Aikuisuusvuoteni eivät ole olleet sisaruksia, vaan täynnä erilaisia mukavia ja vähemmän mukavia vaiheita ja tapahtumia. Sama meininki jatkunee tulevaisuudessakin, mikä on toisaalta myös positiivinen asia: enpähän ole päässyt sen enempää urautumaan työurallani kuin sammaloitumaan muussa elämässäni. Vaihtelu virkistää - ylä- ja alamäet voittavat tasaisen maaston hiihdossakin, jota ei nyt valitettavasti ole mustana alkutalvena päässyt etelässä harrastamaan.
Aikuisuus on vastuuta ja velvollisuuksia, mutta onneksi myös vapautta tehdä asioita omaan tyyliin, tahtiin ja omassa tärkeysjärjestyksessä:
1. Terveys, lapset ja koti, niiden yli ei mene mikään. Kun ne ovat kunnossa, jaksaa muutakin.
2. Työtä pitää tehdä (ainakin meidän yksinhuoltajien), ja onneksi myös saa tehdä tänä vuonnakin, alkuvuodeksi tosin on vasta työsopimukset kokoaikatyöhön, mutta toivoa jatkostakin on annettu. Ihan mahtavaa! Vuosikausia osa- ja/tai määräaikaisia pätkätöitä, sijaisuuksia ja projekteja tehneenä olen jo välillä haudannut toiveet vakitöistä, mutta nyt on toivo jälleen herännyt: ehkä löydän sittenkin oman (työ)paikkani minäkin, kaikesta huolimatta, tai kenties juuri kaiken ansiosta? Olen tehnyt niin monenlaisia töitä vuosien varrella, että niistä on oppinut väkisinkin tosi paljon, koulutusten lisäksi.
3. Tulevaisuuden uskon palaaminen kaikkien hankaluuksien ja epävarmuuksien jälkeen - osittainkin - on ihan mahtavaa. Elämä ei loppunutkaan vielä, vaan uskallan haaveilla jo tulevista vuosista ja elämäntapahtumista. Tiedän ja tunnen, että minulla on vielä paljon tehtävää niin omassa elämässäni, lasteni äitinä, lastenlasteni mummona (sitten joskus...) kuin työntekijänäkin. Ehkä voisin jonain päivänä kouluttautua vertaistukihenkilöksikin. Intoa ja halua tehdä monenlaista riittää, osaamistakin.
Aikuisen naisen elämä voi parhaimmillaan olla kuten Kaija Maria Junkkarin (1998) kirja: "Naisen parhaat vuodet". Tässä vielä lopuksi siitä muutama lainaus, joihin haluan uskoa:"Naisella on yleensä parempi itsetunto keski-iässä kuin nuorempana. Tutkimani naiset käyttivät elämästään sellaisia sanoja kuin "harmonia, itsevarmuus, ilo, vaikutusvalta, en vertaile, epävarmuudet ja kompleksit poissa". " (s. 84)
"Siihen, että naisen itsevarmuus kasvaa keski-iässä, vaikuttavat todennäköisesti myös hormonit ja aivojen aineenvaihdunta. Kun estrogeenituotanto vähenee vaihdevuosissa, androgeenejä eli miessukuhormoneja tuottavan kudoksen merkitys voimistuu. Naisen ulkomuodossa ja ajattelussa alkaa tulla esiin miehelle tyypillisiä piirteitä; miehet puolestaan pikku hiljaa "naisistuvat" vanhetessaan." (s. 84-85)
"Mielestäni naisvoiman kasvaminen on yhdistelmä itsetuntemusta, elämänkokemusta ja hormonaalisia muutoksia." (s. 85)
"Mielestäni viisikymppisessä naisessa on amatsonin voimaa. Hänestä on tulossa matriarkka, elämääkokenut, myötätuntoinen, luja ja tyylikäs nainen. Hän ei enää pelkää, että nuorekkaan ulkonäön menettäminen merkitsisi voiman ja vallan katoamista. Matriarkka kykenee näkemään tasapuolisesti vahvat ja heikot puolensa. Hän on oppinut selvittämään itselleen mielipiteensä, arvonsa ja arvostuksensa ja toimimaan entistä johdonmukaisemmin niiden perusteella. Hän pyrkii muuttamaan ongelmat tavoitteiksi eikä häpeile ilmaista tunteitaan, tarpeitaan ja tavoitteitaan. Hän pystyy säilyttämään emotionaalisen yhteyden toisiin silloinkin, kun ottaa esille vaikeita ja kipeitä asioita. Toisaalta matriarkka osaa suostua myös siihen, ettei kaikkia asioita voi ratkaista. Matriarkka osaa tarvittaessa olla myös pelottava, koska hän ei enää suostu ottamaan vastaan typeryyksiä kenenkään taholta. --" (s. 86)
"Haastattelemani naiset eivät eläneet mustavalkoisesti, vaan antoivat tilaa kaikille tunteilleen ja elämänsä tapahtumille. Siksi pelko vähenee. Lienee myös niin, että jos on hyväksynyt elämän arvaamattomuuden, pelko haalistuu. Elämää ei pyritä epätoivoisesti hallitsemaan. Jos oma arvopohja on osoittautunut kestäväksi, pelko vähenee. Itselleni keski-ikäisyys on merkinnyt kaikkien pelon aiheiden kohtaamista. Jos tunnen ahdistusta tai pelkoa, menen aina sitä kohti. Vietän aikaa sen kanssa, mietin, kirjoitan, rukoilen ja yritän ymmärtää, mistä on kysymys. Onko pelkoni järkevää? Perustuuko se tosiasioihin vai olenko mielessäni suurennellut asioita? Aikaisemmin pelätessäni jotain väistelin pelkoani ahdistuneena tai tein nopean päätöksen, melkein silmät ummessa. Kiirehtimällä olen aiheuttanut itselleni useampaan kertaan pitkäaikaista kärsimystä. Olisi ollut järkevintä olla tekemättä mitään ja kuunnella ahdistustani. Tynnyrityttö ryntäsi kuitenkin päättämään asioista, joihin hän ei ollut ensin riittävästi perehtynyt. Varsinkin silloin, kun olemme hyvin ahdistuneita jossakin ihmissuhdeasiassa tai päätöksenteossa, voi olla hyvin hyödyllistä laatia suunnitelma, joka ei perustu voimakkaaseen tunteeseen ja välittömään reagointiin, vaan pikemminkin harkintaan ja ongelman todelliseen ymmärtämiseen." (s. 185-186)
"Kun teet päätöksiä, mieti mahdollisimman paljon vaihtoehtoja. Kuuntele tunteitasi, mutta älä toimi pelkästään niiden perusteella. Hiljennä vauhtia. Arvosta naisellisuuttasi. Anna aikaasi ihmisille, jotka elämääsi on annettu." (s. 376)
Suosittelen ehdottomasti kirjaa kaikille parhaita vuosiaan eläville naisille!
Rentoa uutta vuotta!
PS. Jos innostuit kirjasta, kannattaa käydä lukemassa lisää täältä: http://www.pellervo.fi/pellervo/kp9_04/nelikymppinen.htm - ja tietysti koko kirja!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti