumista (nytkin loikoilen sängyllä läppäri sylissä kirjoittamassa, ihan vaan kohjujen vuoksi!) tai laitan kompressiosäärystimet takaisin suihkun jälkeen.

Suonikohjut ovat "sukuvika": muistan hyvin jo 40 vuotta sitten kuolleen mummoni suonikohjuiset jalat, äidiltäni kohjut leikattiin pariinkin kertaan 1970-luvulla. Kolme raskautta (ilman tukisukkia!) pistivät omat laskimoni koville, ja kohjuiluni alkoi jo reilut 15 vuotta sitten. Ties, vaikka syöpähoidotkin olisivat heikentäneet laskimoita, onhan suonissani virrannut aika kovia aineita.

Operaation jälkeen koittaa toivottavasti vähemmän kivulias ja siloisempi tulevaisuus. Ennen sitä joudun vielä shoppailemaan mittojeni mukaisen pitkän tukisukan (vrt. kuvassa oikealla olevat). Sitä ei onneksi tarvitse pitää kuin parin viikkoa leikkauksen jälkeen. Jospa kinttuni olisivat sitten leikkauksen jälkeen yhtä kauniit kuin nämä tässä alakuvassa! :-)

Kuva täältä

Kun vielä jossain vaiheessa saan uuteen rintaani viimeisen silauksen, nännitatuoinnin, olen melkein
paremmassa kunnossa kuin ennen kolme vuotta sitten alkanutta leikkaus- ja hoitorääkkiä. Pientä pintaremonttia siis enää edessä.


Lähde:

Kirsi Tarnanen ja Mikko Tuuliranta. Suonikohjut (alaraajojen laskimoiden vajaatoiminta)

Käyvän hoidon potilasversiot. 20.4.2010. 

http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=khp00043

Not beyond us

Ei todellakaan, vaan meidän kaikkien elämässä enemmän taí vähemmän. Nimittäin SYÖPÄ. Kauhea sana, jolla on paha maine. "Hyvää syöpäpäivää!" -toivotus kuulostaa sekin ihan kaamealta. Kuka ihme haluaa juhlia jotain niin inhottavaa ja pelottavaa kuin syöpä? Miksi ihmeessä teemapäivä, eikö olisi parempi vain lakaista pois silmistä ja mielestä mokoma inhotus? Tänään sitä kuitenkin taas vietetään, maailman syöpäpäivää. Teemana on tänä vuonna "Not beyond us".

Maailman syöpäpäivän teemana on tänä vuonna syöpään liittyvien myyttien rikkominen. Siksi mm. Syöpäjärjestöjen tavoite on tarjota oikeaa tietoa potilaalle ja heidän omaisilleen. Syöpä ei saa enää 2010-luvulla olla tabu kenellekään eikä sillä saa pelotella turhaan ketään, mutta on tärkeää puhua syöpätaudeista niiden oikeilla nimillä, niin inhottavilta kuin ne kuulostavatkin.

Syöpämyyttien murtamisen voi itse kukin aloittaa vaikka seuraavista:

Myytti: Syövästä ei voi puhua. Todellisuus: Syövästä puhuminen voi olla vaikeaa, mutta se voi auttaa potilasta selviytymään paremmin sairaudestaan. Kun syövästä puhutaan enemmän, tietoisuus syövästä kasvaa ja ihmiset osaavat paremmin tunnistaa sairauden oireita ja hakeutua hoitoon.
 

Myytti: Syöpää ei voi epäillä oireiden tai löydösten perusteella. Todellisuus: Monissa syövissä on oireita, joiden varhainen toteaminen edesauttaa potilasta selviytymään sairaudestaan.
 
Myytti: Syövälle ei voida mitään. Todellisuus: Kolmasosa yleisimmistä syövistä voidaan ehkäistä.

Sairastumisriskiin voi vaikuttaa omilla elintapavalinnoillaan, esimerkiksi välttämällä tupakkaa ja alkoholia. Lisäksi kannattaa syödä terveellisesti ja liikkua.

Hyvää syöpäpäivää, ystävät!

Lisää lukemista löytyy netin kätköistä, mm. täältä: http://www.worldcancerday.org/resources