maanantai 30. syyskuuta 2013

Ärsyttävät arvet?

Ihmiset voivat ärsyyntyä hyvin monenlaisista asioista. Yksi sellainen on yllättäen myös vakava sairaus ja lehdessä julkaistu rinnaton rinta. Samaan aikaan, kun yltiöpumpattujen "silikonisiskojen" kuvia ovat lehdet pullollaan.

Rintasyöpään sairastuneen naisen rinnattomasta rinnasta ja leikkausarvesta kuvan ottaminen ja julkinen julkaiseminen vaativat melkoista rohkeutta, onneksi tällaisia rohkelikkonaisia on aina silloin tällöin. Naisia, jotka eivät ilman näitä rohkeita siskoja tietäisi, miltä mastektomia-arpi näyttää, on paljon. Naisia, jotka pelkäävät itse sairastuvansa, on paljon. Naisia, jotka sairastuvat rintasyöpään, on Suomessa tänäkin vuonna lähes 5000. Jotta tauti ei olisi tabu eikä syöpä-sana kuoleman synonyymi, tarvitaan rohkeita esimerkkejä.

Kukaan nainen ei halua kaunista tai vähemmän kaunista arpea itselleen, mutta tänäkin vuonna tuhannet naiset sellaisen itselleen saavat. Arven lisäksi sairastunut "saa" paljon muutakin: kuolemanpelon, unettomia öitä, raskaita hoitoja, kaljun ja karvattoman ruumiin, epävarman tulevaisuuden ja pahimmassa tapauksessa ennenaikaisen kuoleman. Elämysmatkalle kukaan syöpään sairastunut ei pääse.

Tässä pari vanhempaa vuosikertaa olevaa "rintakuvaa", jotka kertovat enemmän kuin tuhat sanaa:
Kuva: Kati Lintonen ym. 1987. Rintasyöpä. s. 33.
Kuva: Niina Repo 2008. Arpi. s. 5.
KIITOS teille, rohkeat, kauniit Siskot! 


PS. Siskot - matka jolle kukaan ei halunnut -valokuvanäyttelyyn voi tutustua Helsingin Rautatieaseman postihallissa 1.-14.10.2013. Käy ihmeessä katsomassa, jos kuljet pääkaupungissa päin! Siskojen kuvia voi käydä katsomassa myös täällä: http://www.siskot.info/

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti