Thanksgiving

Amerikkalaiset viettävät parhaillaan kiitospäivää ison veden takana: popsivat täytettyä kalkkunaa vatsat pullolleen ja koristelevat kotinsa halloweenin ja joulun välikoristeilla. Suomessa ei marraskuun lopulla kovin paljon kiitettävää tunnu olevan missään: on pimeää ja mustaa, ja ilma on muutenkin kurja: milloin sataa vettä, milloin räntää, milloin lunta. Liukastakin on: mummot ja muutkin lentävät kumoon ja katkovat luukatoisia luitaan, ja autot luistelevat päin puita ja toisiaan. Kaikki on kurjaa, jopa iloisessa joululaulussa lauletaan, että "Hetken kestää elämä, ja sekin synkkä ja ikävä."

Vai onko sittenkään? Suurimmalla osalla suomalaisista on oikeasti asiat ihan hyvin: he ovat terveitä. Kunpa he sen vaan tajuaisivat. Kunpa me sen tajuaisimme, emmekä valittaisi turhista. Mikään ei nimittäin ole sen turhempaa kuin turhasta valittaminen. Kiittäminen - esimerkiksi siitä, että on terve - sen sijaan ei ole turhaa. Kunpa sen vaan muistaisimme. Mutta taitaa olla niin, että terveyden arvon ymmärtää vasta sitten, kun sen menettää.

Itse olen elänyt työkiireiden keskellä viime ajat, kotihommia unohtamatta. Kovin paljon vapaa-aikaa ei ole pakollisilta hommilta jäänyt, ja sekin vähä on pitänyt käyttää mahdollisimman hyödyllisesti joko liikkumalla (istumatyöt vaativat liikuntaa vastapainokseen), lapsia kuskailemalla - tai pikkujouluihin!

Elämä on ihmeellistä ja ihanaa, kun sen oikein oivaltaa, ihan tavallinen arkikin: Työt ovat kivoja, kotityötkin, kun vaan saa tehdä niitä ilman isompia paineita. Lasten kuskaileminenkin on kivaa, kun vaan muistaa herätä ajoissa; läheltä piti, ettei pikkuneiti jäänyt MM-kisakoneesta pommiin nukkumisemme vuoksi... Liikunta vasta kivaa onkin - ja pikkujoulut!

Muistetaan mekin pitää kiitospäivä aina välillä (miksei vaikka joka päivä) ja toivotaan ja annetaan itsellemme ja muille toivoa joululahjaksi! <3

Kuva: http://syopasaatio.fi/