Vuoristoratavuosi

Vuosi sitten en osannut ollenkaan arvata, mitä tämä vuosi toisi tullessaan. Kuvittelin toiveikkaasti pääseväni vähän helpommalla vaihteeksi, kun oli töitä (osa-aika-sellaisia tosin vain) tiedossa koko vuodeksi, ja kesälomaakin normaali-ihmisten malliin. Vaan toisin kävi, helmikuun alussa alkoi vuoristorata, jonka vauhdin ja vaarallisuuden alan tajuta oikeastaan vasta nyt. Fyysiset voimat ovat onneksi riittäneet, mutta henkinen väsymys on nyt aikamoinen. Onneksi kohta on joulu ja koko viikko vapaata.

Kävin maanantaina kuuntelemassa Pirkanmaan syöpäyhdistyksen psykologi Eva Nilsonin pitämän "Tunteiden vuoristorata - tunteet sairauden aikana" -luennon, jossa käytiin läpi luennoiden ja keskustellen monta voimakasta tunnetta, jotka useimpien vakavasti sairastuneiden vuoristoradalla tulevat vastaan ennemmin tai myöhemmin. Eva kertoi tunteiden tulevan viiveellä, sillä hoitojen aikana on ollut tärkeää selviytyä fyysisesti. Hoitojen jälkeen pitäisi olla mahdollisuus tuen saamiseen: psykologin mukaan kolmasosalla syöpäpotilaista diagnosoidaan myös joku psyykkinen sairaus. Hurja luku, joka kertoo osaltaan syöpäsairauksien vakavuudesta.

Sairastuminen kuormittaa ihmistä sekä fyysisesti että psyykkisesti. Eva jaotteli "kuormat" kolmeen osaan:

1. Tiedollinen kuorma (järki): sairastuneella on aluksi pää täynnä kysymyksiä ja vain vähän vastauksia, joita saa sitten onneksi pikku hiljaa. Vähittäin oikean kokoisina palasina annettu tieto keventää oloa ja lieventää epävarmuutta.
2. Tunnekuorma (tunteet): epävarmuus kalvaa kaikkia sairastuneita, ja sitä on vaikea kestää. Pelolta, ahdistukselta, surulta ym. ei myöskään voi välttyä.
3. Kehollinen kuorma (ruumis): leikkaus ja hoidot rasittavat fysiikkaa, kuorma kevenee toimintakyvyn parantuessa.

Eva kertasi myös kriisin vaiheet, joista itse kirjoittelin tänne jo keväällä. Ns. käsittelyvaiheessa (jossa varmaan itse olen ollut jo vähän aikaa) on tärkää erottaa asiat, jotka on pakko hyväksyä ja osata luopua, mutta ei luovuttaa! Luopuminen ei ole helppoa, mutta tämän ymmärtäminen vapauttaa voimia.

Tunteet ovat psykologisia vasteita, joita nousee kehostamme. Syöpään sairastuminen nostaa ylös erityisen rankkoja tunteita. Epävarmuuden lisäksi suru on väistämätön kaikissa muutoksissa, vasta sen myötä tulee tilaa nähdä tulevaan. Suru tulee hitaasti, usein vasta viimeisenä isoista tunteista. Sureminen vie aikaa ja voimaa, mutta se joka uskaltaa surra, ei masennu. Surun sisällä on monta eri tunnetta: vihaa, katkeruutta, kateutta, häpeää, tyhjyyden tunnetta, tuskaa ja pelkoa.

Viha, häpeä, pelko ja kateus ovat vaikeita tunteita. Nekin pitäisi kuitenkin osata käsitellä, sillä muuten ne jäävät kiusaamaan kehoomme erilaisina jännityksinä, väsymyksenä, levottomuutena ja itsemme puuduttamisena.  

• Vihan tunteminen on hyväksi, ja jos sen saa purettua johonkin positiiviseen (vaikka siivoamiseen), se antaa voimaa. Viha myös etäännyttää hankalasta asiasta.
• Häpeän eräs kuulija määritteli hyvin: se on jotain, mitä ei voi kertoa kenellekään. 
• Kuoleman pelko on kaikkien pelkojen pohjalla: oman rajallisuuden tiedostaminen on kova juttu. Pelko suuntaa ihmisen tarkkaavaisuuden itseen ja omaan elämään ja muuttaa asioiden tärkeysjärjestyksen.  
• Kateutta olen tuntenut itsekin aika usein, kaikkia terveitä kohtaan, sillä suru nostaa pintaan itsekkäitä piirteitä. Kateus kertoo sosiaalisuudestamme, kiinnostuksestamme toisia ihmisiä kohtaan, ja se on normaali tunne vakavasti sairastuneilla.

Kaikkia tunteita tarvitaan selviytymisessä, ja onneksi myös "kutsumattomat vieraat" (epämiellyttävät ja vaikeat tunteet) poistuvat ajallaan!

Lopuksi vielä pieni Facebookista kopsattu pikkujoulupiristys - psykopaattiin asti en ole onneksi vielä ehtinyt:

Lähde: 

Eva Nilson. Tunteiden vuoristorata - tunteet sairauden aikana. Pirkanmaan syöpäyhdistyksen teemailta 10.12.2012. (omat muistiinpanot)