Säälittävä tapaus?

"WANTED: Pian 46 vuotta täyttävä, kaksi kertaa rintasyöpäleikattu ja -hoidettu, toistaiseksi 100 %:sesti estrogeenitön yksinhuoltajaäiti, joka ei ole koskaan tehnyt päivääkään vakituista työtä."

Tuskin! Markkina-arvoni ei todellakaan ole ihan kuuminta hottia: ikää, huollettavana olevia teini-ikäisiä ja erilaisia pieniä ja vähän isompiakin vaivoja riittää. Ennestäänkin liki olematon seksikkyys on tapettu viimeistään nyt kakkossyöpäkierroksellani, sillä hikoilulääkkeenä kahdesti päivässä käyttämäni Venlaflaksinhan tappaa kaikki tunteiden rippusetkin, jos niitä sattuisi vielä totaalisen estrogeenityhjennyksen jälkeen olemaan jonnekin päin kroppaa ja mieltä jäänyt. Pintapuolisesti välillä hyvinkin hotti ja hikinen keski-ikäinen nainen on sisäisesti kaikinpuolin kuiva korppu: yläpäässä kuivat jutut, alapää muuten vaan kuiva.

Kunnon normikeski-ikäinen ihminen säälisi taatusti tällaista surkeuden perikuvaa, jos tietäisi, mitä kaikkea harmaantuvien suortuvien alla piilotteleva ihmispolo kätkeekään tylsän vaatekertansa alle: arpia siellä, arpia täällä - leikkelyä yhdestä kohdasta ja paikkailua toiseen. Eilen illalla kuulin yhdenkin kauhistelevan, että joka kolmas suomalainen sairastuu syöpään jossain elämänsä vaiheessa. Kauheaa. Kahdesti samaan kroppaan osumisen mahdollisuutta ei tyypille uskaltanut edes mainita, siinähän olisi mennyt muuten mukavasti alkanut ilta ihan pilalle.

Normiaviopari, jollaisia hiihteli äsken monia aurinkoisen lähijärven jäällä, säälii silmillään yksin taivaltavaa: sekin samishiihtopukuihin sonnustautunut pariskunta, jonka ohitin yhdessä lahden pohjukassa, kun rouvalla oli aika hidas tahti minun makuuni; aviosiippaa hitailu ei haitannut, vaikka suksensa kolisivat vaimon suksiin tämän tästä. Voi sitä ilmettä: mene vaan meidän ohi, me tässä nautiskellaan toisistamme. Sydän.

Nautiskelin itsekin: auringosta, rauhasta ja hiihtämisestä. Auringon pinnalta sulattaman ja pakkasen jäädyttämän ladun luisto oli mahtava, etenkin kun reilun parin tunnin järvien kiertelyturneelle ei tarvinnut laittaa juurikaan pitoa pohjaan - ylämäkiä kun ei kauheasti jäällä matkan varrelle osunut. Hyvä oli sunnuntaihiihtäjän hiihdellä - yksinkin.

Tämä rutina johtuu paitsi ladulla tapaamistani "samiksista", myös eilisestä Aamulehdestä ja iltamenoistani, jotka pistivät miettimään nykyistä, jo aika monta vuotta kestänyttä uusiosinkkuuttani: Olenko onnellinen yksin, vai olisinko onnellisempi, jos minulla olisi aikuinen, jonka kanssa jakaa arkea ja ajatuksia? Toimittaja Teemu Järventie toteaa ansiokkaassa artikkelissaan, ettei keski-iässä ole helppoa löytää uutta puolisoa. Kuten yksi juttuun haastateltu 57-vuotias nainen toteaa: "Ongelmallista tässä on se, että vaatimustaso nousee, mutta markkina-arvo laskee." Niin totta. Tampereen seurakuntien perheasianneuvottelukunnan asiantuntija puolestaan neuvoo parisuhdetta etsiviä kysymään itseltään, haluaako olla toisen kanssa voidakseen olla parisuhteessa, vai parisuhteessa siksi, että haluaa olla toisen ihmisen kanssa. Hyviä kysymyksiä.

Onneksi sitä pärjää kohtuuhyvin näin itsekseenkin. Kai.

PS. Kiitos teille kaikille, kun olette jaksaneet kiinnostua tällaisen säälittävän surkimuksen jutuista: käyntilaskuri kertoi tänne kirjautuessani, että 160 000 on mennyt rikki vähän aikaa sitten!

Lähde:

Teemu Järventie 2014. Keski-ikä ja rakastetun löytämisen vaikeus. Aamulehti 14.2.2015, s. B1-B3.