"On niin helppo unohtaa, miten arvokasta on olla elossa." Niinhän se on: vasta, kun jotain menettää (tai melkein menettää), oppii arvostamaan sitä. Sairastuminen vakavasti, hengenvaarallisesti, saa hetkeksi muistamaan, että on (ainakin vielä...) hengissä. Kun sairaudesta toipuu, alkaa elämääkin pitää taas aika lailla itsestäänselvänä. Tai sitten ei.
Törmäsin tänään vanhaan työkaveriini, jota en ollut nähnyt pitkään aikaan, noin kymmeneen vuoteen. Hän kertoi lukeneensa Aamulehdestä juttuni. Hän oli iloinen, kun olinkin ihan eloisana ja iloisena kaupassa. :-) Paraneminen on ihmeellistä, sitä ihmettelevät muutkin, kun ovat kuulleet tai lukeneet syöpätarinani jatko-osan.
Elossa ollaan, ja vahvasti! Mitä siitä, vaikka syöpäleima on tatuoitu otsaan, sydän pumppailee tehottomasti, kilpirauhasen toiminta on vajaata ja luustossakin on omat heikoimmat lenkkinsä. Yhtä kremppaa siellä ja toista täällä, kuivaa yhtäällä ja hikistä toisaalla. KokoNAISUUS elossa kuitenkin.
Ja muistattehan, että:
"Elämä on arvaamatonta. Koska tahansa voi tapahtua jotain hyvää." - Eeva Kilpi
Kylläpä on taas osuva postaus. Ja kuulostaa niin tutulta. Aurinkoista syksyn jatkoa! Yritetään pysyä "rytmissä" ja nauttia tässä ja nyt :)
VastaaPoistaKiitos kommentistasi, Heidi! Niin tehdään! Sinusrytmissä mieluiten. :-)
VastaaPoistaMukavaa syksyn jatkoa!