maanantai 3. elokuuta 2015

"Sydämellisiä" juttuja

VAROITUS: EI SISÄLLÄ ROMANTIIKKAA!



Joskus muinoin sitä optimistisesti ajatteli, ettei ainakaan rintasyöpä tulisi koskaan "iskemään", kun on saanut ja imettänyt lapset alle 30-vuotiaana. No, pieleenhän se meni. Ja kun on pienen ikänsä harrastanut monenlaista liikuntaa ja elänyt muutenkin terveellisesti, säilyy varmasti sydänvaivoilta. Ja pöh! Nyt olen sitten menettänyt myös sydänpotilasneitsyyteeni; kotiuduin tänään yhdeksättä päivää kestäneeltä sydänsairaalakeikalta. Kotiin tuomisina paljon uusia ei-toivottuja kokemuksia ja iso kasa uusia lääkkeitä - dosetti unohtui vielä apteekkiin.

Uusimmat diagnoosini ovat siis eteisvärinä ja sydämen vajaatoiminta. Kumpikin niistä on omanikäisilläni aika harvinainen. Itse en tajunnut sairaalaan mennessäni epäillä sydäntä, vaan pelkäsin oudon olon ja "ahdistuksen" olevan ihan jotain muuta. Yhdeksän päivää myöhemmin olen viisastunut aika lailla. Edelleen olen kyllä niin tuore sydänpotilas, että en oikeastaan edes tajua olevani sellainen. Järki yrittää ymmärtää syitä ja seurauksia ja kroppa kestää uusia lääkkeitä - mieli sen sijaan kaipaisi kovasti ihan vaan lepoa. Sairaalassa nukkuminen ei vaan oikein koskaan onnistu.

Minun sydäntautieni taustalta löytyy myös suvussani yleisenä vaivana jo nuorella iällä iskevä eteisvärinä, joka lienee jatkunut jo jonkun aikaa ilman, että olen sitä tajunnut. Yhtä vähän olen tajunnut sitä, että sydämeni toimii vajaalla teholla mahdollisesti sytostaattien (epirubisiini ja doketakseli) aiheuttaman kammioiden laajentumisen ja sidekudoistumisen vuoksi. Syöpä ja sen hoidothan rasittavat usein myös sydäntä joko akuutisti tai pitkällä aikavälillä (Mäkijärvi 2014):
 
Solunsalpaajista erityisesti antrasykliiniryhmän lääkkeet (esim. epirubisiini, jota sain itsekin kolme kertaa kummallakin sairastumiskerrallani) voivat aiheuttaa sydänvaurioita, varsinkin jos ne yhdistetään sädehoitoon. Antrasyklii­neille on määritelty turvalliseksi arvioitu enimmäisannos, jota ei saa hoidossa ylitä. Sydämen alueelle annettu sädehoito voi aiheuttaa vuosien tai vuosikymmenien aikana rytmihäiriöitä, sydämen vajaatoimintaa tai sepel­valtimotautia. (Javanainen 2013)  

Pirjo Kainulainen, joka sairasti rintasyöpää yli 10 vuotta, kiteytti sydämen vajaatoiminnan vaikutuksen elämäänsä seuraavasti: "Syytin kovaa pakkasta, kun hengittäminen ulkona tuntui niin työläältä. Sydämen huonoksi päässeen tilanteen tajuaminen oli sokki, mutta myös iso helpotus. Sydänlääkkeiden myötä aloin voida niin paljon paremmin, että tunsin tervehtyväni. Sydämen toipuminen oikeiden lääkkeiden avulla oli melko nopeaa. Sydän ei tietenkään tervehtynyt ennalleen, mutta lääkkeiden avulla toimintakykyni palautui olennaisesti." (Kainulainen 2012)

Minulle sydänoireet tulivat niin yllättäen, etten edes ehtinyt tajuta niiden olevan sydänperäisiä. Tärkeintä on nyt, että nämäkin vaivat tulivat esiin ja hoito on aloitettu. Tervehtymistä odotellessa.


Lähteet:

Marika Javanainen 2013. Mitä syöpäpotilaan tulee tietää hoitojen pitkäaikaishaitoista? 
http://www.syopapotilaat.fi/@Bin/114732/Pitk%C3%A4aikaissivuvaikutukset.pdf
Pirjo Kainulainen 2012. 11 vuotta syöpäpotilaana. http://www.apu.fi/artikkeli/11-vuotta-syopapotilaana 
Markku Mäkijärvi 2014. Muiden sairauksien vaikutukset sydän- ja verisuonisairauksiin. Duodecim 16.6.2014. Artikkelin tunnus: syd00331 (025.010). http://www.ebm-guidelines.com/dtk/syd/avaa?p_artikkeli=syd0033

JK. Ruotsalaistutkijat ovat rekisteritutkimuksessaan löytäneet yhteyden varhaisen menopaussin ja sydämen vajaatoiminnan välillä. Sydämen vajaatoiminnan riski oli noin 40 prosenttia suurempi naisilla, joiden vaihdevuodet alkoivat 40–45-vuotiaana verrattuna viisisissäkymmenissä menopaussinsa kokeneisiin naisiin. Mitä lähemmäksi 40 ikävuodesta tultiin kohti 50:tä ikävuotta, riski laski vuosittain kaksi prosenttia.  http://www.potilaanlaakarilehti.fi/uutiset/varhainen-menopaussi-yhteydessa-sydamen-vajaatoimintaan/#.VcJjgPm1dno

3 kommenttia:

  1. PS. Vallaan unohdin hiippaläpän fuskaamisen ja sen, että myös eteisvärinä (=flimmeri) voi aiheuttaa sydämen vajaatoimintaa, jos se jatkuu pitempään.

    VastaaPoista
  2. Niin ja taisipa sekin jäädä mainitsematta, ettei rytmin kääntämistä voitu tehdä vielä, vaan vasta muutaman viikon päästä antikoagulaatiohoidon jälkeen, muuten riskinä olisi ei-niin-toivottava aivotukos.

    VastaaPoista