Tukka hyvin, kaikki hyvin - toistaiseksi

Kaksi viikkoa ja kaksi päivää on nyt vierähtänyt ekasta isosta sytkystä, mutta letti liehuu edelleen! Olenkohan minä se säännön (sytostaattien haittavaikutuslistan) vahvistava poikkeus, jolta eivät hiukset lähdekään hoitojen seurauksena? Toivossa on hyvä elää, vaikka se aika turha taitaakin olla. Tänään olen siis kuitenkin vielä omassa letissäni kruunupään fiiliksin: "Hair is my crown", kuten eräs Hämeenkadun parturi-kampaamo ihanasti mainostaa. Onneksi kruunuja on monenlaisia, ja läheisestä peruukkiliikkeestä löytyy tosi upeita varakruunujakin. Moni ottaakin peruukkiajasta ns. ilon irti (sikäli kun se nyt oikeasti on mahdollista) ja valitsee ihan erilaisen kuitutukan itselleen Maija Paavilaisen (2005, 36) tapaan:

"Jospa tilaisinkin
mustat tuuheat luonnonkiharat
suorien pudonneitten
peltohiirenväristen tilalle"

Vielä paremmaksi pistää Niina Repo iki-ihanassa Arpi-kirjassaan, jota muuten suosittelen erityisesti nuorille kollegoilleni tosi lämpimästi. Kalju Niina hulluttelee, suorastaan keimailee Laura Malmivaaran ottamissa valokuvissa jos jonkinmoisissa "kruunuissa" - ja ilmankin. Hauskoista kuvista ja painavista teksteistä löytyy juuri sellaista elämäniloa, pikimustaa huumoria ja toivoa, jota toivoisin kaikilla kollegoilla riittävän rankan hoitorumban jaksamiseksi. Tämä sivun 14 kirjoitus tiivistää minusta koko upean kirjan sanoman - ja pistää varmasti joka ikisen lukijan ajattelemaan:

"Oletko usein väsynyt? Kyllästynyt? Eikö elämässäsi mielestäsi tapahdu tarpeeksi, vallitseeko dramatiikkavaje?

Oletko tyytymätön tuloihisi, työnäkymiisi? Oletko tyytymätön itseesi?

Pidätkö hiuksistasi? Ovatko ne sinusta kansallista mallia, ohuet ja lanat? Oletko aina haaveillut paksusta tukasta?
Haluaisitko pudottaa muutamia kiloja?
Oletko salaa halunnut erilaiset rinnat?

Minulla on vastaus. 
Kokeilin keinoa itse - ja se aivan totta muuttaa kaiken.

Niin. Ehkä ainoa miinuspuoli on HINTA."

Hiusten yht'äkkinen, vaikkakin määräaikainen menettäminen on oikeasti rankka juttu, koska se on niin näkyvä ja tuntuva: kaljupää näyttää sairaalta kaikkien silmissä. Samoin kaljuaan kaikin konstein peittelevä. Tai siltä se ainakin kaljupäästä itsestään tuntuu. Kaljuna tuntee itsensä tosi alastomaksi ja päänsä "tyhjäksi", tai ainakin me alunperin paksu- ja pitkähiuksiset tunnemme. Syöpätautien polilla hoidoissa piipahtaessa voi hetkellisesti tuntea itsensä "normaaliksi", mutta siihen se sitten jääkin. En ainakaan itse viihtynyt sinänsä ihan hienossa polkkaperuukissani viime kerralla kovinkaan hyvin, enkä ole sitä nytkään kovin monissa tilanteissa päähäni ajatellut vetää. Eteisen lipaston päällä odottaa onneksi jo erilaisia vaihtoehtoja: valkoinen pitsi-timanttipipo (Hullujen Päivien tarjous - lastenosastolta!), erilaisia tähän tarkoitukseen soveltuvia huiveja ja buffi. Jonain kauniina päivänä niitä tarvitaan. Ehkä jo huomenna.

Myös vanhan amerikkalaisen Vera-tädin viime kerraksi ompelemia trikoisia sytopipoja löysin vielä vuosien jemmaamisen jälkeen, ovat tosi kivoja ja toimivia. Sain aikanaan niihin kaavankin, jonka senkin löysin vuoden 2001 päiväkirjani välistä, mutta en usko ompelevani enää lisää itselleni, vaikka onkin tosi hyvä malli ja helppo ja halpa toteuttaa. Kenties alan osa-aikaiseksi sytopipo-ompelijaksi sairauslomani sadepäivien ratoksi? Tanssityttöjen varusteiden ompelua varten ostamistani lycrapaloista saisi hurauteltua saumurilla nopsasti tosi upeita sytomyssyjä omaksi ja kanssasisarten iloksi. :-) Laitan sitten tännekin myssykuvia, jos innostun. Vaara on, että innostun, sillä olen pian jäämässä pariksi kuukaudeksi kokopäiväisesti tätä syöpäprojektia päälliköimään.

Nämä "itsensäparantamisprojektit" ovat varmasti kaikkein rankimpia ja haastavimpia kehittämishankkeita, mutta samalla myös antoisimpia, jos ja kun projektin saa viedyksi loppuun asti. Mikä ei tapa, vahvistaa. Myös Suomen Syöpäpotilaiden taannoinen asenne- ja tiedotuskampanja, jonka tavoitteena ei ollut voittaa sairautta, vaan parantaa elämää, oli otsikoitu "Hiukset kasvavat takaisin vahvempina. Niin minäkin."

Kuva: https://www.facebook.com/BreastCancerAwareness

Lähteet:

Maija Paavilainen 2005. Kokonaisena - rintasyövästä huolimatta. Kirjapaja.
Niina Repo 2008. Arpi. WSOY.