sunnuntai 19. tammikuuta 2014

Kriisin kautta!

Niin mukavaa kuin olisikin hoitaa hommat "Ilon kautta!", ei se aina onnistu. Kriisejä tulee väistämättä välillä eteen, ja sitten mennäänkin kriisin kautta. Ei helppo, mutta ei aina välttämättä ihan huono reitti sekään.

Olen tässä pakkaspäivien ja -iltojen ratoksi lukenut yhden hyvän kirjan - taas vaihteeksi. Toki olen myös käynyt töissä, jumpissa, parissa tilaisuudessa syöpäyhdistyksellä sekä tehnyt läjäpäin kotihommia tällä viikolla. Siinä, missä joidenkin siskojen rintasyöpäblogeista on tullut "reeniblogeja", uhkaa omani muuttua kirjablogiksi. Jos kirjat eivät iske, kannattaa vaihtaa kanavaa, tai siis nettisosoitetta. Koska uskon, että joku muukin samassa suossa rämpivä kaipaa hyvää luettavaa, jatkan toistaiseksi valitsemallani tiellä.

Naiseksi joka oletUusin tuttavuuteni on Kaija Maria Junkkarin "Naiseksi joka olet". Luin Kaijan kirjat väärin päin, tämä olisi pitänyt varmaan lukea ennen Naisen parhaita vuosia. Hyviä kirjoja molemmat keski-iän kriisissä eläville.

Vaikka Kaija Maria ei syöpää ole sairastanutkaan, oma kokemus vakavasta sairaudesta (aivokasvain) hänelläkin on, ja hän kirjoittaa siitä näin (s. 14): "Vakava sairaus ja leikkaus ovat tehneet minut uudella tavalla tietoiseksi elämän särkyneisyydestä, arvaamattomuudesta ja kauneudesta; nekin olennaisia keski-iän teemoja. En olisi koskaan valinut tällaista prosessia vapaaehtoisesti. Toisaalta en haluaisi olla ilman sitä.; jostakin syystä tämä on ollut minun tieni. Jung onkin viisaasti sanonut, että suurimmat mahdollisuudet ihmisenä kasvamiseen ovat juuri syvimpien kriisien ja kipujen kohtaamisessa." Yhdyn tällä nykyisellä kokemuksellani täysin Kaijaan ja Carl Gustav Jungiin. (Junkkari siteeraa Jungia monissa kohdissa; jungilaisen psykologian mukaan elämän suurin haaste on tulla omaksi, aidoksi itsekseen. Kyseessä on kehitysprosessi, joka ei suinkaan tapahdu itsestään vaan vaatii aktiivista vuoropuhelua piilotajunnan kanssa.)

Keski-iän siirtymäkausi voi Junkkarin mukaan olla aluksi hyvin tuskallinen (s. 31): "Usein joku ulkoinen tapahtuma sysää ihmisen kriisiin. Jotain tapahtuu, tai jää tapahtumatta, ja ihminen löytää itsensä tilanteesta, jossa entiset sopeutumiskeinot eivät välttämättä enää päde. Tyypillisiä tunteita tässä vaiheessa ovat tyhjyyden, menetyksen ja masennuksen tunteet. Ihminen saattaa kokea tulleensa koko elämän huijaamaksi. Keski-iässä hän tulee uudella tavalla tietoiseksi omasta kuolevaisuudestaan ja rajallisuudestaan." Niin totta tämäkin.

On lohduttavaa lukea, että helppoa ei ole muillakaan (s. 43-44): "-- Keski-iän kriisiin voi liittyä todella paljon kärsimystä. Ihminen joutuu kohtaamaan omat pahimmat pelkonsa ja käymään läpi henkilökohtaisen pimeyden. Jung lohduttaa vaikeassa kriisissä olevia sillä, että mitä pahempi kriisi, sitä kestävämpi ja antoisampi lopputulos."

Lohdullista on myös se, että pikku hiljaa kriisi kuitenkin alkaa helpottaa (s. 121): "Kun nainen keski-iän muutoksen myötä ei enää suostu vääristyneisiin ja kahlehtiviin ihmissuhteisiin, valtava määrä energiaa jää aitojen yhteyksien kehittämiseen muiden ihmisten kanssa. -- Itseään arvostava nainen oppii pitämään itsestään huolta eikä suostu enää itsensä tai muiden sortamaksi. Hänessä on toisaalta hellyyttä, lämpöä ja huomaavaisuutta, toisaalta voimaa, jämäkkyyttä ja rohkeutta. Hän on erillinen ihminen, joka juuri siksi pystyy läheisiin, aitoihin suhteisiin niin miesten kuin naistenkin kanssa."

Keski-iässä ihmisen on tärkeää tajuta elämän rajallisuus ja nykyhetken merkitys (s. 164): "Meidän suurena harhanamme on asettaa jatkuvasti itsellemme valtavia tavoitteita, joiden saavuttamisen jälkeen toivomme sen "varsinaisen" elämän viimeinkin alkavan. Niinhän ei käy, koska elämä on tässä ja nyt. Suuntautumalla tulevaisuuteen etsien sieltä täyttymystä olemme saattaneet jo ohittaa sen, mitä etsimme."

Sitku-elämä ja suuret suunnitelmat eivät ole ratkaisu kriisin selättämiseen, vaan elämästä pitää oppia nauttimaan tänään, tässä ja nyt, ihan tavallisessa arjessa.


Lähde:

Kaija Maria Junkkari 2000. Naiseksi joka olet. Kirjapaja.



PS. Pieniä suunnitelmia vielä lopuksi: 

Vertaistukiryhmä rintasyöpään sairastuneille Tampereella:
 
Rintasyöpäpotilaille tarkoitettu keskusteluryhmä kokoontuu kerran kuukaudessa tiistaisin klo 17.00–18.30. Ryhmä kokoontuu Pirkanmaan syöpäyhdistyksen toimitiloissa Tampereella osoitteessa Hämeenkatu 5 A, 8. krs. Ei ennakkoilmoittautumista. Ensimmäinen tapaaminen tiistaina 21.1.2014. Tervetuloa mukaan!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti