Mielenkiinnolla odottelen nyt pegyloidun interferonin vaikutuksia, niin positiivisia kuin vähemmän hyviä. Eilen Taysin verisairauksien keskuksessa aloitettu hoito on itselleni ihan uusi tuttavuus, eikä koskaan voi olla varma, miten se sopii. Toistaiseksi (noin vuorokausi ensimmäisen piikin jälkeen) ei väsymystä kummempaa ole elimistössä tuntunut. Panadol toki auttaa osaltaan, otin eilen ja tänäänkin vielä yhden, että jaksan olla pystyssä. Illan kyllä lepäilin kotisohvalla villaviltin alla ihan suosiolla; aika samanlaisia ovat kyllä marraskuun muutkin illat olleet. Hoito jatkuu niin, että piikitän itse kotona kahden viikon välein, ja ennen joulua otetaan sitten jo ensimmäiset kontrollilabrat.
Jäämme sua kaipaamaan, kun vaivut uneen kauneimpaan.
Kiitos, että jaksat jakaa. Siitä on varmasti apua meille muille.
VastaaPoistaVoimia sinulle ja lämmintä joulunaikaa. Marita