lauantai 18. heinäkuuta 2015

Projekti jatkuu...

Viikko vierähti vauhdilla mökkimaisemissa, nyt on aika taas pestä pyykkiä ja ajaa nurmikkoa kotona. Kaksi viidestä lomaviikosta on vielä edessä, ehdin siis vielä takaisin mustikkametsiin. Torstaina poimittiin äidin kanssa jo hieman reilu 10 litraa yhteensä, hieman olivat vielä mustikat liian raakoja poimurilla poimittaviksi. Ensi viikolla varmaan irtoavat jo paremmin ja vähemmällä putsaamisella.

Ennen mökille ajamista kävin minulle viime vuoden maaliskuussa korjausleikkauksen tehneen plastiikkakirurgin vastaanotolla. Muuten kaikki on oikein hyvin, mutta rintakehälle jäänyt "kuoppa" kaipaa vielä täyttämistä: rasvaa tai mitään muutakaan ei kuopan kohdalla ole, kirjaimellisesti pelkkää luuta ja nahkaa vain. Koska kuoppa on niin ylhäällä ja näkyvä, korjataan sitä vielä erikseen.

"Paikkausaikani" on vasta ensi keväänä, menetelmänä rasvansiirto. Yleisanestesiassa voidaan siirtää yhdellä kerralla suurempi määrä soluja kuin paikallispuudutuksessa, siksi päädyttiin siihen. Kun kaksi vuotta on ensin vierähtänyt emboliaan johtaneesta isosta leikkauksesta, ei pitäisi olla ongelmia nukuttaa lyhyttä operaatiota varten, kunhan hepariinit ja tukisukat on asianmukaisesti pistetty ihon alle ja jalkoihin. Sairauslomaakaan ei operaation jälkeen toimistotyössä tarvita.

Vaikka (tai ehkä juuri siksi?) rinnankorjausprojektini on vielä viimeistelyä vaille, eikä ihan kaikki mennyt kuin Strömsössä, pyysi lääkärini minua kertomaan omasta tapauksestani ensi syksyn BRA-dayhin eli rinnankorjauspäivään. Lupauduin. Vartin esityksessä kerron siis oman leikkaustarinani tiiviissä muodossa, ja kuulijat voivat sitten kysyä lisää. Tampereen BRA-day järjestetään 21.10.2015 klo 17-20 pääkirjasto Metson Pietilä-salissa. Tervetuloa mukaan, jos aihe on ajankohtainen sinulle!

Tarkempaa infoa illan ohjelmasta ja esiintyjistä julkaistaan tuonnempana sekä täällä blogissani että http://bradayfinland.com.auttaa.fi/ -sivustolla, jossa voi käydä tutustumassa myös aikaisempien vuosien materiaaleihin ja lukemassa lisää rinnankorjauksista. Palaan asiaan, nyt jatkan taas lomailua!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti